Asennot kuvina alaston suoni homo

Peiliharjoittelun idea on tulla sinuiksi oman kropan ja kasvojen kanssa, eikä harjoitella epäluonnollista "valokuvailmettä" - silloin näytät samalta joka kuvassa. Useimmille ihmisille imartelevin kuvakulma on, kun kääntyy hieman sivuttain kameraan, mutta itselle luontevin asento voi olla myös yllättävä: Kuulostaa typerältä - ja takuulla myös näyttää siltä kuvaustilanteessa - mutta toimii! Vain tarpeeksi usein kameran edessä olemalla ja omia kuviasi katsomalla opit, mikä näyttää hyvältä ja luontevalta juuri sinulle.

Jos vedät vatsaa sisään niin, että unohdat hengittää, ei tuloksena ole kovin luonnollinen hymy. Annukan mielestä kaikista helpointa on olla tutun kuvattavana ja rauhallisessa ympäristössä: Kuvassa onnistuu parhaiten, kun olo on rento. Jos tilanne on epämiellyttävä, jännityksen laukaisee hulluttelu: Se voi vapauttaa kuvaustilanteen luonnolliseen nauruun, jolloin tarkka laukaisija saa kullanarvoisia tilannekuvia", vinkkaa Annukka. Mitä tyhmempi juttu tai vitsi, sitä varmempi nauru," tietää Jenni.

Kokeile myös rentouttaa kasvojesi lihakset otosten välillä kunnon naamanvääntelyllä ja mölinällä. Tuntuu idioottimaiselta, mutta toimii. Tärkeintä on mukava ja luonteva olo. A ina ei ole pakko poseerata, vaikka joku kaivaa kameran esiin. Jatka olemista ja tekemistä kuten siihenkin asti - tällaisista tilanteista saa usein parhaat kuvat.

Tämän vuoksi pyrin ottamaan blogikuvat mieluiten liikeessä", kertoo Piret. Jos tunnet olosi kankeaksi poseeratessa, mikset pyytäisi kuvaajaa nappaamaan kuvaa silloin, kun vaikka kävelet tien yli? Jennillä puolestaan on hyvä niksi eläväisille hiuksille: Kaikki kolme bloggaria pitävät kaveria itselaukaisijaa parempana. Kuvaaja voi helpottaa kuvaustilannetta antamalla vinkkejä asennosta sekä juttelemalla ja vitsailemalla. Jos kaveria ei kuitenkaan ole lähettyvillä, näppärä bloggari keksii keinot asukuvien ottamiseen itse.

Kameran voi asettaa hyllyn päälle, mutta paras apuväline on kamerajalusta, jonka voi säätää sopivalle korkeudelle. Testaamalla löydät sopivan korkeuden, jossa kamera ei vääristä vartalon mittasuhteita.

Jenni ottaa kuvia myös peilin kautta. Silloin saattaa tosin helposti sortua täydellisyyden tavoitteluun, jolloin mikään kuva ei tunnu tarpeeksi hyvältä.

Järjestelmäkameroihin voi hankkia myös kauko-ohjaimen, jotta sinun ei tarvitse juosta kameran eteen ajastimen piipittäessä. Edullisimmat kamerajalustat maksavat pari kymppiä, jämerämmät satasesta ylöspäin. Todella hieno tuo postauksen avauskuva! Kiitos Johanna vastauksesta ja kuvakehuista. Arvostan tosi paljon sitä, että tartuitte kirjoitukseeni.

Mietin itsekin sitä, että museon perustamisaika ja kumppanin toiveet ovat varmasti vaikuttaneet nykylinjaan. Tässäkin on hyvä nähdä yhtymäkohtia Touko Laaksoseen. Myös hän kammoksui vielä luvun alussa sitä, että olisi tunnettu kotimaassaan, vaikka hän ulkomailla oli maamme tunnetuin nykytaiteilija. Ja nyt sitten Tomppa on otettu omaksi.

Kuulostaa ihan mahtavalta, että olette purkamassa tähän saakka luotua konstruktiota, koska teillä on siihen niin hienot edellytykset. Tulen ilomielin museoonne uudelleen ja pyrin saamaan ystäviänikin innostumaan.

