Sihteeri kemi vaimo homoseksuaaliseen luvalla vieraissa

Irakissa tapettiin, ilmeisesti hirtettiin, tämä entinen pomomies Hussein, joka oli kaikin puolin ikävä mies, mutta jotenkin naurettavalta tuntuu, että oikeuden takeena oli Yhdysvallat, joka aiemmin tuki Husseinia. Ihan tiedoksi sinne Saudi-Arabian suuntaan: Yhdysvaltain vanhatestamentillinen erottelupsyyke osoitti taas voimansa: Joko olet meidän puolella, tai meitä vastaan.

Yhdysvallat on pakko-oireisen taivas, hieman liioitellen, siellä kaikki on selvää, jaottelu on tehty. Mustat eli "afroamerikkalaiset" ovat omassa slummissaan ja waspit picket fences -alueillaan. Silti maasta tulee aikamme hienoimpia kirjailijoita, Thomas Pynchon, jonka romaani Gravity's Rainbow on allekirjoittaneella kolmannen osan alussa sivulla Laajat kansalaispiirit hyväksyvät Saddam Husseinin teloituksen.

Mielenkiintoista on, että sama porukka ei hyväksy Yhdysvaltain ja kumppaniensa hyökkäystä Irakiin, joka johti Husseinin kukistumiseen. Ilmeisesti Hussein olisi pitänyt saada vallasta jotenkin muuten. Todella tahtoisin tietää tämän keinon. Tiedotusvälineissä on "kiitelty" Irakin sotaa siitäkin, että nyt saatiin arabiterroristit vielä pahemmin ärsyynnytettyä ja Husseinista tehtiin marttyyri. Ilmeisesti Eurooppa kantaa tästä vastuun niin kuin aina maailman kysymyksissä. Voin kuvitella mitä Matti Klinge kirjoittaa näistä asioista päiväkirjaansa, kovaa tekstiä.

Loppujen lopuksi syynä ei ole öljy, vaan tuo järkyttävä pohjoisamerikkalainen en laske kuvioon Kanadaa psyyke, joka on valmis tekemään hyvää vaikkei pyydettäisikään.

He oikeasti luulevat tekevänsä oikein. Viime vuosisadalla pari kertaa ratkaisivat maailmansodan, mutta toisen kerran jälkeen alkoi mennä huonommin, ensin Koreassa, sitten Vietnamissa ja nyt näiden täyskahelien lähi-itäläisten kanssa. Kannattaisi lähteä karkuun kun vielä pystyy. Ihmisiin, jotka suuttuvat jostain helvetin pilapiirroksista, ei kannattaisi suuremmin satsata.

Siltä taholta voi odottaa mitä tahansa. Juutalaisille pitäisi vain keksiä parempi paikka elää kuin se rantakaistale, jonka heidän jumalansa ajattelemattomuuttaan heille antoi. Yhdysvallathan omistaa saaria esimerkiksi Karibialla, siellä olisi rauhallisempaa olla ja ilmastokin miellyttävä. Aloittelin Linkomiehen Vaikean ajan lukemista, jatkosota puhkesi äsken, nyt Linkomies on puhujamatkalla Unkarissa.

Vahvaa tekstiä, "kuin roomalaisen lakimiehen" vai oliko se "roomalaisen historioitsijan" kerrontaa, joku luonnehti. Linkomies luonnehtii kanssapoliitikoita osuvasti, jyrkästikin, Hitlerkin äsken kuvattiin, ja Keitel, jonka myös Beevor näki narriksi.

Muutama päivä sitten tuli televisiosta dokumentti nauhoituksesta, joka tehtiin epävirallisesti Hitleristä tämän ollessa Mannerheimin syntymäpäivillä ja siinä huomautettiin, että Hitler käyttäytyi muualla kuin puhujalavalla vähemmän dramaattisesti, samaa sanoo Linkomies.

On kuvaavaa, että näitä petterijussiloita pitävät sankareinaan miehet, jotka haaveilevat rallikuskiudesta, johtajuudesta ja kauniista naisista, mutta päätyvät rivitaloon, jota eivät koskaan saa maksettua autonkuljettajan palkastaan, "naisen" kanssa, jolta jäi kauppakoulu kesken "kun se oli niin ihmeellistä". Hyvällä tuurilla edes yksi kolmesta lapsesta on oma. Nämä miehet äänestävät Kokoomusta, vaikka juuri Kokoomusta heidän ei pitäisi äänestää. Mutta he haluaisivat olla niin kuin Ben Zyskowicz, jonka nimeä he eivät koskaan opi kirjoittamaan, tai Sauli Niinistö, jonka koulutodistus valaa heihin itseluottamusta.

Petteri Jussila oli poikkeus säännöstä, hän tosiaan suhteellisesti menestyi, sai kauniin naisen, yrityksen ja kuuluisia tuttavia, mutta hänen tragediansa ei herätä päiväunelmoitsijoita huomaamaan, että niin kuin ei Petteri Jussilasta niin ei heistäkään koskaan ole mihinkään.

Eilisen kommenteissa epäiltiin kateutta. Eikö tämä ole hieman liian helppoa? Miten joku voi olla kateellinen Petteri Jussilan kaltaiselle ihmiselle, jonka auton rekisterinumero oli GOD-1 tai jotain sentapaista? En millään voi valehdella niin paljon että voisin sanoa olevani tuollaiselle hölmölle kateellinen.

Mutta ehkä jotkut ovat kateellisia tai haluaisivat olla kuin Petteri Jussila. Epäilen että tällaisia ihmisiä on Suomessa kolme miljoonaa, ehkä lähemmäs neljä. Myönnän tuntevani elitististä ylimielisyyttä nähdessäni näitä tahtoisin-olla-voittaja -ihmisiä, jotka hyvällä onnella eivät koskaan herää fantasioistaan, vaan onnellisena elämänsä loppuun saakka luulevat että huomenna taivas heille aukeaa.

Harvoin tapaa niin vastenmielistä ihmistä, Jussila oli todellakin sisäistänyt sarasvuolaisen "jos et pysty, sinun täytyy" -ideologian. Jussilan mielestä kaikki oli mahdollista. Petteri Jussilan loppu, kuolema, oli hyvin kuvaava: Tässä taas yksi väsyttävä esimerkki siitä, että "todellisuus on tarua ihmeellisempää". Arkkua olivat kantamassa muun muassa 7 päivää -lehden toimittaja ja Jussilan jonkinlainen "imagokonsultti" Jussi Parviainen; voi todella sanoa että siinä olivat saattajat tekemässä työtään loppuun saakka.

En ole nähnyt Susanne Päivärinnan johtamaa lähetystä, jossa dokumentin otosten mukaan Jussila käyttäytyi naurettavasti. Dokumentti kuvaa Jussilaa "voittajana", mutta ehkei Päivärinnan lähetyksestä saanut parempia kuvia kuin nokanvarsiasenteella elämää läpi käyvän Jussilan "voi rakas" -lausahduksia Päivärinnalle ja järkyttävää tietämättömyyttä siitä mitä ternimaito, eli tuote jota Jussila kauppasi, todella on. Urheilu, taide ja politiikka ovat edustettuina.

Vapaamuurarien tapaan nämä salaseuralaiset toimivat eri elämänaloilla ja aiheuttavat hämminkiä pelkällä olemassaolollaan. Peiteorganisaatioina heillä ovat tietyt viikkolehdet, lähinnä 7 päivää, OHO! Heitä ei voi paeta, heillä on valtaa, he pitävät meistä huolen. Gravity's Rainbown ensimmäinen osa on nimeltään "Beyond the Zero" eli "Nollan tuolle vai tuolla?

Englantiin, tarkemmin sanottuna Lontooseen lentää V2-raketteja siis ei ohjuksia, missiles, vaan raketteja, rockets; paitsi että Wikipedian mukaan V2-aseet nimenomaan olivat ohjuksia , joissa on se mielenkiintoinen piirre, että ääni tulee vasta kun raketti on jo mennyt ohi tai osunut kohteeseensa. Syy-seuraus -suhde on hieman hämärtynyt.

Englannin lisäksi ensimmäisessä osassa piipahdetaan mannermaalla, Hollannissa ja Saksassa. Pynchon kirjoitti ensimmäisen version millimetripaperille, josta saadaan konkreettinen selitys kuvioille selityksiä on muitakin.

Otin ylös ensimmäisestä osasta nimiä, en kaikkia, miesystävät, koirat, ynnä muut jäivät pois. Kaksi kissaa ja mustekala kuuluvat joukkoon. Nämä ovat melkein ilmestymisjärjestyksessä: Loaf, Lord Blatherard Osmo, lt. Oliver "Tantivy" Mucker-Maffick, lt. Horsley Gantt, Pierre Janet, young dr. Jack Kennedy viittaa presidentti John F. Yrjö on kuningas, todellakin. Kenosha Kidistä tulee mieleen, että Paul Austerin isän puoleiset isovanhemmat olivat asuneet Wisconsinin Kenoshassa eli samassa paikassa kuin Kenosha Kid.

Oli tuossa yksi koirakin, dog Vanya, eli Vanja-koira. On tämä niin hurja kirja. Meinasi päästä nauru ja ehkä vähän pääsikin, kun joku sanoi että "Venäjän kansa kaipaa demokratiaa". Luulisi akateemisen ihmisen edes sen verran suosivan realismia, että voisi tunnustaa ettei mikään kansa tahdo demokratiaa.

Kansa kaipaa vahvaa johtajaa, kansanvaltaa se nimenomaan ei halua. Toisaalta akateemisen ihmisen on syytä elätellä demokratian illuusiota, jottei aivan heti mentäisi diktatuuriin, mutta jotain rajaa voisi olla, ei nyt sentään pitäisi valehdella, voi jättää sanomatta jos ja kun totuus on hieman ilkeä.

Onneksi uuden vuoden päivänä alkaa Twin Peaks. Se on ikuinen taideteos, eikä minkään aikakauden tuote, sillä se ei ole tuote lainkaan vaan taideteos. Lukiossa tuleva autokauppias valitti, että oli se alkuun ihan hyvä mutta sitten siitä tuli outo. Muistan miten nauroimme tälle kommentille. Nauroimme monille muillekin asioille kun emme uskaltaneet itkeä. Twin Peaks kuvaa maailmaa, jossa autokauppiaat ovat käyneet lukion.

Siinä mielessä Twin Peaks on "aikakauden tuote" ettei ihan joka aikakaudella autokauppiaat ole käyneet lukiota. Mutta vielä sivilisaatiomme lopputiimellyksessäkin Twin Peaks muistetaan, vaikkei siksi, toivottavasti, että Twin Peaksin aikoina oli ihan tavallista että köyhälistö äänesti pääoman edustajia vaaleissa. Virtasen kirjassa käsitellään lännenelokuviakin.

Sain tietää, että Wyatt Earp oli röyhkimys, jo vuosia sitten minulle kerrottiin ettei Robin Hoodeja ole ollut olemassa. Minusta oli erityisen miellyttävää lukea, kun Virtanen kävi lapsenlapsensa kanssa ARS-näyttelyssä, ja sitten tämä inhimillinen kommentti: Muutenkin Virtanen lomittelee yksityistä ja yleistä hienosti. Täytyy joku ilta lukea Tyhjää testamenttia. Lisäksi minulla on lukematon Virtanen hyllyssä, Maiseman hämärä vuodelta , alaotsikoltaan " Runoa ja proosaa".

Virtanen on ärhäkkä arvostelija, yksi suosikeistani, mutta kuva hänestä jää yksipuoliseksi ellei ota huomioon hänen hyvinkin omakohtaisia tekstejään. Nuro on hermostunut ilmeisesti saamistaan kommenteista. Eipä muuta sitten kun kommenttiloota kiinni.

Samaa asiaa tämä on. Monissa naisten kirjoittamissa blogeissa on sama vika, että muita mielipiteitä ei siedetä, mutta kyllä sitä miehetkin osaavat. Aletaan puhua "asiallisesta keskustelusta", vaikka mitään asiaa ei ole ollutkaan.

Määkin pistän kommenttilootan umpeen jos vittuilette! Sen oli oltava kulttuurissa pari tuhatta vuotta sitten, että oli jotenkin hienoa että jumala syntyi synnittömästi. Ei kai roomalais-kreikkalaiseen perinteeseen moinen kuulunut? Kyllä se on juutalaisuudesta lähtöisin, ehkä jonkinlaisena vastavetona miehittäjien maallisille jumalille.

Joka tapauksessa on perverssiä määritelmällisesti, että jumala syntyy ilman että äiti luopuisi neitsyydestään. Eikö se voinut syntyä mitenkään muuten, tulla maailmaan vaikka pilven päällä? Pitikö päätyä tällaiseen ratkaisuun, joka on jotenkin "kioskikirjallinen"? Myöhemmin äiti sitten "menetti" neitsyytensä ja sai sisaruksia esikoiselle, joka oli jumala ja jumalan siittämä, tosin neitseellisesti siittämä.

Pitäisi lukea Jeesus-kirjallisuutta, kaunokirjallisuutta, ja tutkia miten isän, Joosefin, rooli kuvataan. Ei ollut helppoa hänellä. Tekisi mieli verrata Mariaa nykynaisiin ja Joosefia nykymiehiin ja molempia niihin vihamielisiin asetelmiin, joihin väärinymmärretty feminismi on johtanut. Miten Joosef suhtautui siihen, että omavaltaisesti ja röyhkeästi käyttäytyvä vanhin poika ei ollutkaan hänen vaan jonkun muun siittämä?

Joosef ei tainnut olla Golgatalla, mitä ei voi ihmetellä. Maria siellä tietenkin oli itkemässä lehtolastaan. Vesa Manninen on käsitellyt näitä aiheita psykoanalyyttisesti kirjassaan Tyydytys ja tyytymys. Mistä tämä elämänkielteisyys lähtee? Itsekin olen hekumoinut pylväspyhimyksistä. En epäile, etteikö esimerkiksi Augustinuksella olisi ollut liikakehittyneen yliminän lisäksi myös ylikehittynyt libido. Kyllä nämä asiat kulkevat käsi kädessä, väittäisin.

Augustinus oli pakko-oireinen fanaatikko, mutta ei häntä sen takia pidä väheksyä, vaikka Russell aika kivasti häntä pilkkaakin Länsimaisen filosofian historiassaan viittaan nyt päärynävarkauteen, vai oliko ne persikoita. Missä vaiheessa elämä alkoi pelottaa? Nykyään elämä suorastaan kauhistuttaa, sellaista elämöintiä nykyaika on. Ihmiset ovat alkaneet toteuttaa leibnizlaista monadologiaa käytännössä, kohta elämme omissa koloissamme, monadeissa, joissa ei ole ikkunoita.

Lähde ulos ja varaudu ettei sinua vain päästä syyttämään säädyttömästä käytöksestä. Jos olet mies niin älä käänny risteyksestä jos siitä juuri on kääntynyt nainen, tekosi voidaan katsoa seuraamiseksi.

Älä ota kuvia lapsestasi kylvyssä. Älä kerro vitsejä, ne voidaan tulkita ihan miten tahansa eli pahimmalla mahdollisella tavalla. Älä viittaa ihonväriin, uskontoon, kansallisuuteen tai mihinkään ihmisiä jaottelevaan. Silloin ei päästä syyttämään. Se on varmaan joku sarjamurhaaja kun on koko ajan omissa oloissaan Paranoia on aikamme tauti olen lukenut Pynchonia , mutta joskus tuntuu ettei se ole tauti, tuntuu että oikeasti kaikki on niin hullusti kuin tuntuisi olevan.

Ihmiset todella muokkaavat kehojaan, juoksevat pyörivällä matolla jotta elinikä lisääntyisi kolmella kuukaudella, minulle on todellakin sanottu että onko sulla heikentyny näkö kun oot lukenu liikaa, jne. Tai niin kuin Twin Peaksin jättiläinen sanoo, uudestaan ja uudestaan: Eräs perversioistani on se, että ensin selvitän millainen kirjailija on ollut miehiään eli naisiaan ja vasta sitten alan lukea hänen teoksiaan ja ensiksi luen jonkun esseekokoelman tai tieto-opuksen. Tai omaelämäkerran tai päiväkirjan.

Sitten seuraavat romaanit, runot, novellit ja näytelmät, tässä järjestyksessä kaksi viimeistä voivat vaihtaa paikkaa. Arto Virtaselta aloitin Tyhjällä testamentilla , jonka luin tukka pystyssä, jumalauta että oli kova teos. Sitten luin Koiran vuoden ja yhden novellikokoelman, nyt sitten tätä Kirjailijan kotia. Näin unta, että kirjoitin blogiin Virtasen esseestä, jossa hän puhuu kritiikistä ja haukkuu Envallin käsitystä että kritiikki pitäisi korvata esittelyillä ja haastatteluilla.

