Tarinat seksi homoseksuaaliseen sex flash games

tarinat seksi homoseksuaaliseen sex flash games

Mutta sitten voi ruveta katsomaan suosittujen pornosivujen nimiä. Ensimmäisen valitsin siksi, että sivustot hämmentävät teologiallaan. Se voi korostaa monipuolisuutta, jolloin naiset jaettaisiin ikään kuin stereotyyppisesti "neitsyisiin" ja "huoriin. Nimi olisi silloin dikotominen. Toisaalta se voi olla additiivinen, eli että sivusto tarjoaa "spesifiä mallityyppiä", jossa ollaan sekä taivaallisia että syntisiä samanaikaisesti.

Tulkinta mahdollistuu koska "and" on hieman kuten suomen "ja" -sana ; On epäselvää tarkoittaako se "joko-tai" vai "sekä-että" -rakennetta. Loogikot vihaavat tämänlaista epätäsmällisyyttä, mutta arkikielisyys tarjoaa humanisteille loputonta dekonstruointimateriaalia. Toisen otin esimerkiksi "pornosivustonnimeämiskliseestä" jossa enkeliyden käsite on valjastettu korostamaan pornonäyttelijöiden viattomuutta.

Tässä korostetaan enemmänkin nuoruutta ja kokemattomuutta. Pornotähtien ikä ja elämänkokemus vähentävät arvoa monien silmissä. Pornossa on vakaa segmentti "amatööriydelle" ja "naapurintytöille". Tässä evoluutiopsykologi voisi sanoa että houkutuksena on sama kuin nunnissakin. Ja feministi voisi korostaa että kysymys on halusta turmella naisia. Luultavasti kysymys on siitä että pornorunkkareillakin on jonkinlainen seksuaalietiikka. Viimeisimmän otin esimeriksi siitä että taivaallisuuden käsite tuo uutta pohjaa.

Voi toki olla että sen takana on sama kuin 1 -kohdassa mainitsemani. Mutta tässä mukaan tulee eräänlainen henkilöistä etääntyminen. Enkelissä on persoona, taivaallisuus voi viitata enkelin ulkopuolelle. Enkelihän on taivaallisen välittäjä. Näin ollen voidaan sanoa että esiin nousee "taivaallinen seksi" jota mallit ikään kuin välittävät pornon seuraajalle. Tässä taivaallisuus on toki usein lähinnä vertauskuva joka korostaa laatua. Mutta toisaalta se voi korostaa, että synniksi koetun kautta voidaan oikeasti saavuttaa jotain hyvääkin.

Tämä korostaa sublimaatiota jota feministinen näkökulma harvittavan harvoin tuo pornografiaan. Se voi kuitenkin olla pornonkatsojien aliarvioimista. Toki teologia korostaa joskus aivan alleviivatusti syntisyyttä. Syntyy jotain "burning angelin" emopornoa tai "evil angelin" gonzopornoa. Ne ovat selvästi jonkinlaisia "fetissisivustoja" siinä mielessä että ne eivät alleviivatusti hae keskivertoa pornon katsojaa, vaan huutavat luokseen marginaalisempaa asiakaskuntaa, joka on heidän kohderyhmänsä josta he haluavat mahdollisimman suuren osuuden asiakkaikseen.

Ja kyllä ; Pornosivujen tekemisessä on nähdäkseni kysymys ihan elinkeinosta ja rahanansaitsemisesta. Lankeamisen käsitteen mukaantuominen on sikälikin olennaista, että siinä missä feministit korostavat maskullinista voimaa vallankäytön välineenä, miehet pelkäävät jossain määrin naisen "manipulatiivisia voimia". Voidaankin nähdä että a joko mies pääsee ainakin osittain vastuustaan koska syntinen viekotus on toisen häneen harjoittamaa vallankäyttöä tai se maksimoi b omaa attraktiivisuutta, kun saadaan enkelikin lankeamaan - ja laukeamaan.

Vähän kuin koiraa voidaan houkuttaa makkaran tapaisella lihanpalalla. Osa on alleviivaavammin syntisyyttä alleviivaava ; Teologille langennut enkeli ja demoni ovat kenties sama asia, mutta normaalille ihmiselle - ja jopa normaalille uskovaiselle kristitylle - niissä on sävyeroja. Näillä nimien takana on joskus "aivan tavallista pornoa" jolloin sivuston nimeen laitettu teologinen käsite viitannee jonkinlaiseen suorasukaisuuden, villeyden ja alkuvoimaisuuden korostamiseen.

Mutta joskus niiden takaa löytyy ns. Sadomasokismiin onkin tavallaan osuvaa viitata sodomian ja synnin käsittein. On erikoista että pornosivustojen nimissä tuntuu olevan niin, että "devil" on usein vertauskuvallinen. Sen takana on maskeerattuja tai piirrettyjä tai muuten tietokonegrafiikoituja yliluonnollisia olentoja penetroimassa Itse personifioisin helpommin "devilin" ja "demon" taas olisi abstraktimpi.. Tämä kuvaus näyttänee, että pornografiassa on hyvinkin paljon tulkinnanvaraa.

Uskonnot, kuten feminismikin, tuppaavat usein käsittelemään pornoa kuten "paatuneet ateistit" lestadiolaisia. Eli tavalla jossa esiin nousevat pelkästään negatiiviset asiat. Aihe, josta on viime päivinä keskusteltu paljon , ja jossa lestadiolaiset ovat kenties liiaksi vaatineet negatiivisen uutisoinnin vähentämistä juuri yksipuolistamiseen liittyen.