Mainostan sitä joka paikassa kaikille. Ja mielelläni kirjoitan museostanne myös uudelleen sitten, kun olette ehtineet toteuttaa muutoksia. Laittakaa vain vinkkiä, kun aika on! Vinkataan toki, mutta ehkä olet huomannut, että olemme myös Facebookissa nykyään.

Sieltä huomaat myös, että esiin nostamasi Nylundin pojat on ihan vastikään otettu kaapista pun intended. Kaivoin muuten hyllystämme Sateenkaari-Suomi -kirjan - onko viittaamasi Kirpilän hovi -anekdootti ollut esillä nimenomaan näyttelyssä vai eikö se vain osunut silmääni kirjasta? Olin muka tykännyt Face-sivustanne, mutta muistin väärin. D Aivan erinomaisen hyvä tuo uusi ripustusidea - teki todella vaikutuksen museossa. Nylundin muissakin teoksissa on vahvaa latausta.

Hovia koskeva anekdootti ei ollut itse kirjassa, vaan näyttelyn planssiteksteissä. Pitkään ne olivat nähtävillä myös netissä verkkonäyttelynä, mutta enää sitä ei harmittavasti löydy. Löysin muuten kirjoitukseni julkaisemisen jälkeen Juha-Heikki Tihisen "Halun häilyvät rajat" -kirjasta seuraavan kiinnostavan maininnan "Nuori alaston mies" -teoksesta s.

Tässä yhteydessä mallin ja taiteilijan välille luotiin aina jonkinlainen intiimi suhde. Tervetuloa Taidekoti Kirpilään, joka on reumalääkäri Juhani Kirpilän — lahja meille kaikille. Kirpilän museoidussa kodissa riittää nähtävää, mutta kaltaiseni kieroutuneen kävijän huomio keskittyy ennen kaikkea siihen, mikä jää varjoihin — Kirpilän homouteen. Henkeä ja ainetta Taidekoti Kirpilän loputtomalta tuntuva huoneiden helminauha ulottuu juhlaolohuoneesta kirjaston, makuuhuoneen ja ruokasalin kautta arkiolohuoneeseen, joka ei ole  lainkaan  nimensä veroinen.

Suorastaan epätodellisen huoneen Steinway-flyygelin ääreen on helppo kuvitella vaikkapa Helvi Hämäläisen Säädyllisen murhenäytelmän   Naimi Saarinen — tuo mustan intohimon riuduttama lähes groteski hahmo, joka oli enemmän henkeä kuin ainetta: Tämän valtavan kattohuoneiston omistaja Juhani Kirpilä oli hänkin Naimi Saarisen tavoin hengen jättiläinen.

Naimista poiketen Kirpilä oli tosin jättiläinen muutenkin; elämänsä loppupuolella hän oli kuulemma senttinen ja yli kiloinen jässikkä.

Taidekoti Kirpilä -kirja ja -esite. Kirjaa on myynnissä taidekodissa. M onta miestä Juhani Kirpilän komeaan varteen mahtui monta miestä. Taidekoti Kirpilä -kirjasta voi lukea, että hän oli saksalais-savolais-karjalaisen perheen ainoa lapsi, josta tuli isänsä tavoin lääkäri. Hän oli myös taitava talousmies, mikä takasi omaisuuden ja taidekokoelman karttumisen sekä elämän ehtymättömistä antimista nauttimisen kulinaristina ja maailmanmatkailijana. Oli kuitenkin vielä yksi Juhani, joka jää Taidekoti Kirpilän julkaisuissa ja esimerkiksi Kansallisbiografian Kirpilä-artikkelissa piiloon rivien väliin: Hovi -sana ei ole omaa liioitteluani, vaan sitä käytettiin jo Vantaan kaupunginmuseon Sateenkaari-Suomi -näyttelyssä Siinä Juhani Kirpilän koti mainittiin esimerkkinä homoseurapiireistä, jotka kukoistivat varakkaan väen yksityiskodeissa proosallisten puistojen sijasta.

Enää Taidekoti Kirpilässä eivät hoviherrat homostele, ja tätä kuvastaa hyvin se, että Kirpilän entisestä makuuhuoneesta on poistettu sänky kokonaan. Ratkaisu on epäilemättä logistinen, mutta samalla johdonmukainen. Herää kysymys, miksi Juhani Kirpilän hovi on nyt niin homoton? Onko ratkaisulla haluttu kunnioittaa Kirpilän luonteen pidättyvää ja ujohkoa puolta, joka oli vastapainona hänen seurallisuudelleen?