Täytyy hankkia Envallin kirjoitus käsiin. Toisessa esseessään Virtanen moittii Envallin musiikkikäsitystä, jonka jälkeenjääneisyys on silmiinpistävää. Eletään vuotta ja miten kukaan on voinut viimeisen 20 vuoden aikana väittää että rock-musiikki on jotenkin alempiarvoista klassiseen musiikkiin nähden? Tosin eräs toteemeistani, Einojuhani Rautavaara, kirjoittaa julkaistussa kirjassaan, että kritiikki pitäisi lopettaa. Ja kahdeksan vuotta myöhemmin eräs toinen toteemini tappoi itsensä kun pesäpallo-otteluissa soitettiin mökämusiikkia.

Kaveri on kohta 35 ja sillä on toteemeja! Huomaa että opinnot on jääneet kesken. Pitäisi jo tuossa iässä löytää oikea tie, keskitie. Saatana kun rasittaa joulu. Tuntuu että se rasittaa monia, ehkä onnelliset ovat hiljaa vai ovatko he vähemmistössä. Joulu tuo niin paljon kärsimystä että se pitäisi lakkauttaa. Pääsiäinen on yhdentekevä tosin viime kertaa muistelen hyvällä, ja vappua. Lapsena ja nuorena sitä ei osannut pitää epäyhteisöllistä luonnetta muuna kuin rasitteena, nykyään sillä voi jopa ylvästellä.

Silloin halusi kuulua joukkoon, mikä jälkikäteen kuulostaa ehdottoman perverssiltä; ryhmään, joukkoon ja massaan kuuluminen on ehdoton antikvaliteetti, Ej. Aurinko kävi näyttäytymässä että vielä on voimissaan. Taloudellinen kasvu loppuu ainakin siihen kun aurinko hiipuu ja turha luulla että ihminen tältä pallolta olisi pois päässyt, huoli perusterveydenhoidosta pitää määrärahat avaruusmatkailuun pieninä.

Poliitikot on perseestä, huudetaan, mutta ehkä asialle voisi tehdä jotain, ehkä voisi itse ryhtyä poliitikoksi. Mutta jaksaisiko sitä kuunnella ikuista valitusta siitä että poliitikot ajavat vain omaa etuaan?

Toisaalta perverssiä mieltäni kiehtoo ajatus, että kokonainen kansakunta haukkuisi joka helvetin asiasta. Kaikkien universumien vihatuin olento, siinä olisi jotain. Viime päivinä on puhuttu semmoistakin, että Tuomiojan pitäisi antaa Tieto-Finlandiansa pois, koska on poliitikko ja jakaja oli saman puolueen miehiä. Ainakin rahat pitäisi palauttaa, niin, rahat, niistähän se rahvas on kiinnostunut. Siirryn kohta lukemaan Kirjailijan kotia. Sitten kerron millainen oli Painovoiman sateenkaaren ensimmäinen osa.

Ensi viikolla luen toisen osan. Nyt "sulattelen" ensimmäistä, sillä tavoin sanotaan. Kotiin kävellessäni minulla oli kaksikin "ajatusta" blogikirjoitukseksi. Kirjastossa luin lehteä ja lainasin yhden kirjan, Paul Austerin Yksinäisyyden äärellä.

Luin myös hänen esseekokoelmaansa. Gravity's Rainbowsta on luettu ensimmäinen osa. Arto Virtasen Kirjailijan kotia reilut sata sivua. On Auster sietämätön hienostelija, kamala ihminen ja se näkyy kirjoistaankin.

Onkohan se koskaan saanut turpaan? Auster kuuluu samaan sarjaan Calvinon kanssa sillä erotuksella että Calvinoa en jaksa ollenkaan. Minusta Matkamies -kirja oli nolo, jäi kesken. Kieltämättä hyvä idea laittaa kaveri puuhun. Tällä hetkellä näyttää ikävästi siltä etten saa vuonna luetuksi Wallinin Arabia-kirjaa, jonka eksaktia nimeä en muista enkä jaksa tarkistaa, vaikka se olisi jo tarkistettu ja vähemmällä vaivalla kuin tämä selittely vie aikaa ja voimavaroja.

Monta kirjaa on kesken ja aloittamatta. Anja Snellman on lukenut kaikki klassikot, on se ahkera, olisinpa Anja Snellman. Mitä ne aiheet olivat? Kävelin Shellin ohi kun aiheet tulivat mieleen. Olen joskus käynyt Shellillä kahvilla, koska vaihtoehtoihmiset boikotoivat Shelliä. Samasta syystä ostan Nestlen tuotteita ja kannatan Yhdysvaltain toimia Irakissa.

Heti kohta tuli joku rasvari korjaamon puolelta, jolle tämä myyjätär sanoi, ettei veloita kahvista, koska se on laihaa. Sen jälkeen boikotoin Shelliä monta viikkoa. Entä jos naurun määrä on vakio, ellet itse naura itsellesi, joku tekee sen puolestasi? Kaiva uutisia 1 kommentti Kommentoi. Saara ja moni muu on puhunut pornosta ja siihen liittyvistä asioista. Ei ole vaikea arvata, että kaltaiseni mieshenkilö ei ihan helposti pääse naisten kanssa tekemisiin. Yleensä naiset juoksevat karkuun heti tai sen jälkeen kun ovat selviytyneet naurukohtauksen pahimmista vaiheista.

Tästä minua kohtaan tunnetusta antipatiasta naissukupuolen parista johtuu, että porno on tullut minulle hyvin tutuksi. Asiaa ei ole parantanut ihmettelyni että millainen nainen haluaa olla kanssani tekemisissä. Olenhan täysin perverssi paskiainen, kateellinen ja kaikkea häpeävä idiootti, jonka elämän ainoa ja päätarkoitus on oman huonon itsensä korostaminen. Eräs harhautui jopa naimisiin kanssani mutta onnekseen tokeni pian.

Suhteeni ovat olleet lyhytaikaisia. Opiskelutoverini ylvästeli itsensä "pornon suurkuluttajaksi", koska hän oli ostanut eläissään yhden pornolehden. Voin kertoa ostaneeni satoja pornolehtiä. Kaupoissa ja kioskeilla mulkoilen pornohyllyille ja yritän kerätä rohkeutta ostaakseni tuotteen, josta saan pieneksi hetkeksi iloa surkeaan elämääni.

Aika moni rehentelee sillä, ettei tarvitse pornoa koska saa muutenkin. Minä en voi ylvästellä. Tämä sopisikin omaelämäkertani nimeksi, Tarvitsen pornoa, samantapainern nimi kuin Klaus Kinskin omaelämäkerta Tarvitsen rakkautta sitäkin tarvitsen, tarvitsisin. Vielä nuoruudessani pornolehdissä oli kertomuksia naisista, joiden mies oli työmatkalla, mutta saksanpaimenkoira tuli hätiin. Nykyään ei tämmöistä saa lukea. Pornolait muuttuvat usein, välillä saa siemensyöksyn lehdessä näyttää, välillä ei.

Kasvoin jo nuorena kieroon, kun en uskonut vanhempiani tarkoitan molemmissa merkityksissään ja vääntelin naamaani väärissä paikoissa. En saanut tuntea aitoa välittämistä ja seuraukset ovat nyt nähtävissä. Minusta tuli pornoilija, joka ei häpeä mitään vaan mielellään paljastaa itsensä, henkisesti masturboi jotta varmasti joku pääsisi sanomaan huonoksi. Olen varma, että marttyyreillä seisoi kun heitä kivitettiin, perustan näkemyksen omiin ajatuksiini marttyyriudesta.

Ja eiköhän vain Jeesuksella ollut hyvä mieli, kun roomalaiset tulivat hakemaan häntä Getsemanesta. Jumalauta mitä kärsimystä ja häpeää!

Kaverilla oli lisäksi pokkaa väittää, että näin kuului käydä. Guantanamon vankeja kadehdin myös. Koko maailma pitää heitä väärinymmärrettyinä, uskontorajat ylittäen heitä kannustetaan kestämään pahojen yhdysvaltalaisten teot. Jeesuksen viimeiset päivät olivat upeat. Ensin kunniasaatossa Jerusalemiin, sitten skandaaleja suurelle yleisölle ja lopuksi teloitus. Ei pitäisi olla valittamista. Tosin ei tarvitse omata teräviä aivoja tajutakseen, että Jeesus porukoineen oli vaaratekijä Rooman miehityshallinnolle, mutta kuka sitä maallisista välittää, kun kirjoitetaan kärsimyshistoriaa.

Olen maininnut, että henkisiä innoittajiani ovat ensimmäisten kristillisten vuosisatojen syyrialaiset erakkomunkit. Muutamat eivät tyytyneet syömään luteita autiomaassa vaan kiipesivät pylvään nokkaan.

Jossain, en muista missä, olen nähnyt maalauksen tai piirroksen, jossa pitkätukkainen raivopää huutaa kansalle pylvään päästä. Komea näky, ehdottoman perverssi eli elämänkielteinen. Pylväspyhimys inhosi ihmisiä niin paljon ettei voinut elää ilman heitä. Aikamoista jalustalle asettumista tuommoinen. Ehdoton kvaliteetti, sanoisi Ej. Ruokatunnilla vuosia sitten keittiöön tuli toimiston tyttö, joka kysyi mitä luen.

Vuosia aiemmin olin illanvietossa Maunulassa, mutta silti emäntämme asui viehättävässä omakotitalossa. Teologian opiskelija, tyttöystäväni ystävän poikaystävä, olimme siis melkein langoksia, ilmoitti että Åke Kara toi karaoken Suomeen.

Vaikka tajusin munanneeni, en kuitenkaan kyennyt sitä tunnustamaan ja lyömään asiaa leikiksi. Nyt, kolmentoista ja puolen vuoden jälkeen, tämä tapaus edelleen rasittaa mieltäni. Toimiston kesäharjoittelijasta en tiedä, rasittiko hänen möläytyksensä häntä ja rasittaako vieläkin.

Lukiossa onnistuin sanomaan, että hyvät kitaristit kusevat lentokoneessa käytävälle. Minua hävettää muisto lauseestani edelleen. Yläasteella koulubussissa joku idiootti kovisteli koululaisia, mutta lähtiessäni bussista en kyennyt sanomaan mitään jätkälle, mikä ehkä oli parempi, sillä olisin voinut sanoa jotain erittäin typerää. Ala-asteella kysyin näyttelijän pojalta mitä isälle kuuluu. Seurakunnan päiväkerhossa minua pelotti. Tuskin olin täyttänyt kolmea kun jo häpesin kaikkea.

En voi sanoa niinkuin Nuoren Voiman rennot muistelijat, että ennen sitä teki kaikkea hassua, nykyään ollaan runoilijoita. Aina ei pääse edes ovesta ulos kun nolottaa niin paljon. Ismo Alanko tässä kohdin pitää muistuttaa, jos on hieno ihminen, että Ismo Alangolla on huilua soittava veli, joka on lahjakkain veljeksistä laulaa että "häpeä ja kateus niistä saa voimaa". Olen myös erittäin kateellinen ihminen. Aina jos toisella menee paremmin, mitä tapahtuu usein, olen hänelle kateellinen enkä lainkaan osaa olla iloinen hänen puolestaan.

Mitä se minua ilahduttaa jos toisella menee hyvin ja itse olen ojassa? Kaiken lisäksi luulen, että ei-kateelliset ihmiset vain teeskentelevät, oikeasti kaikki ovat toisilleen kateellisia. Välillisesti voi olla onnellinen toisen puolesta. Esimerkiksi, ääritapauksessa, jos on pelastanut lähimmäisen hengen, voi olla onnellinen siitä, että hän elää, koska lähimmäinen tulee kiittämään minua henkensä pelastamisesta.

Valitettavasti en ole koskaan pelastanut ihmishenkeä. Olen kateellinen lääkäreille, sairaanhoitajille, pelastusporukalle ja ambulanssihenkilöstölle heidän kiitollisesta työstään. Myönnän joskus käyttäytyväni hyvin, mutta vain silloin, kun joku käyttäytyy todella huonosti ja tiedän että hänen huonoutensa avulla pääsen valokeilaan. Olen julkisesti halveksinut kaatuilevia juoppoja, naistenhakkaajia ja velallisia vaikka itsekin kuulun samaan sarjaan.

Puhun humanismista ja humaaniudesta vaikken käsitä niistä mitään. En voi antaa itselleni anteeksi syntejäni, sillä liian monet antavat anteeksi omat syntinsä. Jumalattomassa universumissa ei voi tukeutua kehenkään. Järkyttävä yksinäisyys elämässä ja sen jälkeen olemattomuus. Rockmuusikko Jarkko Martikainen sanoi eilen televisiossa, että tietokilpailut ovat pahimmillaan sellaisia, että kysytään vuosilukua eikä esimerkiksi kansalaissodan syitä. Nyt heti tietovisa, jossa kysytään kansalaissodan syyt, laman syyt, myöhäisantiikiin mahdollisen rappion syyt jne.

Saatan jo kuvitella, miten lopullinen totuus saadaan tätä myöten selville, kohta tiedämme kaiken. En tunne hra Martikaisen taiteellista tuotantoa ja tuskin koskaan tulen tuntemaankaan, mutta varsin syvälliseltä henkilöltä vaikuttaa.

On näitä muitakin, "lukeneita" rockmuusikkoja, aiankin joku Putro-niminen jannu ja torniolainen A. Heidän esi-isänsä on luonnollisesti Juice Leskinen, joka taisi ihan oikeasti olla lukenut ihminen, ehkä sivistynytkin, en tiedä. Yhteistä näille populaareille on, että heitä aristaa tunnustaa olevansa rokkareita; he haluaisivat olla jotain enemmän, runoilijoita. Hra Martikainen oli aikoinaan Ylen kirjallisuusohjelmassakin, jota veti Saarikosken III vaimo, taistolaisuutensa unohtanut Tuula-Liina Varis asiasta voi lukea Ojaharjun muistelmista, suosittelen.

Millaista aikaa elämme, kun kaikenlaisia rämpyttelijöitä päästetään vakavien aiheiden pariin? Kohta ihmissuhdepulmiin kysytään neuvoa huorilta, jos meno jatkuu samana. Poistoista ostin neljä kirjaa Nykysuomen sanavarat , Lindstenin Maiju Lassila - legenda jo eläessään , Laitisen Suomen kirjallisuuden historian 1. Onnettomuudekseni menin lehtiosastolle ja otin hyllystä Nuoren Voiman, teemana luku.

Siinä vaikuttajat kertoivat mitä muistavat edellisestä vuosikymmenestä. Mitä oltiin silloin ja mitä ollaan nyt. Oltiin "ironisesti" kaikkea nuoruuden hölmöyttä mutta nyt ollaan runoilijoita, suomentajia, "teatterintekijöitä", toimittajia jne. Luonnollisesti vitutti, kun entinen naisystävänikin, joka silloin oli tyttöystävä, kertoili lukulaisia muistojaan.

Kotiin tallustellessani mietin että hänen muistiaan olisi voinut vähän tarkentaa, olisi pitänyt kertoa kaikista niistä saatanallisuuksista joita näyttelijätär milloinkin keksi. Kotona olin jo rauhoittunut ja päätin jättää muistelematta.

Ja olihan meillä paljon hyvääkin, suoranaisena kunniatehtävänä koin hänen korkkaamisensa, siihen eivät olleet lupaa saaneet edes Teksasin hienot jätkät.

Uusi Nietzsche-suomennos oli lainassa. Lukeeko täällä joku todellakin Nietzscheä? Ilmeisesti erehdys, otsikko oli "Esseitä kreikkalaisista", joten lainaaja luuli että teos käsittelee homoseksuaalisuutta. Eikä ollut Jokisipilän väitöskirjaakaan hyllyssä. Sen lainaamisen syyt ovat minulle totaalisesti hämäriä. Jokisipilän kirjan otsikossa puhutaan "aseveljistä" eli kenties lainaaja on sekoittanut kirjan erääseen rocklevyyn, jossa englanniksi ollaan aseveljiä.

Teoria on muuten hyvä, mutta miten täällä kukaan osaisi englantia. Gravity's Rainbow on sivulla Olen alleviivaillut nimiä, ja muutakin. On hyvä kirja, on. Ensimmäisen osan luettuani, olen sitä puolessa välissä, kerron mitä on tapahtunut eli, niin kuin pitää ilmaista, "tapahtunut". Se on hyvin kiehtova. Kun aamuyöstä aloin vakavalla mielellä lukea Gravity's Rainbowta , ajattelin, että essee kannattaisi lukea uudestaan, samaten minulla on jossain laaja selostus kirjan "tapahtumista" sivullisessa järjestyksessä.

Sen sijaan kirjat voivat olla tylsiä, lähinnä jos ne kertovat "arkisista" asioista. Jumalauta, että inhoan koko sanaa "arkinen", kaikenlaiset mikrofoni kiinni laulaneet hölmöt ovat kirjoitelleet kolumneja ilmaislehtiin "arkisesta aherruksesta" arkinen aherrus Hengittäminen on "arkista aherrusta", siitäkin voisi kertoa. Kuunnelkaapa tätä, upseeri yrittää tarttua kuumaan esineeseen: Kirjan sankarin Tyrone Slothropin esivanhemmista löytyvät sellaiset nimet kuin Variable Slothrop ja Constant Slothrop, ylipäänsä nimet ovat sellaisia joista, kuulemma, kirjoituskursseilla varoitellaan.