On kuitenkin jollain lailla epäreilu strategia harrastaa feministien yllättävän usein harjoittamaa "kermankuorintaa". Cherry picking, vaikka creamy sopiikin pornoaiheeseen hyvin. Kun valikoidaan esimerkit lähinnä väkivaltapornon, lapsipornon ja mahdollisimman lävistyskeskeisenä ja aggressiivisena kuvatun kaksoispenetraation käsittein saadaan aikaan kuva, joka ei toki ole täysin väärä, mutta joka on kuitenkin vääristynyt ja harhaanjohtava.

Lestadiolaiset eivät varmasti rakasta pedofiliaa, vaikka suojelevatkin uskontonsa mainetta harjoittamalla eettisesti kyseenalaista vaientamistoimintaa jota yrittävät laajentaa mediaan sensuurikampanjoin tai vaativat huomion siirtämisen täysin pois näistä ikävistä aiheista vaatimalla positiivista uutisointia. Pornografian ja teologian suhde on näennäisesti poissaoleva, mutta melko usein se on vaivautunutta vaikenemista.

Joskus asialla leikitellään ja otetaan jopa irtiottavaa kantaa. Jolloin ollaan kenties samaa mieltä siitä onko porno syntiä, mutta katsotaankin että porno on esimerkki jonka syntisyys itsessään korostaa että "sen pahempi uskonnolle". Suhde uskontoon on hyvinkin moninainen.

Ideologinen viitekehys ei ole yhtä rajattu ja selvä kuin voisi ensin ajatella. Todellisuus on yhtä mutkikas kuin "tilastollisesti yllättävän yleinen pornoaddiktoitunut fundamentalistikristitty". Ilmituotu uskonnollinen kieli kertoo toki usein pelkästään uskonnollistamisesta. Eli siitä että kun uskonto on ollut pitkään vallassa, se on vaikuttanut kieleen ja käsitteisiin. Ja siksi on vaikeaa käyttää kieltä astumasta teologien "vallankäytössään määrittelemille" alueille.

Koska nelikenttään voitaisiin tehdä "kriittistä pohdintaa avomielisesti harkitseva" näkökulma juuri samalla hienolla tavalla kuin ilmastonmuutoksenkin kohdalla. Jos ilmastonmuutos ei ole totta niin "matu raiskaa ja tappaa" -kulmalle voidaan tehdä samanlainen. Ja tämä graafikin näyttää että varmuuden vuoksi pitäisi torjua kaikki. Koska kuviteltavissa oleva riski on samanlainen mahdollisuus kuin todellinen riski. Varovaisuusperiaatteen takana oleva nelikenttä ei välitä tästä.

Ja jostain syystä tätä pidetään sen vahvuutena. Se on kuitenkin täsmälleen samoissa ongelmissa kuin itse Pascalin vaakakin. Nelikenttä ei välitä todennäköisyyksistä ja totuuksista.

Nelikenttä ei toimi pitipä ilmastonmuutos paikkaansa tai ei. Varovaisuusperiaatteen nelikenttä ei ole hyvä argumentti vaikka geenimanipulointi olisi oikeasti vaarallista.

Varovaisuusperiaate ei tee maahanmuuttokritiikistä ylevää vaikka jokainen musulimi olisi väkivaltainen ISIS -terroristi joka harrastaa dekapitaatiota ja taharrush gamaeta burkineissa ranskan nudistirannoilla. Koska se on paska argumentti. Se vetoaa enemmän siihen että ihmiset pelkäävät pahinta, jopa silloin kun se on turhaa. Ja heidän toimiaan voidaan manipuloida tämän pelon avulla.

Minulla ei ole kunnioitusta ihmisiin jotka käyttävät tätä ajattelutapaa ei-ironisesti. GM , ilmastonmuutos , maahanmuutto , Pascal , Pascalin vaaka , pelko , riski , riskianalyysi.

Värjääminen, pitkäksi kasvattaminen, punkkaritukka ja vastaavat ovat tärkeitä. Ne eivät ole vain hölmöjä kampauksia, niiden takana on poliittista symboliikkaa. Itse tein tämänlaisia asioita nuorena. En ole täysin unohtanut tätä vaikka olenkin vanhenemassa.

Elelen aikaa, jolloin päälakeni ja hiusrajani alkavat symbolisoimaan ahdistusta joka koskee tarpeettoman nopeasti häviävää keskiluokkaa. Anne Berner ja yhteisen hapen haaskaaminen.

Anne Berner on niitä ihmisiä jotka korostavat yrittäjyyttä. Yrittäjyys itse asiassa on hyvä ja kaunis asia. Olen itse asiassa Bernerin kanssa samaa mieltäkin monista asioista. Työttömyyskorvaukset ovat valtiolle kuluerä ja siksi on yhteiskunnallisesti tärkeää työllistää ihmisiä. Työttömyystuet kuluttavat yhteisiä verorahoja. Kuitenkin Bernerin toteutuspuoli on sellainen että se saa kyselemään monia asioita. Ennen kaikkea nämä kysymykset koskevat Bernerin älykkyyttä. Hän ehdottaa ajatuksia joiden pitäminen hyvinä herättävät ällistystä.

Ällistystä siitä että niitä ääneen lausuva olento kykenee elättämään itsensä ilman että tukehtuu kun unohtaa hengittää samalla kun yrittää kävellä kadun yli.

Bernerin lausunnon näkyminen mediassa tosin korostaa länsimaisten arvojemme ylivoimaista eettisyyttä. Tällä kertaa hän oli esittänyt näkemyksensä yrittäjyydestä. Hän ei kenties edes tiedä ainuttakaan ihmistä joka olisi tehnyt ns.

Tai sellaisia töitä joita tekee suurin osa ei-miljonääreistä. Ymmärrän toki Bernerin pääteesin. Hänestä on tärkeää muistuttaa että rahaa voi hankkia useista eri lähteistä. Ja vuorokauden eri tunnit voi resurssoida tämä mielessä.