Vai kuvastaako ratkaisu kenties Kirpilän omaa tapaa peitellä homouttaan julkisuudessa? Mene ja tiedä, mutta Kirpilä eli ja kuoli aikana, jolloin homous oli kansakunnan kaapissa eikä sen päällä, ja Taidekoti Kirpilä on tämän ajan kuva.

Taideaarteiden lisäksi se tarjoaa siten myös museaalista arvomaailmaa, jossa Juhani Kirpilän homous on lähinnä julkinen salaisuus.

Vaikenemisella on toki oma viehätyksensä tänä avoimuuden aikana, koska se houkuttaa tirkistelyyn, haluun kaivaa koko Jussi esiin rivien välistä ja taulujen takaa. Kokonaisuuden pelastaa kuitenkin kerta kerran jälkeen Kirpilän erinomainen huumorintaju. Homoseksuaalisuus mainitaan valikoiman pakinoissa nimeltä vain kerran, ja tästä vuonna julkaistusta kirjoituksesta paistaa pirullisuuteen verhottu tuohtumus kirkon vanhakantaisuutta kohtaan: Sairaus ei voi olla synti, Kirpilä viestittää kiistämättä kuitenkaan itse sairautta, joka toki vielä tuolloin oli sairausluokituksessa.

Samalla hän suomii kirkon kyvyttömyyttä ymmärtää aikojen muuttumista ja siunailee ihmisten holtitonta lisääntymistä.

Varmuuden vuoksi hän antaa itselleen vielä heterotakuun pohtimalla omia viettiyllykkeitään: Arvailuksi jää, oliko Kirpilällä tähän aikaan myös naissuhteita, vai oliko daami sittenkin herra: Varsovassa olin eräänä iltana joutunut ns. Kangasniemi oli voittanut kultamitalinsa.

Mietin, pitäisiköhän tässä kokonaan nousta seisomaan vai riittääkö kun… — hys nyt, ei olla tuhmia. Myöhempien pakinoiden kielenkäyttö on välillä suorasukaisen seksuaalista orkkuineen , stondiksineen ja kaksimielisyyksineen, kuten tässä vuonna julkaistussa kirjoituksessa: Samaisessa pakinassa otetaan lähituntumaa jopa Kirpilän takamukseen ja etumukseen: Ohimennen -pakinavalikoiman teksteistä ei voi suoraan päätellä Kirpilän homoutta.

Päinvastoin niistä löytyy automaattista hetero-olettamaa vahvistavia tarinoita, joskin tekstien ajoittaista seksuaalista suorasukaisuutta voidaan pitää eräänlaisena kätketyn korostamisena. Kirpilän itseironinen ja monimielinen tapa havainnoida maailmaa mahdollistaa kuitenkin sen, että homolukija löytää kirjoituksista ainakin haluamansa.

Tästä on esimerkkinä Kirpilän uuvuttava Louvre-kokemus vuodelta Veistoskokoelmat todistavat erinomaisesta anatomian hallinnasta, mutta muuten ei loputon kavalkaadi alastomia figuureja milloin oikea, milloin vasen käsi pimpsan päällä enää oikein jaksanut värähdyttää. Kirpilän kääntöpuolta voi etsiä pakinoiden lisäksi myös taideteoksista, joita hän kotiinsa hankki. Taidekoti Kirpilä -kirjassa mainitaan nimittäin, että Kirpilä osti kokoelmansa jokaisen teoksen täysin omien mieltymystensä mukaisesti asiantuntijoita kuulematta.

.

Kun tietää etukäteen, mitkä kuvakulmat ja asennot toimivat omille kasvoille ja vartalolle, ei kuvaustilanteessa tarvitse jännittää.

Peiliharjoittelun idea on tulla sinuiksi oman kropan ja kasvojen kanssa, eikä harjoitella epäluonnollista "valokuvailmettä" - silloin näytät samalta joka kuvassa. Useimmille ihmisille imartelevin kuvakulma on, kun kääntyy hieman sivuttain kameraan, mutta itselle luontevin asento voi olla myös yllättävä: Kuulostaa typerältä - ja takuulla myös näyttää siltä kuvaustilanteessa - mutta toimii!