Hollannin suunnalta on tullut V2 -ohjus, vieläpä aamulla, johon kertoja toteaa: V2- ohjukset muistuttavat Pynchonin ensimmäisestä romaanista, jonka nimi on V. V-kirjaimen jälkeen tulee piste, sitä ei pidä unohtaa. Mitä niitä oli merkityksiä V: V-alkuisuuksia viljeltiin cultura kouluaikoina varsin tiheään tahtiin eikä meno erityisemmin ole laantunut. Sivistyspiireissä voi olla toisin, ehkä, niistä en tiedä mitään. Civis nousee V-raketille kaksi kertaa Viikossa, mutta tähän ei lasketa Vieraissakäyntejä.

En tiedä mitä tarkoitin edellisellä kappaleella. Gravity's Rainbown the Zone on suomeksi Vyöhyke tai Alue, ks. Raudaskosken artikkeli, loppuviite Taas yksi käännöspulma ratkaistu. Eikä voi unohtaa, että Pynchonin seuraavan romaanin nimi on Vineland. Olisiko niin että Gravity's Rainbow kääntyisi suomeksi jos vain yrittäisi? Pistäkää joku Kersti Juva hommiin, tai Seppo Loponen. Tiina Mirjami Käkelä-Puumalan väitöskirjatutkimuksen esitarkastus.

Other Side of This Life: Ohjaajina ovat toimineet prof. Heta Pyrhönen ja prof. Ehdotus esitarkastajiksi taiteiden tutkimuksen laitoksen johtaja, prof. Dalsgaard University of Aarhus ja prof. Steven Weisenburger Southern Methodist University.

Opiskelijalle on ilmoitettu oikeudesta esittää huomautuksia esitarkastajaehdotuksesta. Ehkä luovuutta vihaavalla maallamme on vielä toivoa, kun joku uskaltaa tarttua hankalaan aiheeseen. Käkelä-Puumala on tehnyt gradun ja lisensiaatintyön V: Kuka meistä ei olisi halunnut V. Olipa lapsellinen kommentti, huomaa etten ole Valmistunut. Mikä ihmeen himo yhdysvaltalaisilla eli "amerikkalaisilla" on mennä piiloon ja kuvata piiloon menneitä ihmisiä? Lueskelin Paul Austerin New York -trilogian kolmatta osaa ja siinä kirjailija häviää.

Muistaakseni Austerin Leviatanissa käsiteltiin samoja teemoja. Koko New York -trilogia käsittelee. Siinä viitataan Thoreauhun, joka meni metsään. Mikä siellä Yhdysvalloissa on, kun pitää kadota? Salinger antoi haastattelun opiskelijalehdelle joskus luvun alussa ja hävisi sen jälkeen. Parkkipaikalta hänet on kuvattu. Kuuluisin ja ajankohtaisin pakenija on Thomas Pynchon. Hänestä on edellinen valokuva luvun lopulta, kun Salinger vielä silloin suostui haastatteluihinkin; Pynchonia on joskus haastateltu faxin avulla, ei muuta.

Pynchon ehkä kuvattiin luvulla lapsensa kanssa. Iso maa ja hajanainen. Liittovaltio ei pysy perässä. Siirtolaiset katosivat Euroopasta Yhdysvaltoihin, nyt siellä kadotaan sisäisesti.

Afrikastakin lähdettiin mutta vähän eri merkeissä. Ja, kuten muistamme, Rikoksen ja rangaistuksen Svidrigailov sanoi lähtevänsä Amerikkaan ja ampui itsensä. Voi onnellisia englantilaisia, heillä on sarjamurhaaja. Joku on tappanut ainakin viisi prostituoitua Ipswichin tienoilla ja, mikä kiehtovinta, tappajia saattaa olla kaksi eli toinen matkii toista. Tästä ei folklore parane. Kenties aikamme sankareita suunnistaa Itä-Angliaan enemmänkin, kohta siellä suorastaan kuhisee ja vilisee sarjamurhaajia.

Paikallinen potkupalloseura oli jo joutunut kysymään poliisilta, että riittääkö virkavaltaa heidän otteluunsa kuumasta sarjamurhaajajahdista mutta poliisi oli sanonut että riittää. Suomessakin on Ylen uutislähetyksiin alkanut tulla mainintoja murhaajista, viimeinkin. Ketä kiinnostaa ulkoministerin jorinat? Paljon parempaa ajanvietettä ovat tappajat, raiskaajat, tappajaraiskaajat ja tiedotusvälineiden ykköslemmikit pedofiilit. Ilman ahkeraa uutistiedotusta emme tietäisi näistä asioista kuin murto-osan nykyisestä, voi kiitos.

Sarjamurhaajat ja pedofiilit ovat mediaksi kutsutun "mahdin" merkittävimpiä edistäjiä. Olisi vähintäänkin kohtuullista, että Yhtyneet Kuvalehdet muistaisivat erästä Jammua julkisesti ja nostaisivat hänet siihen arvoon mikä hänelle kuuluu.

Ilman Jammua Tapani Ruokasen palkka olisi pienempi. Journalistiliitto tai joku sellainen voisi antaa kaverille mitalin. Toisaalta on Jammun oltava kiitollinen aina valppaalle lehdistölle. Ilman journalisteja hän olisi alaviite populaarihistoriassa, nyt hän on keskeisellä paikalla. Ja Jammun jalanjäljissä monet muut ovat löytäneet oikean itsensä ja alkaneet toteuttaa kutsumustaan. Valitettavasti Suomessa ei ole ollut sarjamurhaajia.

Mutta kyllä niitä vielä tulee kun rumpua vain lyödään tarpeeksi ahkerasti. Olen vakuuttunut, että joku peräkammarin poika on jo aktivoitumassa, hän havaitsee että jumalauta, mustahan tulee vielä kuuluisuus. Sarjamurhaajista olisi sekin hyöty yhteiskunnallemme, että voisimme sanoa, että en mä nyt mikään sarjamurhaaja sentään oo, vaikka sadan tonnin veropetoksen teinkin.

On me ja sitten on ne, pahat eli hirviöt. Jouko Turkka tätä käsitteli Häpeässä: Ajatuksena on se, että Suomen vihatuin ihminenkin on, tosiaan, ihminen eli tuntee inhimillisiä asioita. Hän on yksi meistä, tämä saatanallinen hirviö. Itse asiassa meissä jokaisessa asuu jammu, joissain pienempi, joissain suurempi. Journalisti tai muu kuonakasa, joka "tutkii" työkseen tappajia ynnä muita paskiaisia, tuntee viehtymystä kohteitansa kohtaan.

Hänessä asuu semmoinen vähän suurempi kirvesmurhaaja tai mikä milloinkin. Epäilen myös oikeustieteilijöitä ja rikoshistorioitsijoita. Minua kiinnostavat orjaleirit, kaasutusautot ja lopullisen ratkaisun logistiikka. Olen jopa lukenut kirjoituksia vuosikirjasta Pohjolan poliisi kertoo. Nämä ovat aika raskauttavia tosiasioita, olen kävelevä tai lähinnä ontuva aikapommi.

Nyt pitäisi aloittaa liturgia että en tietenkään tarkoita että kaikki me ollaan, mutta se taitaa olla myöhäistä. Jälkimmäisessa kirjassaan Albert Speeristä Yrsa Stenius analysoi luvun vaikutusvaltaisinta arkkitehtiä hienosti yli sivua, kunnes alkaa itkeä, ettei hän herra paratkoon tämä taisi olla täsmällinen ilmaisu tarkoita että meidän teollisuusjohtajamme olisivat samanlaisia kuin Natsi-Saksan teollisuusjohtajat. Muistan järkyttyneeni tästä huudahduksesta. Miten niin eivät ole samanlaisia?

Itse asiassa Stenius vahingossa väittää, että saksalaiset tuolloin olivat jotenkin erilaisia kuin muut ihmiset silloin ja nykyään. Semmoinen ei sovi kansankotiin tai sinnehän se juuri sopii, rotuhygienian kehtoon. Siitä että minua ärsyttää suunnattomasti se että tiedotusvälineet väen väkisin aktivoivat sairaita ihmisiä tekemään sairaita tekojaan. Televisio ei vielä kilpaillut kenenkään ajasta eikä kukaan asunut vielä missään hornan kuusessa niin kuin nykyään asutaan Pukinmäessä tai Myyrmäessä, Vantaasta puhumattakaan.

Tunnenpa erään juristin joka asuu peräti Kirkkonummella ja käy töissä Helsingin keskustassa. Lukija helposti luulee, ettei kirjoittaja tiedä että Myyrmäki on Vantaata.

Ja onko kirjoittaja aivan kauhea ihminen, kun luulee Kirkkonummea aivan viimeiseksi periferiaksi? Ironiaa ei ehkä voi opettaa. Kuka kirkkonummelainen juristi mahtaa olla? Mainitseminen on masentavaa, se on selittelyä. Kunpa ei tarvitsisi mainita enää koskaan. Äsken minulle tuli mieleen käsite 'suomalaisten idänlibido', en tiedä mistä se pälkähti heikkoon päähäni, sillä kirjaa jossa se mainitaan, en ole lukenut pariin kuukauteen.

Se on hyvä kirja. Sitä ei kokemattomana ymmärrä. En ymmärrä sitä vieläkään juuri lainkaan. Nyt tiedän mistä, ehkä, tuo suomalaisten idänlibido tuli mieleen. Mietin itäisiä asioita, itämisiä ja koi-sanan merkityksiä. Ja oliko se joku Länsiö, jota oli joskus sanottu Itiöksi hänen aatesuuntautumisensa vuoksi, tai sitten se oli Länsiön sukulainen tämä Itiö, joka tapauksessa Länsiö oli sanonut eräästä Omakuva -kirjasta, että muuten hyvä mutta kun siinä yhdessä lauseessa pilkataan kirjoittajan entistä vaimoa.

En ole ihan varma sanoiko sen Länsiö, mutta joku kuitenkin sanoi. Tästä tuli mieleeni eräät muistelmat, joista joku sanoi että ne olivat prosenttisesti asiaa, mutta aina välillä muistelija harhautui asiattomuuksiin. Yksi lause yhdellä, toisella viisi prosenttia.

Nolottaa, mutta vasta nyt vastaan Saaran kirjalliseen meemiin. Viideltä hyllyltä yhdeksäs kirja ja pitäisi sanoa jotain viisasta. Sen verran valikoin, että olin lukenut kirjat, muutama hylly jäi siis hylätyksi. Kilpakosijat ja Pekka Puavalj. Tässä niteessä on siis kaksi teosta. Erinomaisia teoksia ovat, hienoa sanailua ja muuta irvailua. Tämä on viimeinen lukemani Harjunpää, vai tuliko Pahan pappi tämän jälkeen, en muista.

Kehaisen myös, että olen lukenut Joensuun ainoan ei-Harjunpäänkin, Possun ja Paavin panttivangit. Heimolaisissa Harjunpää kuvaa, yllätys yllätys, romaneja, joita hän kutsuu romaaneiksi. Kirja on luvulta, Joensuun tiukoilta luomisvuosilta. En ole varma saatiinko tässäkään kirjassa roistoja kiinni, yleensä niitä ei Joensuulla saada. Juhlapaikka, jossa veriteko tapahtuu, tuntui lukiessa tutulta ja se taitaa olla entinen melkein-naapurini Oulunkylässä. Tarkka miljöönkuvaaja Joensuu on. Ensimmäinen ja ehkä viimeinen Pynchon-suomennos.

Tässä on se ongelma, että jotkut pitävät kirjan tapahtumia outoina, mutta minulle ne tuntuivat jokapäiväisiltä. Joka tapauksessa toissa yönä olin unessa, jossa tehtiin elokuvaversiota V: Näillä en menisi julkisesti kehumaan. Pynchonilta tuli uusi romaani viime kuussa, Against The Day, jossa on sivuja Olen niitä, jotka samastuvat Dostojevskiin ja hänen henkilöhahmoihinsa, kaikki kolme luokkaa siis nähdään samana. Suosikkini on tietenkin Stavrogin, miten muuten voisi olla, mutta kyllä kellarimieskin menettelee.

Ihana opus, varhainen omaelämäkerta. Cellini muun muassa kertoo tappaneensa paavin. Jostain syystä hän ei puhu nuorista poikaystävistään, mutta ei se mitään, kirja on loistavan itsekritiikitön, moderni.

Sitten vielä muuta asiaa. Miten te bloggerbloggaajat jaksatte niitä betojanne ja muita hankaluuksia? Vuodatus on yksinkertainen mutta monipuolinen. Minulta kysyttiin taannoin, että "rakastanko sanoja". Ilmeisesti kysyttiin koska kirjoitan melko paljon. Tahdon heti sanoa, että minä en rakasta sanoja, lauseita, kirjaimia enkä mitään asiaan liittyvää.

Tähän sanoi Lehtonen tuskin tunnette häntä, mutta hän silti on Suomen merkittävimpiä kirjailijoita , että jos hänellä olisi varaa niin hän ei kirjoittaisi sanaakaan. Kaksi kulttuuria kohtasi noin vuonna Brondalla tai missä lienee ja niin ne kohtaavat edelleen.

Toisaalta Šoštakovitš sanoi, että on turha valittaa jos elämä teki säveltäjäksi mutta kirjanpitäjän urasta voi itkeä. Minä haluaisin olla kirjanpitäjä, mitä se sitten onkin, mutta luojan kiitos minusta ei koskaan tule säveltäjää. Vielä inhottavampaa olisi olla esittävä taiteilija, viulisti tai pianisti, en kestäisi sitä jatkuvaa harjoittelua ja järkyttäviä esityksiä, varsinkaan ensiesityksiä. Tuli uusi Parnasso, harvoin niitä vanhoja tuleekaan.

Joka tapauksessa luin ihastuneena Roo Ketvelin arvostelun arabialaisesta runoteoksesta, suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Arvostelu oli täyttä runoutta ja toivon että hän jatkaa loistavalla linjallaan. Parnasso hehkutti, että heilläpä on nyt kaksi uutta arvostelijaa, joista toinen on tämä Ketvel, mutta toinen Asko Sahlberg Risto Ahdin arvostelu ja essee olivat myös miellyttäviä.

Ei ole mitään sanottavaa. Ja taas tuli kirjoitettua neljä sanaa. Eilen menin niin alas että muokkasin säätiedotuksen Tornio, Liakka niin sanottuun runomuotoon. En aio laittaa sitä nähtäville. Kaiva uutisia 0 kommenttia Kommentoi. Ei kiinnosta kirjoittaa, lamaantunut olo. Mutta sen sanon, että viime viikon suomalaiset, tämä Fouganthine ja Susan Kuronen ovat minua enemmän pihalla.

Heidän pitäisi tutustua, heissä on jotain samaa. Siellä oli mielenkiintoisia kirjoja, mutta valitettavasti olen heille niin paljon velkaa että olen lainauskiellossa. Eikä rahaa tietenkään ollut tarpeeksi. Näin sitä ei sivistytä. Tein syntiä ja luin Greenen romaania Miehemme Havannassa.

Puolustelen käytöstäni sillä, että viime aikoina olen käynyt läpi erittäin raskaita vaiheita, joten kaipaan kevennystä. Greenestä näkee sen että, niin kuin Carver asian sanoo, kirjailijan ei tarvitse olla kulmakunnan terävin tyyppi.

Suomessa Hannu Raittila, ilmeinen pöljäpoika, on hyvä esimerkki. Tervo tietenkin on poikkeus. Hän saattaa jopa mylvähdellä portaikoissa. Greenen romaanin motiivit ovat hieman noloja. Isä tarvitsee rahaa tytärtään varten. Isä on naiivi eikä osaa sanoa ei. Mutta ei sitä omaperäisempää juonenkehittelyä nykyihminen kaipaa, elämä on niin järjetöntä ja rikollista että tavallisuuskin voi joskus viehättää. Kuitenkaan en halua tavallisuutta ja normaaliutta sillä brutaalilla lailla, jota esimerkiksi asuinpaikkakuntani tarjoaa.

Ihan kohta on joulukuu. En aio panostaa lahjojen ostoon, entiselle vaimolleni ostan lahjan, koska hän sietää minua, toisinaan.

Minulle on jokakertainen järkytys, että ihmiset haluavat olla kanssani tekemisissä, edustanhan kaikkea sitä mitä he eivät ole eivätkä halua olla. Minä olen köyhä, sivistynyt ja älykäs, enkä viitsi unohtaa ihan kaikkia vastaanottamiani loukkauksia. Jos joku on, esimerkiksi, tuhonnut elämäni, niin miten hän voi kuvitella selviävänsä teostaan ilman rangaistusta? En minä ala odotella olemattomien jumalien interventiota, toimin ihan itse.