Maatalousyrityksissäkin on perinteisesti haettu menestystä joko a kilpailemalla hinnalla - keino johon pitäisi turvautua viimeisenä b Erikoistumalla joksikin spesialistiksi c monipuolistamalla palveluja niin että ei tehdä vain yhtä asiaa.

Kuitenkin Bernerin ohje on kummallinen. Se mitä olen oppinut yrittäjistä, esimerkiksi katsomalla heidän elämäänsä, olen huomannut että yleensä nousevat aamulla. Menevät joko käyttämään jotain konetta tai avaamaan putiikkinsa.

Viettävät siellä koko päivän koska se on sitä työtä josta tulee rahaa. Ei ole järkevää esimerkiksi investoida siihen että ostaa auton joka kelpaa taksiksi taksia ei ajeta ihan millä tahansa kymmenien vuosien ikäisillä halposladoilla , etenkin jos investointia ei resurssoi ryhtymällä taksiyrittäjäksi. Josta päästään toiseen asiaan. Berner yrittää tiivistää niin että yksi tyyppi tekisi monta työtä.

Olisi aamulla lehdenjakaja ja heti perään koulukyytitaksi Työpäivän jälkeen väsynyt kuskaamaan lapsia ; Maailman Turvallisin ja Kannatettavin idea. Ja on sitten illalla taksi. Eli Berner näkee että yrittäjä voisi olla taksiyrittäjä joka tekee mitä taksiyrittäjä tekee. Ajavat koululaisia ja ihmisiä koko päivän.

Ja jakaisi päälle lehtiä. Käsittääkseni taksejen kohdalla ei ole niin suurta tarvetta lisämäärille takseja. Kilpailu todennäköisesti ajaisi taksiyrittäjiä konkurssiin koska kyytejä alueella on sen ja sen verran mitä niitä on. Ja lehdenjaossakin on saatanallisia alueita jaettavana niin että jokaista sataa ihmistä kohden on ehkä yksi lehdenjakopaikka.

Ja ylipäätään Bernerin ajatus on typerä. Nykyajan ongelma on siinä että työttömyysluvut ovat suuria. Niin suuria että avoimia työpaikkoja on vähän. Bernerin ehdotus on että ihmiset tekisivät useaa työtä. Jolloin niitä avoimia työpaikkoja tarvittaisiin entistäkin useammalle. Jos työpaikoista olisi ylitarjontaa ongelmaa ei tietenkään olisi. Mutta ongelma on että työpaikoista on alitarjontaa. Berner on siis vaikeuttamassa ongelmaa. Luultavasti valtiontalouden kannalta olisi järkevämpää kehottaa että monen alan yrittäjät yksipuolistuisivat juuri ja juuri sellaiselle tasolle että itse tulisivat toimeen.

Näin työttömyyskorvauksia tarvittaisiin mahdollisimman vähälle määrälle. Kun ihmiset olisivat kuitenkin töissä eivätkä työttömyyskorvauksella. Toki ymmärrän että Berner yrittää esittää että tilastopoikkeus, ahkera ja monta työpaikkaa itselleen saava eliittiläinen, voi pärjätä huonosti palkatuissa töissään jos on useassa työssä samanaikaisesti. Toki tässäkin näkökulmassa kannattaisi kenties muistuttaa siitä että jos vaikka lehdenjaosta tarjottaisiin 50 euroa tunti nykyisen "saat parikymppiä kun teet urakan johon menee neljä-viisi tuntia töitä" -mallin mukaan niin aika moni työtön kokisi tälläisen yrittämisen taloudellisesti kannattavaksi.

Mutta Bernerin tasoisella kognitiolla on varmasti vaikeaa ymmärtää se, että joka ikisen kerran kun hän sanoo sanan "ylimääräinen liiallinen työttömien tukeminen" hän tekee tunnustuksen siitä että on olemassa "paskaduunia".

Ei duunia joka on paskaa itsessään vaan duunia jonka palkkaus on paskaa. Unohtaa sen, että työtä ei kannata "kannustusloukun" vuoksi ottaa vastaan jos ja vain jos työstä tarjottu palkka on niin roskainen ja pieni että sillä ei ihminen voi oikeasti edes tulla toimeen. Nykyinen työttömyyskorvaus ei riitä oikein mihinkään ja jos työn vastaanottaminen pienentää tätä tasoa, niin eihän sitä kukaan täysjärkinen tietenkään ota vastaan.

Kysymys ei ole mistään laiskuudesta vaan siitä että kukapa sitä ahkeroi päästäkseen löysään hirteen. Ei edes Berner itse halua sellaiseen. Hänkin nauttii lähinnä muiden ajamisesta siihen. Berner , raha , työ , yhteiskunta. Ihminen on luultavasti aina käynyt kauppaa. Ja jopa zombieapokalypsin jälkeen odotettavana ei olisi pelkkää metsästys-keräilyä. Luultavasti erilaisilla kaupankäyntiverkostoilla olisi tällöinkin merkitystä.

Kauppiaat eivät kuitenkaan ole pysyneet samanlaisina. Voidaan sanoa että tietyntyylinen työn tekeminen on muuttunut kannattamattomaksi. Tilalle on tullut jotain muuta. Teen alla hyvin räikeän ja liioittelevan kuvauslistan. Teen tämän jotta "pointti tulee selväksi". Kuvaustapa on poleeminen eikä sitä saa ottaa tarkkana kuvauksena. Siinä on kuitenkin takana "peukalosääntöjä" joita kautta voi käsittää "mitä ajan takaa".

Ja alkeellisissa oloissa oleminen ei tarkoita mitään kivikautta. Esimerkiksi Suomessa oli viime sotien jälkeen oli monin paikoin tilanne jossa oli pulaa kaikesta. Tämä tarkoitti sitä että lähes kaikissa asioissa oli kysyntää mutta ei tarjontaa. Tämänlainen myyntityö tarkoittaa enemmän myytävien asioiden haalimista tai muuten haltuun saamista. Koska kilpailu on vähäistä riittää että on verkostot ja on ahkera.