Vain tarpeeksi usein kameran edessä olemalla ja omia kuviasi katsomalla opit, mikä näyttää hyvältä ja luontevalta juuri sinulle. Jos vedät vatsaa sisään niin, että unohdat hengittää, ei tuloksena ole kovin luonnollinen hymy. Annukan mielestä kaikista helpointa on olla tutun kuvattavana ja rauhallisessa ympäristössä: Kuvassa onnistuu parhaiten, kun olo on rento. Jos tilanne on epämiellyttävä, jännityksen laukaisee hulluttelu: Se voi vapauttaa kuvaustilanteen luonnolliseen nauruun, jolloin tarkka laukaisija saa kullanarvoisia tilannekuvia", vinkkaa Annukka.

Mitä tyhmempi juttu tai vitsi, sitä varmempi nauru," tietää Jenni. Kokeile myös rentouttaa kasvojesi lihakset otosten välillä kunnon naamanvääntelyllä ja mölinällä. Tuntuu idioottimaiselta, mutta toimii. Tärkeintä on mukava ja luonteva olo. A ina ei ole pakko poseerata, vaikka joku kaivaa kameran esiin. Jatka olemista ja tekemistä kuten siihenkin asti - tällaisista tilanteista saa usein parhaat kuvat. Tämän vuoksi pyrin ottamaan blogikuvat mieluiten liikeessä", kertoo Piret.

Jos tunnet olosi kankeaksi poseeratessa, mikset pyytäisi kuvaajaa nappaamaan kuvaa silloin, kun vaikka kävelet tien yli? Jennillä puolestaan on hyvä niksi eläväisille hiuksille: Kaikki kolme bloggaria pitävät kaveria itselaukaisijaa parempana. Kuvaaja voi helpottaa kuvaustilannetta antamalla vinkkejä asennosta sekä juttelemalla ja vitsailemalla. Jos kaveria ei kuitenkaan ole lähettyvillä, näppärä bloggari keksii keinot asukuvien ottamiseen itse.

Kameran voi asettaa hyllyn päälle, mutta paras apuväline on kamerajalusta, jonka voi säätää sopivalle korkeudelle. Testaamalla löydät sopivan korkeuden, jossa kamera ei vääristä vartalon mittasuhteita. Jenni ottaa kuvia myös peilin kautta. Silloin saattaa tosin helposti sortua täydellisyyden tavoitteluun, jolloin mikään kuva ei tunnu tarpeeksi hyvältä. Järjestelmäkameroihin voi hankkia myös kauko-ohjaimen, jotta sinun ei tarvitse juosta kameran eteen ajastimen piipittäessä.

Ratkaisu on epäilemättä logistinen, mutta samalla johdonmukainen. Herää kysymys, miksi Juhani Kirpilän hovi on nyt niin homoton? Onko ratkaisulla haluttu kunnioittaa Kirpilän luonteen pidättyvää ja ujohkoa puolta, joka oli vastapainona hänen seurallisuudelleen? Vai kuvastaako ratkaisu kenties Kirpilän omaa tapaa peitellä homouttaan julkisuudessa?

Mene ja tiedä, mutta Kirpilä eli ja kuoli aikana, jolloin homous oli kansakunnan kaapissa eikä sen päällä, ja Taidekoti Kirpilä on tämän ajan kuva. Taideaarteiden lisäksi se tarjoaa siten myös museaalista arvomaailmaa, jossa Juhani Kirpilän homous on lähinnä julkinen salaisuus. Vaikenemisella on toki oma viehätyksensä tänä avoimuuden aikana, koska se houkuttaa tirkistelyyn, haluun kaivaa koko Jussi esiin rivien välistä ja taulujen takaa.

Kokonaisuuden pelastaa kuitenkin kerta kerran jälkeen Kirpilän erinomainen huumorintaju. Homoseksuaalisuus mainitaan valikoiman pakinoissa nimeltä vain kerran, ja tästä vuonna julkaistusta kirjoituksesta paistaa pirullisuuteen verhottu tuohtumus kirkon vanhakantaisuutta kohtaan: Sairaus ei voi olla synti, Kirpilä viestittää kiistämättä kuitenkaan itse sairautta, joka toki vielä tuolloin oli sairausluokituksessa.