Luonnollisesti en käyttäydy brutaalisti, esimerkiksi fyysisesti, vaan äärimmäisen vittumaisesti ja yllättävästi. Liian paljon annetaan anteeksi, siksi maailmassa on niin paljon pahuutta kuin sitä on.

Mietitään nyt tylsää päivänpolitiikkaa ja sitä miten Suomi kumartelee Putain-Putinin suuntaan. Kremlissä hieroskellaan känsäisiä käsiä ja onnitellaan itseä taas kerran hyvästä onnesta, kun kukaan ei pane tikkua ristiin vaikka sikaillaan miten paljon tahansa. Suomen toiminta on "humanistista", joka saattaa jälleen kerran johtaa miljoonien humaanien kuolemaan. Tietenkin täälläkin on noita perkeleitä eli ryssiä. Itärajan kunnat ja kaupungit ovat jo asumiskelvottomia ryssien tähden.

Esimerkiksi Lappeenrannan kävelykadulla ei voi olla, kun taskuvaras ahdistelee jatkuvasti. Joensuussa ne tonkivat kaatopaikkaa. Toisaalta torniolainen on ansainnut kaikki vitsauksensa, minä mukaanluettuna. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun minulle on tultu naurettavasti kertomaan, että sua pitäs lyödä.

Mutten pilkkaa tästä ainoastaan asuinpaikkakuntani väestöä, vaan jo nuoruudessani sain kuulla samanlaista uhoamista. Edesmennyt, nykyään helvetissä ikuisuuttaan viettävä ala-asteen opettajani Hyvinkään Kivisenojan koulusta totesi, että minua pitäisi lyödä. Kuitenkaan hän ei lyönyt.

Hän oli usein korostanut rehellisyyttä ja kaikki miehisiä hyveitä, mutta kriittisellä hetkellä, silloin kun sanoista pitäisi siirtyä tekoihin, hän ei kyennyt mihinkään.

Hölmön puheet olivat olleet pelkkää tyhjää louskutusta niin kuin olin jo pitkään epäillytkin. Mainitsin helvetin, vaikken siihen tai taivaaseen ynnä muihin vastaaviin paikkoihin uskokaan. Uskonto oli silti suosikkiaineitani koulussa. Tietyssä mielessä sympatiseerasin Jeesusta, vaikka esimerkiksi hänen toimensa temppelissä olivat naurettavia. Enkä ole ainoa, jota ärsyttää Jeesuksen jatkuva kitinä kun opetuslapset eivät tajua.

Pedagogisesti hän oli melko heikko, mutta siihenhän on totuttu. Puhutaan synnistä, helvetistä ja muusta. Kieli on saastunut kristillisestä käsitteistöstä. Mutta ei se ole kamalaa, itsekin huudahtelen voi luojaa vaikkei näkemykseni mukaan luojaa ole olemassakaan.

Yhteen aikaan yritin puhdistaa kieltäni kuonasta ja yritän edelleen, mutten enää ruoski itseäni jokaisesta rikkeestä. Tiedän että tämä on jo liian vaikeaa, mutta silti sanon, että asennoitumiseni asuinpaikkakuntaani on myös performanssia, vaikka loppujen lopuksi olen tosissani.

Tässä tarvitsisi nähdä ainakin kaksi asiaa samalla kertaa, "esitys" ja "todellisuus", joten en elättele toiveita että moni ymmärtäisi. Joskus oli meemi, että mitä kirjoja on tietokoneesi lähettyvillä pöydällä. Huvikseni, kun ei muutakaan sanomista ole, kerron tilanteeni: Lisäksi vihreällä ikealaisella pöydälläni on Seura, Ilta-Sanomat, kaksi tyhjää punaviinipulloa ja puoliksi juotu Carlsberg-tölkki. Taas väsyttää ja hermostuttaa, mutta Panulla menee hyvin. Se syö, juo, käy näytelmissä, syntymäpäivillä, Istanbulissa, kirjanjulkaisutilaisuuksissa, kustantajan juhlissa ja nainenkin sillä on.

Luin jostain, että nainen oli rakastanut Panua jo pitkään, mutta nyt vasta pääsi suhteeseen kun edellinen lähti pois, edellinen, jota Panu kehuu ja muistelee mielellään. Viime kesänä Panua aavistuksen vitutti, kun huvinäytelmässä häntä ivattiin. Mutta ihan pikkasen vain vitutti. Ja monet osoittivat myötätuntonsa Panulle. Nainen oli miellyttävä, ruoka maistui ja lopuksi nussittiin. Kissakin Panulla on, se tulee syliin. Onnelliset ihmiset tekevät meidät onnettomat ihmiset onnettomiksi.

Panu on tehnyt useita ihmisiä onnettomaksi. Joku onnellisuusvero olisi näille säädettävä. Mutta minäpä olen ollut aina onneton. Idioottimainen kasvuympäristö heti alkajaisiksi johti siihen, että mitään onnen mahdollisuuksia ei ollut. Opin viimeistään kolmevuotiaana inhoamaan maalaiselämää ja maalaisia, noita "aitoja" ihmisiä. Heille minulla ei ole mitään sanottavaa. Viimeisin tolkuttomuus on se tosiasia, että olen kuudetta vuotta vihattavassa, vastenmielisessä pikkukaupungissa, jota en siedä lainkaan.

Täällä on pimeä ja kylmä, tuuli on helvetillinen. Sairaana minut saatiin huijattua tänne ja nyt sanotaan, että "tule ihmeessä pois, tämä on vapaa maa".

Näillä tuloilla ei tulla eikä saavuta. Ihmisten kierous on ilmeisesti rajaton. Kukaan ei häpeä mitään. Syylliset ovat vapaina ja kunnioitettuina. Torniossa on pimeä ja ihmiset hirveitä.

Järkyttävä talvi on tulossa, enää ei ole valoa eikä mitään. On pelkkä tyhjyys tällä rangaistusleirillä, voi jumalauta. Ihmettelen jos tästä talvesta selviän. Toisaalta en edes halua selvitä, sillä selviäminen johtaisi uuteen talveen, välissä kesäksi kutsuttu täysvaloinen aika ja järkyttävä, idioottimainen syksy, jonka vesisateet ja liukkaudet pelottavat. Kannattaisiko yrittää omassa elämässä muuttaa sitä miellyttävämpään suuntaan, lähde vaikka kävelylle ja mieti mitä hyvää voisit yhteiskunnan eteen tehdä, ja jos et löydä mitään rakentavaa tekemistä, kannattaa varmasti puhua omalääkärille, josko hän vaihtaisi lääkityksesi.

Löysin vain yhden kirjoitusvirheen. Asia tuli kyllä ymmärretyksi. Eikä keskustelun aloittajalla ole luultavimmin minkäänlaisia resursseja poliisin ammattiin saatika johonkin muuhunkaan Todennäköisesti ei olekaan,jos tarkkaan lukee hän ei itse edes uhkaa tai lupaa tappaa ketään poliisia. Mutta kukaan täysijärkinen ei voi väittää,etteikö poliisin työ voi olla riskialtista,Toisinaan siihen voi jopa sisältyä kuolemanvaara,pahimmassa tapauksessa kuolema.

Mielestäni nimimerkki kovaa hommaa teki viisaasti. Hyvä poliisi on kuollut poliisi!! Mistäköhän ihmeestä tuo sinun poliisi vihasi mahtaa johtua? Eikö se muka ole oikein että rattijuoppoja ja kaahareita otetaan kiinni ystäväni jäi sellaisen alle ja kuoli, joten olen todella onnellinen jokaisesta ratsiasta ym. Eikö lasten , vaimojen ym hakkaajat pidä saada rauhoittumaan ja kiinni, vastuuseen teoistaan ja lopettamaan toimintansa? Entä jos sinulta varastetaan jotain? Itse olen ainakin ollut todella tyytyväinen kun minulta pöllittyä tavaraa on poliisin toimesta pyritty löytämään.

Kuka nämä hommat hoitaa ellei poliisi?? Poliisi on ammatti muiden joukossa, ja olen tyytyväinen että joku viitsii kuunnella niin pienellä palkalla sinun laisiasi outolintuja ja suojella sekä sinua ja minua parhaan kykynsä mukaan.

He ovat normaaleja koulutettuja ihmisiä, joilla on perheet , ystävät, vapaa-aika ja siviilielämä. Suomessa koulee myös sairaanhoitajia työssään onko se sitten ansaittua? Jasen lisäksi tietenkin tapaturmissa. Mutta enemmän kuolee siviilejä tapellessaan kavereidensa kanssa, aukoessaan päätään väärille ihmisille tai yksinkertaisesti vain ollessaan väärässä paikassa väärään aikaan.. Ottamatta kantaa ylläoleviin kirjoituksiin,muistaakseni minäkin olen lukenut jostain lehdestä monta vuotta sitten ,että leden mukaan on todella kuollut poliisia virantoimituksessa Suomen itsenäisyyden aikaan.

Tietysti on hyvä että poliisi ottaa rattijuoppoja kiinni! Ammatinvalinta poliisiksi ei siis mikään huono ennuste. Tietysti pääjohtajan sihteerinä työtapaturman uhriksi joutuminen on hieman paremmalla pohjalla mitä poliisin. Pamppu heiluu molemmissa mutta eri paikoissa. Poliisikokelas on vähän sinisilmäinen.

Itsenäi- syyden aikana virantoimituksessa surmansa saa- neitten poliisin nimet löytyvät Otaniemestä. Niitä on välillä. Ja kyllä kaikki esim. Nykyisin tapetaan melko harvoin poliisi viran- toimituksessa, mutta ilman luotiliivejä olisi Otaniemessä huomattavasti suurempi määrä nimiä.

Poliisin ammatti onkin niitä harvoja Suomessa, missä töihin lähtiessä pitää pukea luotiliivit ylle, jottei tulisi rosvon tappamaksi. Mutta jos valintatilanne tulee niin ennemmin rosvo kuin sinä, vai mitä. Ei mikään perheenisän unelma-ammatti. Keikkapaikalle ajaessa ainakin itselle tuli monta kertaa mieleen, että onko tämä se viimeinen keikka. Ja kuka pitää pienistä lapsista huolta, jos isä pannaan multiin. Kunnioitan miehiä ja naisia, jotka tätä työtä jaksavat tehdä.

Kyllä se tilanteiden turvallinen hoito lähtee niin paljon muustakin kuin luotiliiveistä mutta lähtekööt P, milloin lie kurssi alkanut? Millaisella kokemuspohjalla mahdat kirjoittaa? Miten lasketaan se, onko ammatti vaarallinen. Jokaisen kiinnioton yhteydessä lienee jonkinlainen uhka, liikenteessä uhka on jatkuva eläimet,muut autot, sairaat Jos poliisi turvautuu hätävarjeluun, niin eikös silloin mahda asiat menneet pieleen jo aika raskaasti.

Kyllä niitä tulee ajan myötä koke- laallekin. Hakeudu vaikka Pääkaupunkiseudulle niin saat niitä kokemuksia. Aloita vaikka jon- kin huumeessa puukon kanssa riehuvan taltutta- misesta, mutta älä lähde sitten karkuun.

Sä et ole edes voimankäyttöä opiskellu, koska ei ole luotiliivejä, vaan henk. S Alkaako 4-jakso nousta päähän?? Aikalailla uusia ammattinimikkeitä minulle. Homopoliisikyttä, mies Poliisipaska, Kyttäpaska ja kyttä. Homopoliisikyttä on varmasti korkein ja arvostetuin nimike ylikomisario? Muuten yhdyn kirjoittajan näkemykseen siitä, että poliisin työ lienee varsin vaarallistakin.

Loistavaa mielikuvitusta ja kielellistä taitoa osoittaa tämä homostelu.. Aika suuri ja kamala luku. Homostelukirjoittajalla on varmasti oma syynsä tähän tunnekuohuun.. Olen vain ihmetellyt kuitenkin kun se oma tai tyttöystävän auto on varastettu Eikö sitä pitäisi tulla omillaan toimeen? Kyllä Nyt on maailmakirjat sekaisin! Että poliiseja oikein tapetaan ja murhataan?!?!?

Miten on palomiesten laita onko nämä "liekkiensoturit" myöskin vainon kohteena??!?! Onneksi olen itse treenannut kountterstrikee ni osaan ampuu dessulla hedshoteilla kaikkia niitä jotka koettaa mut tappaa!! Suomi hävisi venäjälle MM-kisoissa. Niin ja äsken söin suffelin. Jokaisella saa olla mielipiteensä. Tämä on siis sinun mielipiteesi? Poliisin ammatissahan on aina mukana riski.

Sen tietävät kaikki jotka alalle ovat päässeet taikka pyrkineet, joten turha heitä muistuttaa asiasta. Vaaroja ovat väkivalta ja takaa-ajo tilanteet. Laskisin myös vaaroiksi henkiset asiat.

Kyllä sitä tulee itsekin mietittyä että miten tätä kestää, mutta kyllähän kaikki traagisetkin asiat pitää mielessä käydä lävitse. Me muut olemme tienneet sen jo yli 30 vuotta. Tuo ura sopii mainiosti ei rehelliselle ihmiselle. Rehellisen ei kannata vaivautua. Palkanmaksu varma, sutkintöitä voi tehdä ja harrastaa. Espoolaisinsinööri ei olisi missään tapauksessa saanut surmata vaimoaan ja lapsiaan.

Jos nyt jotakin tappaa piti,niin olis vaikka ampunut kyttältä ilmat pois. Emme olisi sitä yhtään sureneet. Tanskalaismies tiesi kyllä ,mitä kytille tehdään. Kyllä se piristäisi, jos rosvot ja poliisit kävisivät tulitaisteluja, niin nähtäisiin kum- mat oikein pärjäävät. Kaikki tapetut poliisit ovat rosvot kuitenkin ampuneet raukkamaisesti takaapäin ja yleensä väijyksistä.

Poliisin kun pitää noudattaa lakia, mitä rosvon ei tarvitse. Eli rosvo voi olla miten raukka tahansa, toisin kuin poliisin ja näin on valitettavasti käynyt. Jätetään tuo ammuskelu jenkkilän poliisin harteille. Tai katsellaan sitä tuolta Shield etc. Talvisodassa luoti lensi, eikä siitä nauttinut siviilit eivätkä vastaanottavat osapuoletkaan.

Kytiltä henki pois juu, sehän se on hienoa. Rosvoille paremmat aseet, että osuvat kyttiin, niinhän Mutta täytyy sitten varoa, ettei osu espoolaisiin kyttis isiin tai muihin siviileihin.

Mitäköhän tämäkin porukka tekisi hädäntullen ilman poliisin apua?

...

Sihteeri kemi vaimo homoseksuaaliseen luvalla vieraissa

S SEURAA LPR HOMOSEKSUAALISEEN SEX WORKS

Sitten juot pullakahvia intendentin ja taloudenhoitajan kanssa jotka tekevät ne työtlähetät vahtimestarin viemään pari nuottilähetystä ja menet kotiin kello neljä i. Paikallinen potkupalloseura oli jo joutunut kysymään poliisilta, että riittääkö virkavaltaa heidän otteluunsa kuumasta sarjamurhaajajahdista mutta poliisi oli sanonut että riittää. Tahdon heti sanoa, että minä en rakasta sanoja, lauseita, kirjaimia enkä mitään asiaan liittyvää. Sarjamurhaajista olisi sekin hyöty yhteiskunnallemme, että voisimme sanoa, että en mä nyt mikään sarjamurhaaja sentään oo, vaikka sadan tonnin veropetoksen teinkin. Merkintä yössä olisi tälle komea nimi. Nykyään ei tämmöistä saa lukea. Kauppamatkalla mietin kirjoitusta, jonka aiheen unohdin, mutta yllättävän vähällä vaivalla sain sen takaisin halkeilevaan mieleeni:

Tietäkää että ,poliisipaskan ammattietuihin,voi kuulua,jos tarpeeksi ihmisiä ärsyttää saada kuula kalloonsa. Noin poliisipaskalle on niin käynyt Suomen itsenäisyyden aikana. He ovat saaneet nimensä johonkin kyttien muistotauluun. En tiedä,onko naispoliiseille näin käynyt,tuskin,he osaavat muutenkin käyttäytyä keskimäärin miespoliisipaskoja paljon paremmin ja kohteliaammin.

Poliisi on muutenkin vihattu suuren yleisön keskellä. En tosiaan tiedä toista ammattia Suomessa jossa virkaetuhin saattaa kuulua tapetuksi tuleminen.

Nimen saaminen muistolaattaan ei lohduta yhtään kyttien omaisia. Enkä minäkään sure yhtään näiden noin kyttäpaskan kohtaloa. Ajatelkaa kahteen kertaan te,jotka kyttäpaskan ammattia ajattelette,valitkaa jokin muu ammatti,sellainen,jossa ei ole ammattietuna riski kuulan saaminen otsaan!!!