Ei tarvitse olla spesiaalituotetta. Ei tarvita edes merkittävää laatua. Riittää että tuotos toimii riittävän hyvin. Karkeasti sanoen se mitä saadaan menee kaupaksi. Tämänlainen tilanne ei tietenkään kestänyt kauaa. Kun panostetaan tuottamiseen, sitä syntyy lisää. Ja ennen pitkää päästään tilanteeseen jossa tuotteita on paljon. Tällöin tarjontaa on paljon. Tämä synnytti aivan erityisen myyjäluokan. Sellaisen joka myy hiekkaa saharaan, jääkaapin eskimoille ja isoäitinsä kelle tahansa.

Tämänlainen myyjä on opportunistinen, ovelaakin ovelampi ja kovaakin kovempi. Kun kauppa on tehty ja auton perävalot vilahtavat unohdetaan ostaja. Heillä on ennen kaikkea temppuja joilla tehdään clousaamisesta todennäköisempää riippumatta siitä mitä asiakas tarvitsee.

Ylläoleva toimii jos on mahdollista kiertää ympäriinsä ja etsiä uusia asiakkaita. Ideana on saada asiakas kerran. Kuitenkin jo pitkän aikaa on jouduttu panostamaan siihen että ei ole ostajia vaan asiakkaita.

Syynä on ennen kaikkea informaation kulku. Maine pakottaa toimimaan kestävämmillä tavoilla. Ketku myyjä pärjää vähän aikaa kovinkin, mutta rehti myyjä elää laihemmin mutta pidemmällä aikajänteellä. Tässä vaiheessa panostetaan asiakaspalveluun.

On oltava kohtelias, asiakkaiden tarpeita ymmärtävä ja tietävä. Internet on toki muuttanut tätäkin. Asiakaspalvelu on muuttunut enemmänkin käytettävyydeksi.

Ihminen ostaa tuotteita jotka itse asiassa ovat muuta kuin "ydintuote". Tuotteeseen liimataan erilaisia lisäasioita jotka tekevät siitä astetta enemmän palvelun, parhaimmillaan tai pahimmillaan kokonaisen elämäntavan.

Asiakaspalvelijan näkemistä ei pidetä toivottavana. Se on jopa enemmän merkki siitä että tiedotus esimerkiksi nettikaupan puolella on epäonnistunut kuin oleellinen osa hyvää kaupassakäyntiä.

Systeemistä pitää tehdä kokonaisvaltainen ja intuitiivinen. Jos käyttöohjeita tai neuvoja tarvitaan, se on merkki epäonnistumisesta. Eikä ihanasta mahdollisuudesta saada auttaa ja palvella asiakasta tämän tarpeissa. Tällä on suurempiakin merkityksiä.

Ylläoleva kuvaa tavallaan vain kaupankäynnin ammattilaisia. Tällä ammattiryhmällä on kuitenkin symbolinen rooli. Elämme yhteiskunnassa ja kulttuurissa jonka vahvin voima on markkinavoima. Kauppiaiden olemus jossain määrin mukaileekin Keskustelemme yhteiskunnasta kuitenkin arvoina jotka heijastavat usein ihmisten elämänkokemusta.

Ja tätä kautta esimerkiksi vanhoilla ihmisillä on hyvin omituisia mielipiteitä siitä mitä työnteko ylipäätään tarkoittaa. Sitä luullaan että vanhat temput toimivat. Ja toisaalta nähdään että nuori polvi on pihalla, typerää ja laiskaa ja siksi syyllisiä vaikkapa talouden taantumaan. Tässä unohtuu helposti se että vanhat menestystekijät eivät enää tuokaan sitä lisäarvoa taskunpohjalle jota pitäisi. Se, että jokin temppu on toiminut ennen ei tarkoita että se toimii muuttuneessa yhteiskunnassa.

Nykyään ei riitä että tekee ahkerasti ja haalii varastoja. Itse asiassa varastojen pidosta ja tavaran säilyttämisestä tulee enemmänkin kuluja. Sotien jälkeen strategia oli järkevä. Tila oli halpaa, kaikesta oli pulaa. Ja se että jokin systeemi toimii ei tarkoita että juuri sen menestyksellisyys ei olisi johtanut siihen että se muuttuu kannattamattomaksi. Kun asioiden tuottaminen on kannattavaa moni tuottaa. Ja tuottaminen on kannattavaa jos kysyntää on enemmän kuin tarjontaa.

Järkevästi toimivien ihmisten massat tavallaan pakottavat vaihtamaan strategiaa ja ovat kaivamassa maata oman toimintansa järkevyyden alta. Ranskassa on pitkät perinteet sekularismille. Siellä on käytössä vahva laïcité -periaate. Ranskassa oli vähän aikaa joissain paikoissa burkinikieltoja. Tämä tarkoitti sitä, että musliminaisten tietynlaatuinen uimapuku haluttiin kieltää julkisilla paikoilla. Tämä on hyvin yhteensopiva sekulaarin idean kanssa ; Julkinen tila siivotaan uskonnollisista symboleista.

Tässä kohden kävi erikoisia tilanteita. Kuten sellaisia että ranskalaispoliisit käskivät naisia riisuuntumaan. Tilanne oli erikoinen, koska sitä ollaan totuttu siihen että poliisit enemmänkin pukevat naisia joilla on liikaa vaatteita. Ja vaikka minäkin olen sen laatuinen vanha pervo, että ajattelen että naisen riisuminen on harvoin turhaa tai työtä, niin en voinut olla näkemättä että nämä poliisit tekivät turhaa työtä.