Samalla hän suomii kirkon kyvyttömyyttä ymmärtää aikojen muuttumista ja siunailee ihmisten holtitonta lisääntymistä. Varmuuden vuoksi hän antaa itselleen vielä heterotakuun pohtimalla omia viettiyllykkeitään: Arvailuksi jää, oliko Kirpilällä tähän aikaan myös naissuhteita, vai oliko daami sittenkin herra: Varsovassa olin eräänä iltana joutunut ns.

Kangasniemi oli voittanut kultamitalinsa. Mietin, pitäisiköhän tässä kokonaan nousta seisomaan vai riittääkö kun… — hys nyt, ei olla tuhmia. Myöhempien pakinoiden kielenkäyttö on välillä suorasukaisen seksuaalista orkkuineen , stondiksineen ja kaksimielisyyksineen, kuten tässä vuonna julkaistussa kirjoituksessa: Samaisessa pakinassa otetaan lähituntumaa jopa Kirpilän takamukseen ja etumukseen: Ohimennen -pakinavalikoiman teksteistä ei voi suoraan päätellä Kirpilän homoutta.

Päinvastoin niistä löytyy automaattista hetero-olettamaa vahvistavia tarinoita, joskin tekstien ajoittaista seksuaalista suorasukaisuutta voidaan pitää eräänlaisena kätketyn korostamisena. Kirpilän itseironinen ja monimielinen tapa havainnoida maailmaa mahdollistaa kuitenkin sen, että homolukija löytää kirjoituksista ainakin haluamansa. Tästä on esimerkkinä Kirpilän uuvuttava Louvre-kokemus vuodelta Veistoskokoelmat todistavat erinomaisesta anatomian hallinnasta, mutta muuten ei loputon kavalkaadi alastomia figuureja milloin oikea, milloin vasen käsi pimpsan päällä enää oikein jaksanut värähdyttää.

Kirpilän kääntöpuolta voi etsiä pakinoiden lisäksi myös taideteoksista, joita hän kotiinsa hankki. Taidekoti Kirpilä -kirjassa mainitaan nimittäin, että Kirpilä osti kokoelmansa jokaisen teoksen täysin omien mieltymystensä mukaisesti asiantuntijoita kuulematta.

On siis perusteltua olettaa, että Kirpilän homous on yksi tärkeä avain hänen taidevalintojensa ymmärtämiseen. Jos tämä puoli jätetään huomiotta, jäljelle jää toki teosten tarina osana taidehistoriaa, mutta niiden tarina osana Juhani Kirpilän kokoelmaa jää torsoksi. Hyvä esimerkki tästä on Taidekoti Kirpilän nettisivuilta löytyvä analyysi Magnus Enckellin teoksesta Veljesvala Kun otetaan huomioon se, että nuorukaiset vannovat yhteenkuuluvuuttaan alasti, homo-ostaja ja -katsoja ei todellakaan ajattele ensimmäisenä suurta ja mahtavaa äiti-Venäjää.

Ateneumissa ulkotaiteellisilla seikoilla ei ehkä olisi väliä, mutta toisin on kotimuseossa, jossa keskiöön nousee nimenomaan teoksen ja keräilijän välinen suhde. Kirpilälle uskollisena sivuutan siis seuraavassa kaikki taidehistorian asiantuntijat ja tarkastelen museon antia puhtaasti eli likaisesti homomiehen näkökulmasta kirpilämäisestä kaksimielisyydestä tinkimättä. Eli siirrytään suoraan makuuhuoneeseen, joka myös muotokuvahuoneena tunnetaan! Marcus Collinin  Rautatievaunussa  Taidekoti Kirpilässä.

Juhani Kirpilän taidekokoelmassa on runsaat viisisataa teosta, joista kolmasosa on muotokuvia. Taidekoti Kirpilä -kirjassa niiden sanotaan kertovan Kirpilän ehtymättömästä kiinnostuksesta ihmiseen. Itse puhuisin pikemmin ehtymättömästä kiinnostuksesta miehiin — he nimittäin dominoivat teosluetteloa täysin. Jos naishahmoja on laskujeni mukaan noin 80 teoksessa, miehiä on jopa teoksessa. Naisia ja miehiä esittävät teokset eroavat toisistaan myös tyyliltään. Miesaiheisista teoksista taas erottuvat herkät tai haastavat hattuherrat sekä kestämättömän kuumat kollit, jotka uhkuvat nuoren miehen seksikkyyttä.