Taidat olla rikollinen typerys itse, paljonko muuten sunkaltaisia idiootteja kuolee vuosittain ammatinvalintasi johdosta? Poliiseja ei suomessa tapeta eikä murhata ja sun tilastot on vedetty varmaankin jostain tötsypiipusta.

Älä syyttele täälä kunniallisia ja arvokkaita poliisejamme siitä, kun oma elämäsi on onneton ja tuhoon tuomittu. Kirjoitit älä syytä täällä kunniallisia ja arvokkaita poliisejamme siitä kun oma elämäsi on tuhoon tuomittu. Nimimerkki kansalaine ei kirjoittanut tai syyttänyt edes poliiseja siitä että hänen elämänsä olisi tuhoon tuomittu Luulen että et tiedä nimimerkki kansalaine yhtään sen enempää kuin minäkään.

Elikkä ei yhtään mitään. Et edes tiedä hänen ammattiaan eikä minullakaan ole siittä aavistustakaan. Ja että poliiseja ei Suomessa tapeta ja murhata. Sen minäkin luulen tietäväni että heitä ei murhata mutta tapetaan kyllä sen sijaan,mutta lopputulos on sama. Ennenkuin alat haukkumaan ihmisiä joita et tunne ,sinun pitäisi tuntea ja tietää heistä edes jotakin. Eikä senkään jälkeen kuulu hyviin tapoihin haukkua ja arvostella vieraita ihmisiä!

Puolustele vain kaltaisiasi henkilöitä. Tyhmyys on tyhmyyttä ja tiedät mitä tarkoitan, kun katsot peiliin. Ei paljon tarvitse aivoja käyttää, kun keskustelun aloittajan ammatinvalinta selviää. Mitä tulee sivistyneisyyteen, niin ainakin äidinkielen hallinta kuuluu siihen. Poliisin arvostushan on suomessa todella hyvällä mallilla.

Tuo luku ei kyllä todennäköisesti pidä paikkaansa vaikkakin joskus luvulla poliiseita kuoli virantoimituksessa n. Et muuten ole ilmeisesti ottanut lääkkeitäsi vai miksi se vanne puristaa niin pahasti sitä päätä? Etteivät vain ajattele samaan suuntaan kuin nimimerkki kansalaine? Todellinen hullu poliisi oli Kemissä. Suurinpiirtein 15 vuotta sitten hän näki kun pankkia tai postia ryöstettiin. Sattui kävelemään siviilivaatteista virkaaikansa ulkopuolella. Juoksi päin ryöstäjää ottaakseen hänet kiinni,Sai kuulan suoraan kalloonsa,ja kuoli siihen paikkaan.

Hölmöys,paha typeryys voi todella joskut käydä kohtalokkaaksi. Nyt olen ajatellut,että Kemin kaupunki voisi myöntää hänelle kuolemansa jälkeen mitalin jonka nimi olisi: Ja koska hän ei voi itse kuolemansa jälkeen mitalia vastaanottaa,mitali voitaisiin mielestäni luovuttaa hänen lähimmille omaisilleen.

Ehdotus Kemin pöljin poliisi mitalista pitäisi tehdä Kemin kaupunkinhallitukselle!! Olen samaa mieltä kanssasi. Kaikenlaisia ihmisiä tääl uhoo, mutta tosipaikan tullen poliisin apu on korvaamatonta, eikä keskustelun aloittajalla ole luultavimmin minkäänlaisia resursseja poliisin ammattiin saatika johonkin muuhunkaan.

Kannattaisiko yrittää omassa elämässä muuttaa sitä miellyttävämpään suuntaan, lähde vaikka kävelylle ja mieti mitä hyvää voisit yhteiskunnan eteen tehdä, ja jos et löydä mitään rakentavaa tekemistä, kannattaa varmasti puhua omalääkärille, josko hän vaihtaisi lääkityksesi.

Löysin vain yhden kirjoitusvirheen. Asia tuli kyllä ymmärretyksi. Eikä keskustelun aloittajalla ole luultavimmin minkäänlaisia resursseja poliisin ammattiin saatika johonkin muuhunkaan Todennäköisesti ei olekaan,jos tarkkaan lukee hän ei itse edes uhkaa tai lupaa tappaa ketään poliisia.

Mutta kukaan täysijärkinen ei voi väittää,etteikö poliisin työ voi olla riskialtista,Toisinaan siihen voi jopa sisältyä kuolemanvaara,pahimmassa tapauksessa kuolema. Mielestäni nimimerkki kovaa hommaa teki viisaasti. Hyvä poliisi on kuollut poliisi!! Mistäköhän ihmeestä tuo sinun poliisi vihasi mahtaa johtua?

Eikö se muka ole oikein että rattijuoppoja ja kaahareita otetaan kiinni ystäväni jäi sellaisen alle ja kuoli, joten olen todella onnellinen jokaisesta ratsiasta ym. Eikö lasten , vaimojen ym hakkaajat pidä saada rauhoittumaan ja kiinni, vastuuseen teoistaan ja lopettamaan toimintansa? Entä jos sinulta varastetaan jotain?

Itse olen ainakin ollut todella tyytyväinen kun minulta pöllittyä tavaraa on poliisin toimesta pyritty löytämään. Kuka nämä hommat hoitaa ellei poliisi??

Poliisi on ammatti muiden joukossa, ja olen tyytyväinen että joku viitsii kuunnella niin pienellä palkalla sinun laisiasi outolintuja ja suojella sekä sinua ja minua parhaan kykynsä mukaan.

He ovat normaaleja koulutettuja ihmisiä, joilla on perheet , ystävät, vapaa-aika ja siviilielämä. Suomessa koulee myös sairaanhoitajia työssään onko se sitten ansaittua? Jasen lisäksi tietenkin tapaturmissa. Mutta enemmän kuolee siviilejä tapellessaan kavereidensa kanssa, aukoessaan päätään väärille ihmisille tai yksinkertaisesti vain ollessaan väärässä paikassa väärään aikaan..

Ottamatta kantaa ylläoleviin kirjoituksiin,muistaakseni minäkin olen lukenut jostain lehdestä monta vuotta sitten ,että leden mukaan on todella kuollut poliisia virantoimituksessa Suomen itsenäisyyden aikaan. Tietysti on hyvä että poliisi ottaa rattijuoppoja kiinni! Ammatinvalinta poliisiksi ei siis mikään huono ennuste. Tietysti pääjohtajan sihteerinä työtapaturman uhriksi joutuminen on hieman paremmalla pohjalla mitä poliisin.

Pamppu heiluu molemmissa mutta eri paikoissa. Poliisikokelas on vähän sinisilmäinen. Itsenäi- syyden aikana virantoimituksessa surmansa saa- neitten poliisin nimet löytyvät Otaniemestä.

Niitä on välillä. Ja kyllä kaikki esim. Nykyisin tapetaan melko harvoin poliisi viran- toimituksessa, mutta ilman luotiliivejä olisi Otaniemessä huomattavasti suurempi määrä nimiä. Poliisin ammatti onkin niitä harvoja Suomessa, missä töihin lähtiessä pitää pukea luotiliivit ylle, jottei tulisi rosvon tappamaksi.

Mutta jos valintatilanne tulee niin ennemmin rosvo kuin sinä, vai mitä. Ei mikään perheenisän unelma-ammatti. Keikkapaikalle ajaessa ainakin itselle tuli monta kertaa mieleen, että onko tämä se viimeinen keikka. Ja kuka pitää pienistä lapsista huolta, jos isä pannaan multiin.

Kunnioitan miehiä ja naisia, jotka tätä työtä jaksavat tehdä. Kyllä se tilanteiden turvallinen hoito lähtee niin paljon muustakin kuin luotiliiveistä mutta lähtekööt P, milloin lie kurssi alkanut? Millaisella kokemuspohjalla mahdat kirjoittaa? Miten lasketaan se, onko ammatti vaarallinen. Jokaisen kiinnioton yhteydessä lienee jonkinlainen uhka, liikenteessä uhka on jatkuva eläimet,muut autot, sairaat Jos poliisi turvautuu hätävarjeluun, niin eikös silloin mahda asiat menneet pieleen jo aika raskaasti.

Kyllä niitä tulee ajan myötä koke- laallekin. Hakeudu vaikka Pääkaupunkiseudulle niin saat niitä kokemuksia. Aloita vaikka jon- kin huumeessa puukon kanssa riehuvan taltutta- misesta, mutta älä lähde sitten karkuun. Sä et ole edes voimankäyttöä opiskellu, koska ei ole luotiliivejä, vaan henk. S Alkaako 4-jakso nousta päähän?? Aikalailla uusia ammattinimikkeitä minulle. Homopoliisikyttä, mies Poliisipaska, Kyttäpaska ja kyttä.

Homopoliisikyttä on varmasti korkein ja arvostetuin nimike ylikomisario? Erityisen tyhmää on se että provokaatio on niin helppoa, ilmeisesti aina. Varmaan erektus-heimossakin kävi kohu, kun joku piirsi luolan seinään hirvensarven toisin kuin oli sovittu.

Siinä meni kulttuurin pyhät arvot, saatana. Äidinkielen tunnit olivat traumaattisia. Siellä sai kuulla kaikenlaista. Poliittinen ja epäintellektuaalinen omaelämäkertani Avoin valehdeltu elämäni saattaa sävyltään olla yhtäältä edwinlinkomiesmäinen, toisaalta tacitusmainen, kolmaalta heikinheimomainen, neljäältä einojuhanirautavaaramainen ja kenties, jopa, dmitrišoštakovitšmainen.

Limkomiehelle, niin kuin älyköille luontojaan, maalaisliitto on se kavala ja inhottava puolue. Tämä johtuu siitä että keskusta-maalaisliitto on kavala ja inhottava puolue. Jyväihmiset tekivät ulkopolitiikalla sisäpolitiikkaa jopa sota-aikana. Sydämeni oli lämmin lukiessani tätä: Erityisesti lappilaista ja torniolaista psyykettä Linkomies kuvaa luonnehtiessaan Kemin sotavankileirin päällikköä Uuno Hannulaa: Kolmas rauhan vastustaja Söderhjelm piti Hannulaa hölmönä ja kutsui Niukkasta "Niukuksi".

Tosin Söderhjelm ivasi melkein kaikkia muitakin ministereitä päiväkirjassaan. Reinikan kanssa vankilan pihalla talsiessaan Linkomies saattoi muistella mitä sellissään oli kirjoittanut toveristaan: Hän oli vikkelä ja toimeksi saapa mies, mutta hänen toimintansa periaatteellinen pohja ei ollut järin kestävä eivätkä hänen vaikuttimensa aina puhtaasti asialliset. Taas on huomautettava, että muistakin ministereistä sekä Rytistä ja Mannerheimistä Linkomies antaa samansuuntaisia lausumia, mutta ivan kärki aina lopuksi osuu maalaisliittolaisiin.

Unkarissa vieraillessaan Linkomies ihastelee paikallista kulttuuria ja valittaa suomalaisen kulttuurin vähyyttä. Kirjoitin sivun reunaan Klinge. Tosin Linkomies ei erityisesti arvosta Paasikiveä, Klingen kotitoteemia, joka Vaikeassa ajassa näyttäytyy defaitistisena ja pessimistisenä persoonallisuutena.

Talvisodan aikana Ryti oli sanonut Linkomiehelle, ettei Paasikiveä olisi pitänyt ottaa hallitukseen. Onko jälkiviisautta se, että Linkomies moittii Mannerheimiä toimista ennen puna-armeijan hyökkäystä kesäkuussa ? Voisi sanoa, että jälkiviisautta on paljonkin. Mutta hyvä että edes jälkiviisautta.

Luonnollisesti on valitettu, että Linkomies antoi julkaista muistelmansa vasta postuumisti, samaa itkettiin Heikinheimonkin tapauksessa, mutta sanoisin että ei Linkomiehen henkilöluonnehdintoja olisi voinut päästää julki kirjoittajan eläessä. Esimerkiksi Kekkosesta hän puhuu täyttä asiaa. Ei voida olettaa, että "totuudentorvi" vielä joutuisi kestämään sanojensa aiheuttaman vastareaktion.

Joku raja on masokismillakin. Kauppamatkalla mietin kirjoitusta, jonka aiheen unohdin, mutta yllättävän vähällä vaivalla sain sen takaisin halkeilevaan mieleeni: Yleensä mieleeni ei palaa mikään. Todellakin olen tabula rasa. Linkomies on voiton puolella ja annan tuosta loistavasta muistelmateoksesta lähipäivinä kattavan analyysin. Linkomies edustaa juuri sitä ihmistyyppiä, joka haluaisin olla, oikein kovasti haluaisin olla, professori ja pääministeri!

Hän on johtaja, eikä aseenkantaja. Klinge on aseenkantaja, jälkien siistijä luonnoltaan, muttei sekään paha asia ole. Kemppisen blogista luin, että itseänsä Gibbonia on suomennettu! On aikoihin eletty, kulutus-Suomessa saa lukea Gibbonia suomeksi, muutenkin suomennetaan klassikkoja ripeään tahtiin.

Tuomas Akvinolaisen Summasta on tehty lyhennelmä, joku intoilija suomentaa Augustinuksen Jumalan valtioa , mitä seuraavaksi. Tässä pian luulee että eletään sivistymaassa, ellei muistaisi että lättähatut kuuntelevat rock n' rollia tämä loppu oli tietenkin huumoria. Vasta-alkoholismi on alkoholismin muoto, jossa alkoholisti saattaa jopa olla raitis, mutta silti alkoholi määrää hänen elämäänsä hyvinkin paljon. Jos henkilö kuulee sanan "viina" niin hän menettää kontrollinsa ja objektiivisuutensa lopullisesti ja kaikki syy kaikkeen löytyy alkoholista.

Todistajien mukaan Hitler, fanaattinen absolutisti, menetti itsehillintänsä täysin kun tuli puhe juutalaisista ja voi olla että käytös oli samantyylistä keskustelun hipoessa alkoholikysymyksiä. Traudl Jungen, Hitlerin sihteerin, muistelmissa kuvataan Führerin näkemyksiä alkoholista, jotka olivat jyrkkiä. Tosin Hitlerin näkemykset yleensäkin olivat jyrkkiä. Tarkoitan tällä, että alkoholi ei aina ole syy, joskus se voi olla seuraus. Saattaa kuulostaa pyhäinhäväistykseltä, mutta joskus jopa ympäristötekijät geeneistä puhumattakaan ajavat ihmisen juomaan.

Vasta-alkoholisteille alkoholi on sokea piste, aksiooma, josta ei keskustella. Alkoholi pyhittää, tai lähinnä epäpyhittää kaiken, se on vastaus kaikkeen, jos ihminen on alkoholisti niin samalla hän on lainsuojaton ja totaalisesti yhteiskunnan ulkopuolella. Ihminen saa syyttää vain itseään. Raittiusfanaatikkojen puheisiin voisi soveltaa deMausen fantasia-analyysiä.

Kun rauhaa julistava Yhdysvaltain presidentti käyttää puheessaan jatkuvasti sotaisia ilmaisuja niin raittiusfanaatikko rypee alkoholi-käsitteistössä, hänelle täysraitis ihmiskunta olisi kauhistus, häneltä menisi syy elää.

Pahimmassa tapauksessa vasta-alkoholisti ei muusta puhukaan kuin alkoholista. Hän on "huolestunut", jos joku juo, vaikkei juominen olisi edes ongelma, paitsi vasta-alkoholistille. Itse asiassa se ei ole hänellekään ongelma, se on nautinto.

Addiktille ominaiseen tapaan vasta-alkoholistin kanssa ei voi puhua hänen ongelmastaan. Hän menee lukkoon ja enintään kieltää kaiken. Taustalta yleensä löytyy alkoholismia onpa yllättävää , jota vasta-alkoholisti käsittelee järjettömän jyrkällä tavallaan. Alkoholisti on säälittävä ihminen, mutta hän oman vammansa ansiosta voi nähdä vasta-alkoholistin yhtä säälittävän tilan, johon varsinkaan alkoholisti ei voi antaa apua, koska "sä oot tommonen saatanan juoppo".

Päätin eilen heittää helvettiin tuon Diogeneen otsikostani ja sitten sattumalta vielä kommenteissa pyydettiin pientä esittelyä itsestäni. Kyyninen ja paranoidi postmoderni ihminen luonnollisesti ei pitäisi puhua "luonnollisesta", sillä mikään mitä postmoderni ihminen tekee ei ole luonnollista ajattelee, että olen järjestänyt koko jutun, kenties jopa itse kommentoinut omaa tekstiäni, eikä häntä saada ajattelemaan toisin kirveelläkään.