Toki on ollut erikoista huomata että suomessa liberaalit ja uskonnottomat eivät ole pitäneet kovin yleisesti ranskalaisten kiellosta. Kun taas kieltoa puolustaneista on löytynyt useita sellaisia joille uusateistien ajama sekularismi on kaikissa muodoissaan järkytys ja shokkisensaatio.

Suhde uskontoon ja julkiseen tilaan on toisin sanoen maassamme laajasti "vähintään omituista, ambivalenttia ja asenteellista". Mutta tosiasiassa asenteista on kysymys muutenkin. Frantz Fanon on kuvannut sitä miten naisten pukeutumisesta on tehty julkisen sodan tantere. Burqa - tai tässä tilanteessa burkini - on keino jolla naisten kehosta ja vaatetuksesta tehdään ideologisen sodan väline.

Väline mainostaa tai ottaa haltuun. Fanonin näkemyksen mukaan burqa nähdään hyvin vahvasti jonain joka tekee kantajastaan automaattisesti alistetun. Ja tämä on tunnetusti oivallinen periaate vapauttajalle. Joka tietenkin haluaa korjata tilanteen omalla ideologiallaan. Lisäksi tässä tehdään prosesseja joiden pääkohteet ovat hyvin omituisia. Fanon kuvaa miten burqakritiikki on usein jotain jolla oikeutetaan vihaa muslimimiehiä kohtaan.

Burkinikiellosakin tuntui olevan sellaisia sävyjä että asiaa kannattavista oli oleellista puhua terroristeista.

Vaikka tietääkseni harva islamiterroristi oikeasti on lähtenyt tekemään itsemurhaiskuja burkinissa. Käsitesekaannus on omituinen ja se saisi kyseenalaistamaan hyvin monen ihmisen mielenterveyden, rationaalisuuden ja moraalin. Ellei tiedostaisi Fanonin kulmaa siihen että oikeasti etiikka jolla toimia oikeutetaan on usein vain koristelua. Se, mitä oikeasti tavoitellaan tai mitä asioista oikeasti seuraa tai mihin ne pumppautuvat on hyvinkin erilainen.

On turhaa kuvitella että ihmiset noudattaisivat etiikkaa järkähtämättömästi ilman päättelyvirheitä. Tai että kuvaisivat toimintaansa rehellisesti jos ihmisiin voidaan vaikuttaa valehtelemalla heille hieman niistä moraalisista taustaperiaatteista.

Naisesta ei tehdä vapaata vaan omaa vastaideologiaa pidetään vapauttavana ja vapautena. Tässä mielessä Fanon näkee että islamilaisia vaatteita pitävä voi olla jopa vapaampi. Sillä sortamisen lisäksi on muitakin syitä pitää tietynlaista pukeutumista. Osa voi haluta pitää vaatteita kulttuurin, perinteen, suvun, uskonnollisen vakaumuksen tai lähes minkä muun vastaavan asian kautta.

Ja jopa länsimaisissa arvoissa nämä kaikki muut syyt ovat malliltaan sellaisia että ne eivät kuulu kuin yksilöille itselleen. Itse toki näen että valtaosa näistä "muistakin syistä" on itse asiassa ideologisia kontrollissaolon tunnustamisia.

Tässä mielessä olen astetta kyynisempi kuin Fanon ; Näen että kun puhutaan siitä mitä ihmisistä nähdään, mielellään muutamme. Näenkin että ongelmana on se, että tämänlaisissa asioissa julkinen tila määritetään liian laajaksi. Ja että tämä on usein sekularismissa ongelmana. Se kun on periaatteessa kannanotto siitä miten uskonto näkyy julkisessa tilassa. Sekularismi ei tarkoita antiteismiä jossa tuhotaan uskonto myös privaatista tai uskonnolle erikseen varatuista rakennuksista ja tiloista.

Se koskee pelkästään julkista tilaa. Mutta mikä sitten on julkinen ja yksityinen tila? Vaatteet ovat tässä mahdollisimman haastavia. Sillä pukeutuminen selvästi voi ilmentää ideologiaa ja vakaumusta. Ja se näkyy ulospäin julkisessa tilassa. Kuitenkin on vaikeaa keksiä privaatimpaa ja enemmän ei-julkista omaisuutta ja tilaa kuin oma keho. Yleisesti ottaen ei pidetä hyvänä että valtio yleisesti päättää mitä ihmiset tekevät ruumiillaan ja vartalollaan.

Vaikka tosiasiassa tätä toki tehdäänkin aika paljon ja koko ajan. Siinä on kuitenkin jotain hyvin laajasti epäeettiseksi tunnistettua. Lähettänyt Tuomo "Squirrel" Hämäläinen klo 1. Fanon , feminismi , islam , laïcité , pukeutuminen , sekularismi , soveltava etiikka , uskonnonvapaus. Eilisen illan ja tämän aamun nettikeskustelu on keskittynyt delfinaarion kohtaloon. Delfiinit on siirretty vaivihkaisesti.

Prosessi on ollut huonosti tiedotettu, ja suoraan sanoen valheellinen. Kun delfiinien siirroista oli luvattu tiedottaa ja keskustella, oli muuttoprojekti yllätyksellinen ja tiedottamaton.

Myöskään delfinaarion vastuuväkeä ei saatu tavoiteltua. Puhelimet ja sähköpostit olivat "radiohiljaisuudessa". Tässä mielessä muutosprosessiin liittyy epäreiluja ja asiattomia puolia. Toisaalta vaikeneminen on helppo ymmärtää. Delfiinit ollaan siirtämässä kreikkaan, Attikaan.