Muotokuvat täyttivät jo Kirpilän aikana hänen makuuhuoneensa lattiasta kattoon. Opas hieman kummasteli ratkaisua, mutta pidän tätä lähinnä osoituksena Kirpilän hyvästä huumorintajusta — saattoihan hän kehuskella hovilleen sillä, miten hänen makuuhuoneessaan oli miehiä päällekkäin lattiasta kattoon. Muotokuvahuone tuo myös yllättäen mieleen Tom of Finlandin leikekirjat, joihin voi tutustua Taidehallin The pleasure of play -näyttelyssä.

Omaa miesmakuani se ainakin heijastaa oikein hyvin, thank you very much! Eroottisuudessaan erityisen kutkuttava on Marcus Collinin pastelli Rautatievaunussa , jossa nähdään supisuomalaisen komea Elovena-mies. Taitaa olla kesä ja vaunussa kuuma, koska miehen pellavapaita on hieman auki. Junan monotoninen jyske on vaivuttanut komistuksen uneen, ja hän on siten alttiina ulkopuolisten katseille. Yleensähän mies ei voi tuijotella toista miestä miten sattuu julkisessa tilassa, vaikka toinen olisi kuinka vetovoimainen.

Nukkuvaa miestä voi kuitenkin silmäillä pidäkkeettömästi sovinnaisuussäännöistä piittaamatta, ja juuri tämä luo Rautatievaunussa -teoksen intiimin tunnelman. Taulun katsojasta tulee ikään kuin vastapäinen voyeuristi, joka voi ahmia komistuksen piirteitä ja antaa katseen lipua kosketuksen lailla kasvoista avonaiseen kaula-aukkoon ja edelleen sinne, minne itse taulu ei yllä. Oppaan mukaan tämä oli Juhani Kirpilän lempityö, jota hän saattoi tuijottaa pitkiä aikoja.

Konduktööri, eihän vielä olla perillä? Suorastaan sietämättömän seksikäs on myös arkiolohuoneen paraatityö: Magnus Enckellin  Alaston nuori mies   n. Tässä oman miesmakuni prototyypissä nähdään lihaksensa työllä eikä taljalla kasvattanut vaalea viettelijä nojailemassa puuhun metsän siimeksessä. Vieno karvoitus ohjaa katseen suoraan kaikkein pyhimpään, jonka peittona on vain ohut kangaskaistale.

Tähänkin Juhani Kirpilän taidehankintaan on helppo yhtyä. Elämäntaiteilijat Vaan ei kaikki ole pelkkää kiimaa ja kiherrystä edes homonäkökulmasta. Kieron Kirpilä-kierroksen koskettavin parivaljakko löytyy arkiolohuoneesta, jonka taffelipianon yläpuolelta on ripustettu kaksi Ilmari Nylundin öljyvärityötä: Nuori mies ja Miehen muotokuva Vasemmanpuoleisen kuvan nuori mies istuu jakkaralla koulukuvamaisesti tukka otsalle kammattuna, kauluspaita ylös asti napitettuna ja kädet suojaavasti jalkovälissä.

Iho on harmaahko ja ilme arka — ikään kuin poika kysyisi, onko näin hyvä. Oikeanpuoleisen maalauksen mies puolestaan huokuu keikarin itsevarmuutta:

TRANS SEURAA ISKURI KOKEMUKSIA HOMOSEKSUAALISEEN

Järjestelmäkameroihin voi hankkia myös kauko-ohjaimen, jotta sinun ei tarvitse juosta kameran eteen ajastimen piipittäessä. Uskalla heittäytyä kuvaustilanteessa - jos se ei toimikaan, aina voi ottaa uuden! Kommentoi You must have Javascript enabled to use this form. Nuori mies ja Miehen muotokuva Kun tietää etukäteen, mitkä kuvakulmat ja asennot toimivat omille kasvoille ja vartalolle, ei kuvaustilanteessa tarvitse jännittää.

ALAPÄÄN SHEIVAUS EROTIIKKA HOMO TARINOITA

© 2018 Vapaa Homoseksuaali · Crumbs Theme by WPCrumbs