Kuitenkin lapsellisuuttani aion tehdä tämän: Toisaalta, sanoo paranoidikko nyt, ehkä tarkoituksella olen muuttanut tyyliäni, ehkä hämäysoperaatiooni kuuluvat näinkin viekkaat toimet. Sama tilanne kuin tietoverkon keskustelupalstoilla, joissa esitetään kysymys ja kun siihen sitten on vastattu oikein, itketään että sait selville vastauksen hakukoneen avulla.

Blogin otsikko on nyt S. Liuhto - Avoin valehdeltu elämäni. Se tarkoittaa jotain sen suuntaista, että tunnustan valehtelevani, eli tiedostan enemmän tai vähemmän etten ole suomalaiseen tapaan "avoin ja rehellinen", joka usein johtaa mitä törkeimpiin valheisiin.

Toinen vaihtoehto olisi "valehdeltu avoin elämäni". Sellaisia blogeja on jo riittämiin. Avoimen elitistisesti sanoudun heistä irti. Samasta syystä lisäsin esittelyynkin, että asiattomia ja perustelemattomia kommentteja sallitaan, sillä minua oksettaa lukea vähän joka toisesta blogista, että "kommenttien pitää olla asiallisia ja perusteltuja".

Tuolla fraasilla bloginpitäjä sitten oikeuttaa mielivaltaiset toimensa. Itse puolestani ilmoitan eksplisiittisesti: Lisään sivuihin ihan oikean elämänkurimukseni kunhan kerkeän. Ai niin, tuo lääkärärinlausunto on vitsi, tosin melko todenmukainen.

Joudun taas tarkentamaan kantaani: Enkä nyt välttämättä tarkoita "demokratialla" kansanvaltaa, vaan parlamentaarista yhteiskunnallista järjestelmää, jossa ihmisiä ei teloiteta vaan heidät ohjataan vankilaan ja hoitoon. Irakissa tapettiin, ilmeisesti hirtettiin, tämä entinen pomomies Hussein, joka oli kaikin puolin ikävä mies, mutta jotenkin naurettavalta tuntuu, että oikeuden takeena oli Yhdysvallat, joka aiemmin tuki Husseinia.

Ihan tiedoksi sinne Saudi-Arabian suuntaan: Yhdysvaltain vanhatestamentillinen erottelupsyyke osoitti taas voimansa: Joko olet meidän puolella, tai meitä vastaan. Yhdysvallat on pakko-oireisen taivas, hieman liioitellen, siellä kaikki on selvää, jaottelu on tehty. Mustat eli "afroamerikkalaiset" ovat omassa slummissaan ja waspit picket fences -alueillaan. Silti maasta tulee aikamme hienoimpia kirjailijoita, Thomas Pynchon, jonka romaani Gravity's Rainbow on allekirjoittaneella kolmannen osan alussa sivulla Laajat kansalaispiirit hyväksyvät Saddam Husseinin teloituksen.

Mielenkiintoista on, että sama porukka ei hyväksy Yhdysvaltain ja kumppaniensa hyökkäystä Irakiin, joka johti Husseinin kukistumiseen. Ilmeisesti Hussein olisi pitänyt saada vallasta jotenkin muuten.

Todella tahtoisin tietää tämän keinon. Tiedotusvälineissä on "kiitelty" Irakin sotaa siitäkin, että nyt saatiin arabiterroristit vielä pahemmin ärsyynnytettyä ja Husseinista tehtiin marttyyri.

Ilmeisesti Eurooppa kantaa tästä vastuun niin kuin aina maailman kysymyksissä. Voin kuvitella mitä Matti Klinge kirjoittaa näistä asioista päiväkirjaansa, kovaa tekstiä. Loppujen lopuksi syynä ei ole öljy, vaan tuo järkyttävä pohjoisamerikkalainen en laske kuvioon Kanadaa psyyke, joka on valmis tekemään hyvää vaikkei pyydettäisikään.

He oikeasti luulevat tekevänsä oikein. Viime vuosisadalla pari kertaa ratkaisivat maailmansodan, mutta toisen kerran jälkeen alkoi mennä huonommin, ensin Koreassa, sitten Vietnamissa ja nyt näiden täyskahelien lähi-itäläisten kanssa. Kannattaisi lähteä karkuun kun vielä pystyy. Ihmisiin, jotka suuttuvat jostain helvetin pilapiirroksista, ei kannattaisi suuremmin satsata.

Siltä taholta voi odottaa mitä tahansa. Juutalaisille pitäisi vain keksiä parempi paikka elää kuin se rantakaistale, jonka heidän jumalansa ajattelemattomuuttaan heille antoi.

Yhdysvallathan omistaa saaria esimerkiksi Karibialla, siellä olisi rauhallisempaa olla ja ilmastokin miellyttävä. Aloittelin Linkomiehen Vaikean ajan lukemista, jatkosota puhkesi äsken, nyt Linkomies on puhujamatkalla Unkarissa.

Vahvaa tekstiä, "kuin roomalaisen lakimiehen" vai oliko se "roomalaisen historioitsijan" kerrontaa, joku luonnehti. Linkomies luonnehtii kanssapoliitikoita osuvasti, jyrkästikin, Hitlerkin äsken kuvattiin, ja Keitel, jonka myös Beevor näki narriksi. Muutama päivä sitten tuli televisiosta dokumentti nauhoituksesta, joka tehtiin epävirallisesti Hitleristä tämän ollessa Mannerheimin syntymäpäivillä ja siinä huomautettiin, että Hitler käyttäytyi muualla kuin puhujalavalla vähemmän dramaattisesti, samaa sanoo Linkomies.

On kuvaavaa, että näitä petterijussiloita pitävät sankareinaan miehet, jotka haaveilevat rallikuskiudesta, johtajuudesta ja kauniista naisista, mutta päätyvät rivitaloon, jota eivät koskaan saa maksettua autonkuljettajan palkastaan, "naisen" kanssa, jolta jäi kauppakoulu kesken "kun se oli niin ihmeellistä".

Hyvällä tuurilla edes yksi kolmesta lapsesta on oma. Nämä miehet äänestävät Kokoomusta, vaikka juuri Kokoomusta heidän ei pitäisi äänestää. Mutta he haluaisivat olla niin kuin Ben Zyskowicz, jonka nimeä he eivät koskaan opi kirjoittamaan, tai Sauli Niinistö, jonka koulutodistus valaa heihin itseluottamusta. Petteri Jussila oli poikkeus säännöstä, hän tosiaan suhteellisesti menestyi, sai kauniin naisen, yrityksen ja kuuluisia tuttavia, mutta hänen tragediansa ei herätä päiväunelmoitsijoita huomaamaan, että niin kuin ei Petteri Jussilasta niin ei heistäkään koskaan ole mihinkään.

Eilisen kommenteissa epäiltiin kateutta. Eikö tämä ole hieman liian helppoa? Miten joku voi olla kateellinen Petteri Jussilan kaltaiselle ihmiselle, jonka auton rekisterinumero oli GOD-1 tai jotain sentapaista? En millään voi valehdella niin paljon että voisin sanoa olevani tuollaiselle hölmölle kateellinen.

Mutta ehkä jotkut ovat kateellisia tai haluaisivat olla kuin Petteri Jussila. Epäilen että tällaisia ihmisiä on Suomessa kolme miljoonaa, ehkä lähemmäs neljä. Myönnän tuntevani elitististä ylimielisyyttä nähdessäni näitä tahtoisin-olla-voittaja -ihmisiä, jotka hyvällä onnella eivät koskaan herää fantasioistaan, vaan onnellisena elämänsä loppuun saakka luulevat että huomenna taivas heille aukeaa. Harvoin tapaa niin vastenmielistä ihmistä, Jussila oli todellakin sisäistänyt sarasvuolaisen "jos et pysty, sinun täytyy" -ideologian.

Jussilan mielestä kaikki oli mahdollista. Petteri Jussilan loppu, kuolema, oli hyvin kuvaava: Tässä taas yksi väsyttävä esimerkki siitä, että "todellisuus on tarua ihmeellisempää". Arkkua olivat kantamassa muun muassa 7 päivää -lehden toimittaja ja Jussilan jonkinlainen "imagokonsultti" Jussi Parviainen; voi todella sanoa että siinä olivat saattajat tekemässä työtään loppuun saakka.

En ole nähnyt Susanne Päivärinnan johtamaa lähetystä, jossa dokumentin otosten mukaan Jussila käyttäytyi naurettavasti. Dokumentti kuvaa Jussilaa "voittajana", mutta ehkei Päivärinnan lähetyksestä saanut parempia kuvia kuin nokanvarsiasenteella elämää läpi käyvän Jussilan "voi rakas" -lausahduksia Päivärinnalle ja järkyttävää tietämättömyyttä siitä mitä ternimaito, eli tuote jota Jussila kauppasi, todella on.

Urheilu, taide ja politiikka ovat edustettuina. Vapaamuurarien tapaan nämä salaseuralaiset toimivat eri elämänaloilla ja aiheuttavat hämminkiä pelkällä olemassaolollaan. Peiteorganisaatioina heillä ovat tietyt viikkolehdet, lähinnä 7 päivää, OHO! Heitä ei voi paeta, heillä on valtaa, he pitävät meistä huolen.

Gravity's Rainbown ensimmäinen osa on nimeltään "Beyond the Zero" eli "Nollan tuolle vai tuolla? Englantiin, tarkemmin sanottuna Lontooseen lentää V2-raketteja siis ei ohjuksia, missiles, vaan raketteja, rockets; paitsi että Wikipedian mukaan V2-aseet nimenomaan olivat ohjuksia , joissa on se mielenkiintoinen piirre, että ääni tulee vasta kun raketti on jo mennyt ohi tai osunut kohteeseensa.

Syy-seuraus -suhde on hieman hämärtynyt. Englannin lisäksi ensimmäisessä osassa piipahdetaan mannermaalla, Hollannissa ja Saksassa. Pynchon kirjoitti ensimmäisen version millimetripaperille, josta saadaan konkreettinen selitys kuvioille selityksiä on muitakin. Otin ylös ensimmäisestä osasta nimiä, en kaikkia, miesystävät, koirat, ynnä muut jäivät pois. Kaksi kissaa ja mustekala kuuluvat joukkoon. Nämä ovat melkein ilmestymisjärjestyksessä: Loaf, Lord Blatherard Osmo, lt.

Oliver "Tantivy" Mucker-Maffick, lt. Horsley Gantt, Pierre Janet, young dr. Jack Kennedy viittaa presidentti John F. Yrjö on kuningas, todellakin.

Kenosha Kidistä tulee mieleen, että Paul Austerin isän puoleiset isovanhemmat olivat asuneet Wisconsinin Kenoshassa eli samassa paikassa kuin Kenosha Kid. Oli tuossa yksi koirakin, dog Vanya, eli Vanja-koira. On tämä niin hurja kirja. Meinasi päästä nauru ja ehkä vähän pääsikin, kun joku sanoi että "Venäjän kansa kaipaa demokratiaa".

Luulisi akateemisen ihmisen edes sen verran suosivan realismia, että voisi tunnustaa ettei mikään kansa tahdo demokratiaa. Kansa kaipaa vahvaa johtajaa, kansanvaltaa se nimenomaan ei halua. Toisaalta akateemisen ihmisen on syytä elätellä demokratian illuusiota, jottei aivan heti mentäisi diktatuuriin, mutta jotain rajaa voisi olla, ei nyt sentään pitäisi valehdella, voi jättää sanomatta jos ja kun totuus on hieman ilkeä.

Onneksi uuden vuoden päivänä alkaa Twin Peaks. Se on ikuinen taideteos, eikä minkään aikakauden tuote, sillä se ei ole tuote lainkaan vaan taideteos. Lukiossa tuleva autokauppias valitti, että oli se alkuun ihan hyvä mutta sitten siitä tuli outo. Muistan miten nauroimme tälle kommentille. Nauroimme monille muillekin asioille kun emme uskaltaneet itkeä. Twin Peaks kuvaa maailmaa, jossa autokauppiaat ovat käyneet lukion.

Siinä mielessä Twin Peaks on "aikakauden tuote" ettei ihan joka aikakaudella autokauppiaat ole käyneet lukiota. Mutta vielä sivilisaatiomme lopputiimellyksessäkin Twin Peaks muistetaan, vaikkei siksi, toivottavasti, että Twin Peaksin aikoina oli ihan tavallista että köyhälistö äänesti pääoman edustajia vaaleissa. Virtasen kirjassa käsitellään lännenelokuviakin.

Sain tietää, että Wyatt Earp oli röyhkimys, jo vuosia sitten minulle kerrottiin ettei Robin Hoodeja ole ollut olemassa. Minusta oli erityisen miellyttävää lukea, kun Virtanen kävi lapsenlapsensa kanssa ARS-näyttelyssä, ja sitten tämä inhimillinen kommentti: Muutenkin Virtanen lomittelee yksityistä ja yleistä hienosti.

Täytyy joku ilta lukea Tyhjää testamenttia. Lisäksi minulla on lukematon Virtanen hyllyssä, Maiseman hämärä vuodelta , alaotsikoltaan " Runoa ja proosaa". Virtanen on ärhäkkä arvostelija, yksi suosikeistani, mutta kuva hänestä jää yksipuoliseksi ellei ota huomioon hänen hyvinkin omakohtaisia tekstejään.

Nuro on hermostunut ilmeisesti saamistaan kommenteista. Eipä muuta sitten kun kommenttiloota kiinni. Samaa asiaa tämä on. Monissa naisten kirjoittamissa blogeissa on sama vika, että muita mielipiteitä ei siedetä, mutta kyllä sitä miehetkin osaavat. Aletaan puhua "asiallisesta keskustelusta", vaikka mitään asiaa ei ole ollutkaan. Määkin pistän kommenttilootan umpeen jos vittuilette! Sen oli oltava kulttuurissa pari tuhatta vuotta sitten, että oli jotenkin hienoa että jumala syntyi synnittömästi.

Ei kai roomalais-kreikkalaiseen perinteeseen moinen kuulunut? Kyllä se on juutalaisuudesta lähtöisin, ehkä jonkinlaisena vastavetona miehittäjien maallisille jumalille. Joka tapauksessa on perverssiä määritelmällisesti, että jumala syntyy ilman että äiti luopuisi neitsyydestään. Eikö se voinut syntyä mitenkään muuten, tulla maailmaan vaikka pilven päällä? Pitikö päätyä tällaiseen ratkaisuun, joka on jotenkin "kioskikirjallinen"? Myöhemmin äiti sitten "menetti" neitsyytensä ja sai sisaruksia esikoiselle, joka oli jumala ja jumalan siittämä, tosin neitseellisesti siittämä.

Pitäisi lukea Jeesus-kirjallisuutta, kaunokirjallisuutta, ja tutkia miten isän, Joosefin, rooli kuvataan. Ei ollut helppoa hänellä. Tekisi mieli verrata Mariaa nykynaisiin ja Joosefia nykymiehiin ja molempia niihin vihamielisiin asetelmiin, joihin väärinymmärretty feminismi on johtanut. Miten Joosef suhtautui siihen, että omavaltaisesti ja röyhkeästi käyttäytyvä vanhin poika ei ollutkaan hänen vaan jonkun muun siittämä? Joosef ei tainnut olla Golgatalla, mitä ei voi ihmetellä.

Maria siellä tietenkin oli itkemässä lehtolastaan. Vesa Manninen on käsitellyt näitä aiheita psykoanalyyttisesti kirjassaan Tyydytys ja tyytymys. Mistä tämä elämänkielteisyys lähtee? Itsekin olen hekumoinut pylväspyhimyksistä. En epäile, etteikö esimerkiksi Augustinuksella olisi ollut liikakehittyneen yliminän lisäksi myös ylikehittynyt libido. Kyllä nämä asiat kulkevat käsi kädessä, väittäisin.

Augustinus oli pakko-oireinen fanaatikko, mutta ei häntä sen takia pidä väheksyä, vaikka Russell aika kivasti häntä pilkkaakin Länsimaisen filosofian historiassaan viittaan nyt päärynävarkauteen, vai oliko ne persikoita. Missä vaiheessa elämä alkoi pelottaa? Nykyään elämä suorastaan kauhistuttaa, sellaista elämöintiä nykyaika on. Ihmiset ovat alkaneet toteuttaa leibnizlaista monadologiaa käytännössä, kohta elämme omissa koloissamme, monadeissa, joissa ei ole ikkunoita. Lähde ulos ja varaudu ettei sinua vain päästä syyttämään säädyttömästä käytöksestä.

Jos olet mies niin älä käänny risteyksestä jos siitä juuri on kääntynyt nainen, tekosi voidaan katsoa seuraamiseksi. Älä ota kuvia lapsestasi kylvyssä. Älä kerro vitsejä, ne voidaan tulkita ihan miten tahansa eli pahimmalla mahdollisella tavalla. Älä viittaa ihonväriin, uskontoon, kansallisuuteen tai mihinkään ihmisiä jaottelevaan.

Silloin ei päästä syyttämään. Se on varmaan joku sarjamurhaaja kun on koko ajan omissa oloissaan Paranoia on aikamme tauti olen lukenut Pynchonia , mutta joskus tuntuu ettei se ole tauti, tuntuu että oikeasti kaikki on niin hullusti kuin tuntuisi olevan.