Paikka on moraalisesti konu, juuri sellainen kuin stereotyyppisen kreikkalaisen hoitama asia voisi olla jossain pahoissa stereotypioissa. On selvää että luvattomien rakentamisten ja delfiinikuolemien ja eläinten hyvinvointiasioiden puutteet ovat sellaisia, että niihin ei oikein halua ottaa kantaa. Tilanne on siitä ironinen että delfinaario ajettiin alas juuri sen vuoksi että Suomen olosuhteita pidettiin liian huonoina.

Kuitenkin samalla unohdettiin että käytännössä kaikki muut vaihtoehdot olivat vielä huonompia. Lisäksi delfinaarion alasajoon liittyviin kuluihin ei haluttu tarttua. Delfiinien elossapitäiminen tuo kuluja. Ja ilman pääsylippuja rahaa ei tule taloon.

Tappiollinen toiminta kannustaa korjaamaan asiaa jollain muulla tavalla kuin odottamalla muutamia vuosia. Särkänniemen tulos oli itse asiassa taantuman ja delfinaarion sulkemisen yhteisvaikutuksesta tappiollinen, sattumalta suunnilleen delfinaarion ylläpidon verran. En ole puolueellinen tässä asiassa. Prosessissa ei ole mielestäni ainuttakaan suurissa linjoissa oikein ja viisaasti toimivaa tahoa.

On vain moraalittomia pölkkypäitä jotka ovat joko liian intomielisiä hyväntekijöitä jotka hyväntahtoisuudessaan tuhoavat kaiken vähänkin hyvän. Tai ovat kyynisiä talousajattelija-kelmi-salailija-kiemurtelevia pettureita jotka laskevat taloudellista tuloa ja sitä mikä on lyhyellä jänteellä ikävää PR -julkisuutta ja minkälaisia lausuntoja omista teoista on epämiellyttävää tunnustaa julkisuuteen.

Tuntemus on tunnistettu mutta siitä huolimatta on tehty ne asiat joista tälläiset tuntemukset median edessä tulevat! Nähdäkseni tässä olikin tapaus joka kuvaa sitä mitä tapahtuu kun hyväntahtoinen utopia kohtaa moraalittoman talouselämän. Itsekin näen, jotakuinkin animalian ja vastaavien tapaan, että eläinten hyvinvoinnin kannalta eettisin ratkaisu voisi olla se että delfinaariota ei olisi yhtään missään.

Toisaalta olen heidän kanssaan erimielinen siitä että asia pitäisi hoitaa siten että kaikki pitäisi sulkea kerralla. Tämä voi olla ratkaisu. Mutta tässä vaiheessa täytyy ymmärtää, että ratkaisu on tehtävä utilitaristisesti pitkään tähtäimeen tuijottaen. Ja tämä tarkoittaa sitä että utilitaristi uhraa eläinyksilöitä kitumiseen ja kärsimykseen "suurten periaatteiden vuoksi". Tätä ei ole hyväksytty. Eläintenpelastajat eivät ole tarjonneet talouspuolen ratkaisuja tai ratkaisseet delfiinien hoitoa ratkaisuilla jotka olisivat konkreettisia ja tosia.

Sen sijaan he ovat moittineet kaikkia tarjottuja ratkaisuja. Kaikkia sellaisia asioita jotka ovat mahdottomia. Retoriikassa on toki paistanut se, että jos vastapuoli sanoo sanan "mahdollinen", on viitattu siihen että asia olisi mahdollinen jos olisi tahtoa.

Kuitenkaan tätä väitettä ei ole tuettu tarjoamalla niitä konkreettisia ratkaisuja. Itse näen että liika hyväntahtoisuus ja utooppinen kikkailu johtivat siihen että paras mahdollinen vaihtoehto tuhottiin. Kun delfinaario ei saavuttanut täydellisyyttä, ajettiin delfiinit menettämään kotinsa ja paikan johon olivat tottuneet.

Sulkemista on vaadittu mutta ei ole kuitenkaan tullut mieleen ensin rakenta sitä ihanteellista ulkoilmahoitolaa niille jonnekin muualle. Ja kun tälläistä ulkoallas-eläinsuojelu-paratiisia ei ole ollut, on sitten kitisty kun seuraukset ovat sitä mitä jokainen järkevä ihminen tietää niiden olevan.

Se, että vaaditaan mahdottomia, ajatellaan ihanteellis-mielikuvituksellisia utopioita, ja alleviivataan että kaikki "mahdollisuudet" ovat liian huonoja ja "mahdottomuuksista" puhumiset yrittämisen vähyyttä eivät luo keskusteluilmapiiriä ; Jos esityksien ylläpitäminen "koska ei me muuta keksitä" on hyväksyä julmuus "koska ei me muuta keksitä".

Huoli on varmasti aiheellista koska ongelmia taatusti oli. Mutta vastuu siitä että asia alasajetaan on alasajajilla. Sillä jos "koska ei muuta keksitä" on huonoa, tulee keksiä että millä sitä muuta sitten keksitään. Tyhjätaskulla on enemmän valtaa, mahtia ja ideologisia verkostoja kerätä rahaa kuin yrityksellä joka tuottaa persnettoa ; Boikotin ja lopettamispakotteiden jälkeen on turhaa huutaa että "vastuu kaikesta epämiellyttävästä on toteuttajilla". He kun ovat toimineet pakon edestä Toki olisi mukavaa ajatella että delfinaariot suljettaisiin siten että kaikki delfiinit pääsisivät ihanaan paratiisiin jossa olisi valtavan suuria altaita, jossa delfiineitä voisi kenties ehkä katsella lasin läpi yhdestä kohdasta tai sitten ei.