Ihmiset todella muokkaavat kehojaan, juoksevat pyörivällä matolla jotta elinikä lisääntyisi kolmella kuukaudella, minulle on todellakin sanottu että onko sulla heikentyny näkö kun oot lukenu liikaa, jne. Tai niin kuin Twin Peaksin jättiläinen sanoo, uudestaan ja uudestaan: Eräs perversioistani on se, että ensin selvitän millainen kirjailija on ollut miehiään eli naisiaan ja vasta sitten alan lukea hänen teoksiaan ja ensiksi luen jonkun esseekokoelman tai tieto-opuksen.

Tai omaelämäkerran tai päiväkirjan. Sitten seuraavat romaanit, runot, novellit ja näytelmät, tässä järjestyksessä kaksi viimeistä voivat vaihtaa paikkaa. Arto Virtaselta aloitin Tyhjällä testamentilla , jonka luin tukka pystyssä, jumalauta että oli kova teos. Sitten luin Koiran vuoden ja yhden novellikokoelman, nyt sitten tätä Kirjailijan kotia.

Näin unta, että kirjoitin blogiin Virtasen esseestä, jossa hän puhuu kritiikistä ja haukkuu Envallin käsitystä että kritiikki pitäisi korvata esittelyillä ja haastatteluilla. Täytyy hankkia Envallin kirjoitus käsiin. Toisessa esseessään Virtanen moittii Envallin musiikkikäsitystä, jonka jälkeenjääneisyys on silmiinpistävää.

Eletään vuotta ja miten kukaan on voinut viimeisen 20 vuoden aikana väittää että rock-musiikki on jotenkin alempiarvoista klassiseen musiikkiin nähden? Tosin eräs toteemeistani, Einojuhani Rautavaara, kirjoittaa julkaistussa kirjassaan, että kritiikki pitäisi lopettaa. Ja kahdeksan vuotta myöhemmin eräs toinen toteemini tappoi itsensä kun pesäpallo-otteluissa soitettiin mökämusiikkia.

Kaveri on kohta 35 ja sillä on toteemeja! Huomaa että opinnot on jääneet kesken. Pitäisi jo tuossa iässä löytää oikea tie, keskitie. Saatana kun rasittaa joulu. Tuntuu että se rasittaa monia, ehkä onnelliset ovat hiljaa vai ovatko he vähemmistössä. Joulu tuo niin paljon kärsimystä että se pitäisi lakkauttaa. Pääsiäinen on yhdentekevä tosin viime kertaa muistelen hyvällä, ja vappua.

Lapsena ja nuorena sitä ei osannut pitää epäyhteisöllistä luonnetta muuna kuin rasitteena, nykyään sillä voi jopa ylvästellä. Silloin halusi kuulua joukkoon, mikä jälkikäteen kuulostaa ehdottoman perverssiltä; ryhmään, joukkoon ja massaan kuuluminen on ehdoton antikvaliteetti, Ej. Aurinko kävi näyttäytymässä että vielä on voimissaan. Taloudellinen kasvu loppuu ainakin siihen kun aurinko hiipuu ja turha luulla että ihminen tältä pallolta olisi pois päässyt, huoli perusterveydenhoidosta pitää määrärahat avaruusmatkailuun pieninä.

Poliitikot on perseestä, huudetaan, mutta ehkä asialle voisi tehdä jotain, ehkä voisi itse ryhtyä poliitikoksi. Mutta jaksaisiko sitä kuunnella ikuista valitusta siitä että poliitikot ajavat vain omaa etuaan? Toisaalta perverssiä mieltäni kiehtoo ajatus, että kokonainen kansakunta haukkuisi joka helvetin asiasta. Kaikkien universumien vihatuin olento, siinä olisi jotain.

Viime päivinä on puhuttu semmoistakin, että Tuomiojan pitäisi antaa Tieto-Finlandiansa pois, koska on poliitikko ja jakaja oli saman puolueen miehiä. Ainakin rahat pitäisi palauttaa, niin, rahat, niistähän se rahvas on kiinnostunut. Siirryn kohta lukemaan Kirjailijan kotia. Sitten kerron millainen oli Painovoiman sateenkaaren ensimmäinen osa. Ensi viikolla luen toisen osan. Nyt "sulattelen" ensimmäistä, sillä tavoin sanotaan.

Kotiin kävellessäni minulla oli kaksikin "ajatusta" blogikirjoitukseksi. Kirjastossa luin lehteä ja lainasin yhden kirjan, Paul Austerin Yksinäisyyden äärellä. Luin myös hänen esseekokoelmaansa. Gravity's Rainbowsta on luettu ensimmäinen osa. Arto Virtasen Kirjailijan kotia reilut sata sivua.

On Auster sietämätön hienostelija, kamala ihminen ja se näkyy kirjoistaankin. Onkohan se koskaan saanut turpaan? Auster kuuluu samaan sarjaan Calvinon kanssa sillä erotuksella että Calvinoa en jaksa ollenkaan. Minusta Matkamies -kirja oli nolo, jäi kesken.

Kieltämättä hyvä idea laittaa kaveri puuhun. Tällä hetkellä näyttää ikävästi siltä etten saa vuonna luetuksi Wallinin Arabia-kirjaa, jonka eksaktia nimeä en muista enkä jaksa tarkistaa, vaikka se olisi jo tarkistettu ja vähemmällä vaivalla kuin tämä selittely vie aikaa ja voimavaroja. Monta kirjaa on kesken ja aloittamatta. Anja Snellman on lukenut kaikki klassikot, on se ahkera, olisinpa Anja Snellman. Mitä ne aiheet olivat? Kävelin Shellin ohi kun aiheet tulivat mieleen.

Olen joskus käynyt Shellillä kahvilla, koska vaihtoehtoihmiset boikotoivat Shelliä. Samasta syystä ostan Nestlen tuotteita ja kannatan Yhdysvaltain toimia Irakissa. Heti kohta tuli joku rasvari korjaamon puolelta, jolle tämä myyjätär sanoi, ettei veloita kahvista, koska se on laihaa. Sen jälkeen boikotoin Shelliä monta viikkoa. Entä jos naurun määrä on vakio, ellet itse naura itsellesi, joku tekee sen puolestasi? Kaiva uutisia 1 kommentti Kommentoi. Saara ja moni muu on puhunut pornosta ja siihen liittyvistä asioista.

Ei ole vaikea arvata, että kaltaiseni mieshenkilö ei ihan helposti pääse naisten kanssa tekemisiin. Yleensä naiset juoksevat karkuun heti tai sen jälkeen kun ovat selviytyneet naurukohtauksen pahimmista vaiheista.

Tästä minua kohtaan tunnetusta antipatiasta naissukupuolen parista johtuu, että porno on tullut minulle hyvin tutuksi. Asiaa ei ole parantanut ihmettelyni että millainen nainen haluaa olla kanssani tekemisissä. Olenhan täysin perverssi paskiainen, kateellinen ja kaikkea häpeävä idiootti, jonka elämän ainoa ja päätarkoitus on oman huonon itsensä korostaminen.

Eräs harhautui jopa naimisiin kanssani mutta onnekseen tokeni pian. Suhteeni ovat olleet lyhytaikaisia. Opiskelutoverini ylvästeli itsensä "pornon suurkuluttajaksi", koska hän oli ostanut eläissään yhden pornolehden. Voin kertoa ostaneeni satoja pornolehtiä. Kaupoissa ja kioskeilla mulkoilen pornohyllyille ja yritän kerätä rohkeutta ostaakseni tuotteen, josta saan pieneksi hetkeksi iloa surkeaan elämääni.

Aika moni rehentelee sillä, ettei tarvitse pornoa koska saa muutenkin. Minä en voi ylvästellä. Tämä sopisikin omaelämäkertani nimeksi, Tarvitsen pornoa, samantapainern nimi kuin Klaus Kinskin omaelämäkerta Tarvitsen rakkautta sitäkin tarvitsen, tarvitsisin. Vielä nuoruudessani pornolehdissä oli kertomuksia naisista, joiden mies oli työmatkalla, mutta saksanpaimenkoira tuli hätiin. Nykyään ei tämmöistä saa lukea. Pornolait muuttuvat usein, välillä saa siemensyöksyn lehdessä näyttää, välillä ei.

Kasvoin jo nuorena kieroon, kun en uskonut vanhempiani tarkoitan molemmissa merkityksissään ja vääntelin naamaani väärissä paikoissa. En saanut tuntea aitoa välittämistä ja seuraukset ovat nyt nähtävissä.

Minusta tuli pornoilija, joka ei häpeä mitään vaan mielellään paljastaa itsensä, henkisesti masturboi jotta varmasti joku pääsisi sanomaan huonoksi. Olen varma, että marttyyreillä seisoi kun heitä kivitettiin, perustan näkemyksen omiin ajatuksiini marttyyriudesta.

Ja eiköhän vain Jeesuksella ollut hyvä mieli, kun roomalaiset tulivat hakemaan häntä Getsemanesta. Jumalauta mitä kärsimystä ja häpeää! Kaverilla oli lisäksi pokkaa väittää, että näin kuului käydä.

Guantanamon vankeja kadehdin myös. Koko maailma pitää heitä väärinymmärrettyinä, uskontorajat ylittäen heitä kannustetaan kestämään pahojen yhdysvaltalaisten teot. Jeesuksen viimeiset päivät olivat upeat. Ensin kunniasaatossa Jerusalemiin, sitten skandaaleja suurelle yleisölle ja lopuksi teloitus. Ei pitäisi olla valittamista. Tosin ei tarvitse omata teräviä aivoja tajutakseen, että Jeesus porukoineen oli vaaratekijä Rooman miehityshallinnolle, mutta kuka sitä maallisista välittää, kun kirjoitetaan kärsimyshistoriaa.

Olen maininnut, että henkisiä innoittajiani ovat ensimmäisten kristillisten vuosisatojen syyrialaiset erakkomunkit. Muutamat eivät tyytyneet syömään luteita autiomaassa vaan kiipesivät pylvään nokkaan.

Jossain, en muista missä, olen nähnyt maalauksen tai piirroksen, jossa pitkätukkainen raivopää huutaa kansalle pylvään päästä. Komea näky, ehdottoman perverssi eli elämänkielteinen.

Pylväspyhimys inhosi ihmisiä niin paljon ettei voinut elää ilman heitä. Aikamoista jalustalle asettumista tuommoinen. Ehdoton kvaliteetti, sanoisi Ej. Ruokatunnilla vuosia sitten keittiöön tuli toimiston tyttö, joka kysyi mitä luen. Vuosia aiemmin olin illanvietossa Maunulassa, mutta silti emäntämme asui viehättävässä omakotitalossa.

Teologian opiskelija, tyttöystäväni ystävän poikaystävä, olimme siis melkein langoksia, ilmoitti että Åke Kara toi karaoken Suomeen. Vaikka tajusin munanneeni, en kuitenkaan kyennyt sitä tunnustamaan ja lyömään asiaa leikiksi. Nyt, kolmentoista ja puolen vuoden jälkeen, tämä tapaus edelleen rasittaa mieltäni. Toimiston kesäharjoittelijasta en tiedä, rasittiko hänen möläytyksensä häntä ja rasittaako vieläkin. Lukiossa onnistuin sanomaan, että hyvät kitaristit kusevat lentokoneessa käytävälle.

Minua hävettää muisto lauseestani edelleen. Yläasteella koulubussissa joku idiootti kovisteli koululaisia, mutta lähtiessäni bussista en kyennyt sanomaan mitään jätkälle, mikä ehkä oli parempi, sillä olisin voinut sanoa jotain erittäin typerää.

Ala-asteella kysyin näyttelijän pojalta mitä isälle kuuluu. Seurakunnan päiväkerhossa minua pelotti. Tuskin olin täyttänyt kolmea kun jo häpesin kaikkea. En voi sanoa niinkuin Nuoren Voiman rennot muistelijat, että ennen sitä teki kaikkea hassua, nykyään ollaan runoilijoita. Aina ei pääse edes ovesta ulos kun nolottaa niin paljon. Ismo Alanko tässä kohdin pitää muistuttaa, jos on hieno ihminen, että Ismo Alangolla on huilua soittava veli, joka on lahjakkain veljeksistä laulaa että "häpeä ja kateus niistä saa voimaa".

Olen myös erittäin kateellinen ihminen. Aina jos toisella menee paremmin, mitä tapahtuu usein, olen hänelle kateellinen enkä lainkaan osaa olla iloinen hänen puolestaan. Mitä se minua ilahduttaa jos toisella menee hyvin ja itse olen ojassa? Kaiken lisäksi luulen, että ei-kateelliset ihmiset vain teeskentelevät, oikeasti kaikki ovat toisilleen kateellisia.

Välillisesti voi olla onnellinen toisen puolesta. Esimerkiksi, ääritapauksessa, jos on pelastanut lähimmäisen hengen, voi olla onnellinen siitä, että hän elää, koska lähimmäinen tulee kiittämään minua henkensä pelastamisesta.

Valitettavasti en ole koskaan pelastanut ihmishenkeä. Olen kateellinen lääkäreille, sairaanhoitajille, pelastusporukalle ja ambulanssihenkilöstölle heidän kiitollisesta työstään. Myönnän joskus käyttäytyväni hyvin, mutta vain silloin, kun joku käyttäytyy todella huonosti ja tiedän että hänen huonoutensa avulla pääsen valokeilaan. Olen julkisesti halveksinut kaatuilevia juoppoja, naistenhakkaajia ja velallisia vaikka itsekin kuulun samaan sarjaan.

Puhun humanismista ja humaaniudesta vaikken käsitä niistä mitään. En voi antaa itselleni anteeksi syntejäni, sillä liian monet antavat anteeksi omat syntinsä. Jumalattomassa universumissa ei voi tukeutua kehenkään.

Järkyttävä yksinäisyys elämässä ja sen jälkeen olemattomuus. Rockmuusikko Jarkko Martikainen sanoi eilen televisiossa, että tietokilpailut ovat pahimmillaan sellaisia, että kysytään vuosilukua eikä esimerkiksi kansalaissodan syitä. Nyt heti tietovisa, jossa kysytään kansalaissodan syyt, laman syyt, myöhäisantiikiin mahdollisen rappion syyt jne.

Saatan jo kuvitella, miten lopullinen totuus saadaan tätä myöten selville, kohta tiedämme kaiken. En tunne hra Martikaisen taiteellista tuotantoa ja tuskin koskaan tulen tuntemaankaan, mutta varsin syvälliseltä henkilöltä vaikuttaa. On näitä muitakin, "lukeneita" rockmuusikkoja, aiankin joku Putro-niminen jannu ja torniolainen A. Heidän esi-isänsä on luonnollisesti Juice Leskinen, joka taisi ihan oikeasti olla lukenut ihminen, ehkä sivistynytkin, en tiedä. Yhteistä näille populaareille on, että heitä aristaa tunnustaa olevansa rokkareita; he haluaisivat olla jotain enemmän, runoilijoita.

Hra Martikainen oli aikoinaan Ylen kirjallisuusohjelmassakin, jota veti Saarikosken III vaimo, taistolaisuutensa unohtanut Tuula-Liina Varis asiasta voi lukea Ojaharjun muistelmista, suosittelen. Millaista aikaa elämme, kun kaikenlaisia rämpyttelijöitä päästetään vakavien aiheiden pariin? Kohta ihmissuhdepulmiin kysytään neuvoa huorilta, jos meno jatkuu samana. Poistoista ostin neljä kirjaa Nykysuomen sanavarat , Lindstenin Maiju Lassila - legenda jo eläessään , Laitisen Suomen kirjallisuuden historian 1.

Onnettomuudekseni menin lehtiosastolle ja otin hyllystä Nuoren Voiman, teemana luku. Siinä vaikuttajat kertoivat mitä muistavat edellisestä vuosikymmenestä. Mitä oltiin silloin ja mitä ollaan nyt. Oltiin "ironisesti" kaikkea nuoruuden hölmöyttä mutta nyt ollaan runoilijoita, suomentajia, "teatterintekijöitä", toimittajia jne.

Luonnollisesti vitutti, kun entinen naisystävänikin, joka silloin oli tyttöystävä, kertoili lukulaisia muistojaan. Kotiin tallustellessani mietin että hänen muistiaan olisi voinut vähän tarkentaa, olisi pitänyt kertoa kaikista niistä saatanallisuuksista joita näyttelijätär milloinkin keksi. Kotona olin jo rauhoittunut ja päätin jättää muistelematta. Ja olihan meillä paljon hyvääkin, suoranaisena kunniatehtävänä koin hänen korkkaamisensa, siihen eivät olleet lupaa saaneet edes Teksasin hienot jätkät.

Uusi Nietzsche-suomennos oli lainassa. Lukeeko täällä joku todellakin Nietzscheä? Ilmeisesti erehdys, otsikko oli "Esseitä kreikkalaisista", joten lainaaja luuli että teos käsittelee homoseksuaalisuutta. Eikä ollut Jokisipilän väitöskirjaakaan hyllyssä. Sen lainaamisen syyt ovat minulle totaalisesti hämäriä.

Jokisipilän kirjan otsikossa puhutaan "aseveljistä" eli kenties lainaaja on sekoittanut kirjan erääseen rocklevyyn, jossa englanniksi ollaan aseveljiä. Teoria on muuten hyvä, mutta miten täällä kukaan osaisi englantia. Gravity's Rainbow on sivulla Olen alleviivaillut nimiä, ja muutakin. On hyvä kirja, on. Ensimmäisen osan luettuani, olen sitä puolessa välissä, kerron mitä on tapahtunut eli, niin kuin pitää ilmaista, "tapahtunut". Se on hyvin kiehtova.

Kun aamuyöstä aloin vakavalla mielellä lukea Gravity's Rainbowta , ajattelin, että essee kannattaisi lukea uudestaan, samaten minulla on jossain laaja selostus kirjan "tapahtumista" sivullisessa järjestyksessä. Sen sijaan kirjat voivat olla tylsiä, lähinnä jos ne kertovat "arkisista" asioista. Jumalauta, että inhoan koko sanaa "arkinen", kaikenlaiset mikrofoni kiinni laulaneet hölmöt ovat kirjoitelleet kolumneja ilmaislehtiin "arkisesta aherruksesta" arkinen aherrus Hengittäminen on "arkista aherrusta", siitäkin voisi kertoa.

Kuunnelkaapa tätä, upseeri yrittää tarttua kuumaan esineeseen: Kirjan sankarin Tyrone Slothropin esivanhemmista löytyvät sellaiset nimet kuin Variable Slothrop ja Constant Slothrop, ylipäänsä nimet ovat sellaisia joista, kuulemma, kirjoituskursseilla varoitellaan. Hollannin suunnalta on tullut V2 -ohjus, vieläpä aamulla, johon kertoja toteaa: V2- ohjukset muistuttavat Pynchonin ensimmäisestä romaanista, jonka nimi on V. V-kirjaimen jälkeen tulee piste, sitä ei pidä unohtaa.

Mitä niitä oli merkityksiä V: V-alkuisuuksia viljeltiin cultura kouluaikoina varsin tiheään tahtiin eikä meno erityisemmin ole laantunut. Sivistyspiireissä voi olla toisin, ehkä, niistä en tiedä mitään. Civis nousee V-raketille kaksi kertaa Viikossa, mutta tähän ei lasketa Vieraissakäyntejä. En tiedä mitä tarkoitin edellisellä kappaleella. Gravity's Rainbown the Zone on suomeksi Vyöhyke tai Alue, ks. Raudaskosken artikkeli, loppuviite Taas yksi käännöspulma ratkaistu.

Eikä voi unohtaa, että Pynchonin seuraavan romaanin nimi on Vineland. Olisiko niin että Gravity's Rainbow kääntyisi suomeksi jos vain yrittäisi? Pistäkää joku Kersti Juva hommiin, tai Seppo Loponen. Tiina Mirjami Käkelä-Puumalan väitöskirjatutkimuksen esitarkastus.

Other Side of This Life: Ohjaajina ovat toimineet prof. Heta Pyrhönen ja prof. Ehdotus esitarkastajiksi taiteiden tutkimuksen laitoksen johtaja, prof. Dalsgaard University of Aarhus ja prof. Steven Weisenburger Southern Methodist University.

Opiskelijalle on ilmoitettu oikeudesta esittää huomautuksia esitarkastajaehdotuksesta. Ehkä luovuutta vihaavalla maallamme on vielä toivoa, kun joku uskaltaa tarttua hankalaan aiheeseen.

Käkelä-Puumala on tehnyt gradun ja lisensiaatintyön V: Kuka meistä ei olisi halunnut V. Olipa lapsellinen kommentti, huomaa etten ole Valmistunut. Mikä ihmeen himo yhdysvaltalaisilla eli "amerikkalaisilla" on mennä piiloon ja kuvata piiloon menneitä ihmisiä?

Lueskelin Paul Austerin New York -trilogian kolmatta osaa ja siinä kirjailija häviää. Muistaakseni Austerin Leviatanissa käsiteltiin samoja teemoja. Koko New York -trilogia käsittelee. Siinä viitataan Thoreauhun, joka meni metsään. Mikä siellä Yhdysvalloissa on, kun pitää kadota? Salinger antoi haastattelun opiskelijalehdelle joskus luvun alussa ja hävisi sen jälkeen. Parkkipaikalta hänet on kuvattu.

Kuuluisin ja ajankohtaisin pakenija on Thomas Pynchon. Hänestä on edellinen valokuva luvun lopulta, kun Salinger vielä silloin suostui haastatteluihinkin; Pynchonia on joskus haastateltu faxin avulla, ei muuta. Pynchon ehkä kuvattiin luvulla lapsensa kanssa. Iso maa ja hajanainen. Liittovaltio ei pysy perässä. Siirtolaiset katosivat Euroopasta Yhdysvaltoihin, nyt siellä kadotaan sisäisesti.

Afrikastakin lähdettiin mutta vähän eri merkeissä. Ja, kuten muistamme, Rikoksen ja rangaistuksen Svidrigailov sanoi lähtevänsä Amerikkaan ja ampui itsensä.

Voi onnellisia englantilaisia, heillä on sarjamurhaaja. Joku on tappanut ainakin viisi prostituoitua Ipswichin tienoilla ja, mikä kiehtovinta, tappajia saattaa olla kaksi eli toinen matkii toista.

Tästä ei folklore parane. Kenties aikamme sankareita suunnistaa Itä-Angliaan enemmänkin, kohta siellä suorastaan kuhisee ja vilisee sarjamurhaajia. Paikallinen potkupalloseura oli jo joutunut kysymään poliisilta, että riittääkö virkavaltaa heidän otteluunsa kuumasta sarjamurhaajajahdista mutta poliisi oli sanonut että riittää.

Suomessakin on Ylen uutislähetyksiin alkanut tulla mainintoja murhaajista, viimeinkin. Ketä kiinnostaa ulkoministerin jorinat? Paljon parempaa ajanvietettä ovat tappajat, raiskaajat, tappajaraiskaajat ja tiedotusvälineiden ykköslemmikit pedofiilit. Ilman ahkeraa uutistiedotusta emme tietäisi näistä asioista kuin murto-osan nykyisestä, voi kiitos. Sarjamurhaajat ja pedofiilit ovat mediaksi kutsutun "mahdin" merkittävimpiä edistäjiä. Olisi vähintäänkin kohtuullista, että Yhtyneet Kuvalehdet muistaisivat erästä Jammua julkisesti ja nostaisivat hänet siihen arvoon mikä hänelle kuuluu.

Ilman Jammua Tapani Ruokasen palkka olisi pienempi. Journalistiliitto tai joku sellainen voisi antaa kaverille mitalin. Toisaalta on Jammun oltava kiitollinen aina valppaalle lehdistölle. Ilman journalisteja hän olisi alaviite populaarihistoriassa, nyt hän on keskeisellä paikalla. Ja Jammun jalanjäljissä monet muut ovat löytäneet oikean itsensä ja alkaneet toteuttaa kutsumustaan. Valitettavasti Suomessa ei ole ollut sarjamurhaajia.

Mutta kyllä niitä vielä tulee kun rumpua vain lyödään tarpeeksi ahkerasti. Olen vakuuttunut, että joku peräkammarin poika on jo aktivoitumassa, hän havaitsee että jumalauta, mustahan tulee vielä kuuluisuus. Sarjamurhaajista olisi sekin hyöty yhteiskunnallemme, että voisimme sanoa, että en mä nyt mikään sarjamurhaaja sentään oo, vaikka sadan tonnin veropetoksen teinkin.

On me ja sitten on ne, pahat eli hirviöt. Jouko Turkka tätä käsitteli Häpeässä: Ajatuksena on se, että Suomen vihatuin ihminenkin on, tosiaan, ihminen eli tuntee inhimillisiä asioita. Hän on yksi meistä, tämä saatanallinen hirviö. Itse asiassa meissä jokaisessa asuu jammu, joissain pienempi, joissain suurempi. Journalisti tai muu kuonakasa, joka "tutkii" työkseen tappajia ynnä muita paskiaisia, tuntee viehtymystä kohteitansa kohtaan. Hänessä asuu semmoinen vähän suurempi kirvesmurhaaja tai mikä milloinkin.

Epäilen myös oikeustieteilijöitä ja rikoshistorioitsijoita. Minua kiinnostavat orjaleirit, kaasutusautot ja lopullisen ratkaisun logistiikka. Olen jopa lukenut kirjoituksia vuosikirjasta Pohjolan poliisi kertoo. Nämä ovat aika raskauttavia tosiasioita, olen kävelevä tai lähinnä ontuva aikapommi. Nyt pitäisi aloittaa liturgia että en tietenkään tarkoita että kaikki me ollaan, mutta se taitaa olla myöhäistä. Jälkimmäisessa kirjassaan Albert Speeristä Yrsa Stenius analysoi luvun vaikutusvaltaisinta arkkitehtiä hienosti yli sivua, kunnes alkaa itkeä, ettei hän herra paratkoon tämä taisi olla täsmällinen ilmaisu tarkoita että meidän teollisuusjohtajamme olisivat samanlaisia kuin Natsi-Saksan teollisuusjohtajat.

Muistan järkyttyneeni tästä huudahduksesta. Miten niin eivät ole samanlaisia? Itse asiassa Stenius vahingossa väittää, että saksalaiset tuolloin olivat jotenkin erilaisia kuin muut ihmiset silloin ja nykyään. Semmoinen ei sovi kansankotiin tai sinnehän se juuri sopii, rotuhygienian kehtoon. Siitä että minua ärsyttää suunnattomasti se että tiedotusvälineet väen väkisin aktivoivat sairaita ihmisiä tekemään sairaita tekojaan. Televisio ei vielä kilpaillut kenenkään ajasta eikä kukaan asunut vielä missään hornan kuusessa niin kuin nykyään asutaan Pukinmäessä tai Myyrmäessä, Vantaasta puhumattakaan.

Tunnenpa erään juristin joka asuu peräti Kirkkonummella ja käy töissä Helsingin keskustassa. Lukija helposti luulee, ettei kirjoittaja tiedä että Myyrmäki on Vantaata. Ja onko kirjoittaja aivan kauhea ihminen, kun luulee Kirkkonummea aivan viimeiseksi periferiaksi? Ironiaa ei ehkä voi opettaa. Kuka kirkkonummelainen juristi mahtaa olla? Mainitseminen on masentavaa, se on selittelyä. Kunpa ei tarvitsisi mainita enää koskaan.

Äsken minulle tuli mieleen käsite 'suomalaisten idänlibido', en tiedä mistä se pälkähti heikkoon päähäni, sillä kirjaa jossa se mainitaan, en ole lukenut pariin kuukauteen. Se on hyvä kirja. Sitä ei kokemattomana ymmärrä. En ymmärrä sitä vieläkään juuri lainkaan. Nyt tiedän mistä, ehkä, tuo suomalaisten idänlibido tuli mieleen. Mietin itäisiä asioita, itämisiä ja koi-sanan merkityksiä. Ja oliko se joku Länsiö, jota oli joskus sanottu Itiöksi hänen aatesuuntautumisensa vuoksi, tai sitten se oli Länsiön sukulainen tämä Itiö, joka tapauksessa Länsiö oli sanonut eräästä Omakuva -kirjasta, että muuten hyvä mutta kun siinä yhdessä lauseessa pilkataan kirjoittajan entistä vaimoa.

En ole ihan varma sanoiko sen Länsiö, mutta joku kuitenkin sanoi. Tästä tuli mieleeni eräät muistelmat, joista joku sanoi että ne olivat prosenttisesti asiaa, mutta aina välillä muistelija harhautui asiattomuuksiin. Yksi lause yhdellä, toisella viisi prosenttia. Nolottaa, mutta vasta nyt vastaan Saaran kirjalliseen meemiin.

Viideltä hyllyltä yhdeksäs kirja ja pitäisi sanoa jotain viisasta. Sen verran valikoin, että olin lukenut kirjat, muutama hylly jäi siis hylätyksi. Kilpakosijat ja Pekka Puavalj. Tässä niteessä on siis kaksi teosta. Erinomaisia teoksia ovat, hienoa sanailua ja muuta irvailua. Tämä on viimeinen lukemani Harjunpää, vai tuliko Pahan pappi tämän jälkeen, en muista.

Kehaisen myös, että olen lukenut Joensuun ainoan ei-Harjunpäänkin, Possun ja Paavin panttivangit. Heimolaisissa Harjunpää kuvaa, yllätys yllätys, romaneja, joita hän kutsuu romaaneiksi. Kirja on luvulta, Joensuun tiukoilta luomisvuosilta. En ole varma saatiinko tässäkään kirjassa roistoja kiinni, yleensä niitä ei Joensuulla saada. Juhlapaikka, jossa veriteko tapahtuu, tuntui lukiessa tutulta ja se taitaa olla entinen melkein-naapurini Oulunkylässä.

Tarkka miljöönkuvaaja Joensuu on. Ensimmäinen ja ehkä viimeinen Pynchon-suomennos. Tässä on se ongelma, että jotkut pitävät kirjan tapahtumia outoina, mutta minulle ne tuntuivat jokapäiväisiltä.

Joka tapauksessa toissa yönä olin unessa, jossa tehtiin elokuvaversiota V: Näillä en menisi julkisesti kehumaan. Pynchonilta tuli uusi romaani viime kuussa, Against The Day, jossa on sivuja Olen niitä, jotka samastuvat Dostojevskiin ja hänen henkilöhahmoihinsa, kaikki kolme luokkaa siis nähdään samana.

Suosikkini on tietenkin Stavrogin, miten muuten voisi olla, mutta kyllä kellarimieskin menettelee. Ihana opus, varhainen omaelämäkerta. Cellini muun muassa kertoo tappaneensa paavin.

Jostain syystä hän ei puhu nuorista poikaystävistään, mutta ei se mitään, kirja on loistavan itsekritiikitön, moderni. Sitten vielä muuta asiaa. Miten te bloggerbloggaajat jaksatte niitä betojanne ja muita hankaluuksia?

Vuodatus on yksinkertainen mutta monipuolinen. Minulta kysyttiin taannoin, että "rakastanko sanoja". Ilmeisesti kysyttiin koska kirjoitan melko paljon. Tahdon heti sanoa, että minä en rakasta sanoja, lauseita, kirjaimia enkä mitään asiaan liittyvää. Tähän sanoi Lehtonen tuskin tunnette häntä, mutta hän silti on Suomen merkittävimpiä kirjailijoita , että jos hänellä olisi varaa niin hän ei kirjoittaisi sanaakaan.

Kaksi kulttuuria kohtasi noin vuonna Brondalla tai missä lienee ja niin ne kohtaavat edelleen. Toisaalta Šoštakovitš sanoi, että on turha valittaa jos elämä teki säveltäjäksi mutta kirjanpitäjän urasta voi itkeä. Minä haluaisin olla kirjanpitäjä, mitä se sitten onkin, mutta luojan kiitos minusta ei koskaan tule säveltäjää. Vielä inhottavampaa olisi olla esittävä taiteilija, viulisti tai pianisti, en kestäisi sitä jatkuvaa harjoittelua ja järkyttäviä esityksiä, varsinkaan ensiesityksiä.

Tuli uusi Parnasso, harvoin niitä vanhoja tuleekaan. Joka tapauksessa luin ihastuneena Roo Ketvelin arvostelun arabialaisesta runoteoksesta, suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Arvostelu oli täyttä runoutta ja toivon että hän jatkaa loistavalla linjallaan. Parnasso hehkutti, että heilläpä on nyt kaksi uutta arvostelijaa, joista toinen on tämä Ketvel, mutta toinen Asko Sahlberg Risto Ahdin arvostelu ja essee olivat myös miellyttäviä. Ei ole mitään sanottavaa. Ja taas tuli kirjoitettua neljä sanaa.

Eilen menin niin alas että muokkasin säätiedotuksen Tornio, Liakka niin sanottuun runomuotoon. En aio laittaa sitä nähtäville. Kaiva uutisia 0 kommenttia Kommentoi. Ei kiinnosta kirjoittaa, lamaantunut olo. Mutta sen sanon, että viime viikon suomalaiset, tämä Fouganthine ja Susan Kuronen ovat minua enemmän pihalla. Heidän pitäisi tutustua, heissä on jotain samaa.

Siellä oli mielenkiintoisia kirjoja, mutta valitettavasti olen heille niin paljon velkaa että olen lainauskiellossa. Eikä rahaa tietenkään ollut tarpeeksi.

© 2018 Vapaa Homoseksuaali · Crumbs Theme by WPCrumbs