Se olisi teoriassa mahdollinen ja olisi toiminut nykyistä ratkaisua paremmin. Toisaalta taas, Särkänniemellä ei ikävä kyllä olisi ollut sellaiseen resursseja. Joten se ei ole oikeasti mahdollinen. Maailmaan ei synny jättimäisiä rakenteita pelkästään sillä että joku keksii että sellainen olisi kiva. Eivätkä innokkaat delfiinienystävät ilmaistyöllä saa kommuuneissaan sellaisia kaivetuksi jostain syystä. Ei vaikka motiiveja delfiinin hyvinvointiasioihin selvästi on. Juuri niin kauan kun itse ei tarvitse maksaa, osallistua kustannuksiin tai tehdä työtä altaiden rakentamiseksi.

Kapitalismia on kiva vastustaa ideaalina mutta se asioiden ratkaiseminen ja tekeminen halutaan jättää niille samoille kapitalisteille. Onhan se toki siitä näppärää että ilman omaa panosta on ikään kuin kädet puhtaat ja on helppoa kaivaa kaikki ongelmat esiin ja pitää näitä kapitalistien mielikuvituksettomuuden vikana. Hyväntekijöistä tulevat mieleen ne ironiset hyväntahtoiset maailmaatuhoavat kristityt joiden olemassaolo on kenties takana siinä ajatuksessa että rukoilu on hyvä asia ja maailman parantamista.

Ei siksi että rukous toimisi ja muuttaisi yhtään mitään. Mutta kun ihminen rukoilee niin hänen kätensä ja suunsa pysyvät poissa pahanteosta. Ja kun näitä hyväntahtoisia toisten elämään puuttujia katsoo, voi ennustaa että suurin osa heidän tekemisistään ja sanomisistaan on vilpittömästi ja hyväntahtoisesti tehtyä muiden elämän tuhoamista. En tiedä mitä rukouksen vastinetta maallisille eläinaktivisteille voisi suositella?

Vaikeaa keksiä mitään mitättömämpää kuin omassa blogissa vouhkaaminen. Lue vaikka tätä blogausta jota juuri luet! Delfinaarion ääliöitä taas voi syyttä siitä että he ovat kyynisiä paskoja.

Jos delfiinien oikeuksien puolustajia voi moittia utopistisuudesta niin heillä on sentään arvoja ja periaatteita. Aikeet ja suunnitelmat ovat olleet hyviä, toteutus on vain se joka on kussut. Ja voi että se onkin kussut. Rehellisen yrityksen tehtävänä olisi hoitaa vähintään tiedottaminen. Lisäksi minun on hyvin vaikeaa uskoa että Attika on se toiseksi paras delfinaario Euroopassa. Tätä kautta ei voi muuta kuin epäillä että toteutus ei ole "paras mahdollinen maailma" vaan enemmän "se kauppa joka on saatu tehtyä".

Vaikeneminen ja tiedotukenpakoilu viittaa siihen että vastuuhenkilöt palkannut instituutio ansaitsee konkurssinsa. Teillä ei ole utopiaa tai ihanteita! Rahaa sentään osaatte laskea ja ymmärtää että sillä ei oikeasti saa mitään jos tili painuu vuosi vuodelta miinukselle. Ja tajuatte tässä tilanteessa sen verran että delfiinejä ei kannata pitää sirkuseläiminä uima-altaissa. Delfiinien kohtalossa on puhuttu paljon "parhaasta mahdollisesta paikasta" joka tuo mieleen Leibnizin selittelyt siitä miten elämme "parhaassa mahdollisessa paikassa".

Toisaalta oloni on ollut siinäkin mielessä teologinen, että mieleeni on tullut sekin että kenties se, että Delfiinit ovat menossa "parempaan paikkaan" voisi todella tarkoittaa sitä että ne lähetettäisiin tuonpuoleiseen ja niiden maalliset jäännökset syötäisiin vaikka voileivillä!

Televisiosta tuli elokuva "After. Se on hyvin vaikeasti luokiteltavissa oleva elokuva. Sillä se on tavallaan kaksi elokuvaa jotka ovat hyvin hyvin erilaista genreä. Kun ohjelmaesittely kertoo opettajattaren huomaavan joutuneensa kuoleman väliseen välitilaan, on kuvaus oleellisen osuva mutta väärä.

Tässä elokuvassa kuollut "herää" ruumishuoneella ja joutuu kohtaamaan ja käsittelemään ja hyväksymään kuolemansa. Prosessissa häntä voi auttaa vain yksi ihminen, Liam Neesonin näyttelemä periaatteessa henkevä hautausurakoitsija jolla on harvinainen kyky puhua kuolleiden kanssa. Tällä tasolla elokuva on koristeellista eksistentialismilla maustettua materiaalia jossa on "periaatteessa kaikki oikein". Elokuvan sanoma tällä tasolla on jopa alleviivaava ; Ihmiset eivät hyväksy kuolemaansa.

Vain vainajistaan valokuvia ottanut elämää suurempi hautausurakoitsija tietää että ihmiset eivät mieti kuolemaa vaan teeskentelevät että sitä ei tapahtuisi. Ja siksi he unohtavat elää. Hän on turhautunut koska kummitukset eivät tosiasiassa pelkää kuolemaa vaan ovat katkeria elämälle, siitä miten eivät ole osanneet elää ja haluaisivat toisenlaisen elämän. Esimerkiksi elokuvan keskiössä ollut nainen oli rakastettu mutta pelkäsi rakastaa. Ja tämä olisi pitänyt ymmärtää ennen kuolemaa, eikä sen jälkeen.

Maailma täytyy vapautta katkerilta kummituksista eläville, niille jotka uskaltava, osaavat ja haluavat elää. Ne jotka eivät hyväksy omaa tai läheisensä kuolemaa eivät ole ymmärtäneet elämää.

Ihmisten tulisi hyväksyä kuolevaisuutensa ja tiedostaa että me kuolemme jotta elämällämme olisi arvo ja merkitys. Kuolema on arvokas osa ihmisyyttä ja lahja. Ja kaikki on kuin teepussiaforismeissa. Tosin hieman Nietzscheläisissä teepussiaforismeissa. Sillä sen verran vahvasti teemoina ovat uskaltamisen, tuskan ja vaikeuksien kestäminen ja sellainen tyytyväisyys elämään joka ei voi olla tuomatta mielikuvia Nietzschen "ikuisen paluun" tematiikkaan.

Tämä näkyy eritoten kysymyksissä jotka koskevat sitä että onko tyytyväinen elämäänsä ja jos tekisi ratkaisuja uudestaan niin miten ne tekisi toisin. Hän valitsee uhrinsa edellisen uhrinsa hautajaisissa. Ja etenee prosessissa eteenpäin valiten sellaisia uhreja jotka eivät hänen mielestään ole elossa in first place. Tällä tasolla elokuva on hieman kuten "Saw". Tosin vertailu on siinä mielessä epäreilu että hautausurakoitsijan hahmoon on asetettu naamari-ansailijaa huomattavasti vähemmän syvyyttä ja elokuvassa on huomattavan vähän gorea, joka taas on "Sawn" ytimessä.

Elokuva on kuitenkin kauhutrilleri josta eksistentialismi ja kuoleman hyväksyminen ovat varsin kaukana. Elokuvan kumpikaan tarina ei ole sellaisenaan hyvä. Tämä on elokuva jota katsoessa ei voi olla huomaamatta että elokuva leikkii havaitsemisella ja totuudella enemmän kuin sillä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen tai elämässä.

Elokuva on metafyysinen trilleri. Mutta ei siinä mielessä kuin tätä aihetta on yleensä lähestytty. Hauskaa on myös se että tavallisesti yliluonnollinen ja kummitukset liittyvät kauhuteemoihin. Mutta tässä elokuvassa tilanne on niin että jos opettajattaren kuvittelee kummitukseksi, kyseessä ei ole kauhuelokuva. Mutta jos häntä ei näe kummituksena niin elokuva välittömästi on juuri sitä. Elokuva leikittelee sillä että kumpi tahansa ylläolevista tarinoista on mahdollinen. Se luo myös epäilystä molempiin.

Hän tarvitsee kasvoihinsa muutaman tikin ja hänellä on kyljessään yksi reikä. Samoin hänen kuolemaansa lavastukseksi epäilevä puoliso kuolee auto-onnettomuudessa elokuvan loppuhuipennuksessa, mutta hänessäkin on näkyvissä vain hyvin pieni vamma. Toisaalta kuolleista on kuitenkin lääkärinlausuntoja ja vastaavia. Onnettomuudessa olleet autot ovat massivisesti tuhoutuneita. Samoin kun elokuvassa poliisi kertoo nähneensä ruumiin olevan kuollut - siinä sivussa kun on käynyt katsomassa kuollutta veljeään - omin silmin, on vaikeaa tietää mitä tässä on itse asiassa tapahtunut.

Yhdellä tasolla näyttää siltä että poliisi itse epäilee hautaustoimistossa jotain. Kun kuollut nainen kääntää päätään, poliisi on huomaavinaan jotain.

On vaikeaa nähdä hämääkö poliisi huomiotaan siirtämällä puheet kuolleeseen veljeensä vai oliko hänen reaktionsa todella hänen veljeään koskeva. Samoin kun hän käy tarkastelemassa ruumista ja hän jää kiinni tästä, ei ole selvää haluaako hän nekrofiilisesti hyväillä ruumista vai onko hän epäilemässä jotain.

Samoin hautausurakoitsijan väliintulo voidaan nähdä joko murhaajan tarkkaavaisuutena että ei jäisi kiinni. Vai onko kyseessä normaali väliintulo nekrofilian estämiseksi. Samoin elokuva leikittelee sillä haudataanko siinä elävältä vai ei. Hautausurakoitsijan uusi "oppipoika" - joka sattuu olemaan kuolleen naisen oppilas - näkee elokuvan aluksi kananpojan ja väittää sen olevan kuollut. Tämä voi kertoa siitä että hän näkee sen pian kuolevan. Kotonaan hänellä on myöhemmin samainen lintu laatikossa.

Sellaisessa jossa kuolleita lintuja voidaan pitää. Lintu näyttää olevan hänelle elossa. Poika myös hautaa laatikon ja hautaamistilanteessa linnunpoika näyttää olevan elossa. Se onko linnunpoika oikeasti elossa ja poika näkee sen olevan kuollut. Psykoosi vai onko linnunpoika oikeasti elossa ja poika näkee sen elävänä Kenties toisenlainen psykoosi tai sitten paranormaali kyky?

Samoin pojan äiti katsoo televisiota melko liikkumattomasti. Elokuva ei kerro onko pojalla oikeasti kuollut äiti olohuoneessa. Vai onko hänellä elävä äiti joka yhtä hyvin voisi olla kuollut. Se, näkeekö kokonaisuuden minkä tulkintakentän kautta vaikuttaa siihen miten on.

Mutta elokuva itse ei vastaa tähän. Samoin hautausmaakohtausta on vaikeaa ymmärtää. Kun lakimiespoikaystävä kaivaa opettajattaren haudan auki ja keskustelee kuolleen kanssa, on vaikeaa tietää onko kyseessä metafyysinen vai konkreettinen tapahtuma.

Hautausurakoitsija itse väittää poikaystävälle että tämä ei edes ehtinyt hautuumaalle. Tällöin kohtaus oli jonkinlaista kummitustenvälistä rakkautta. Toisalta on mahdollista että hautausurakoitsija seurasi häntä hautuumaalle ja lamautti tämän siellä. Myrkyillä joiden olemassaolo elokuvan todellisuudessa on muuten varmistettu. Sellaisten olemassaolo tunnustetaan poliisilaitoksella. Sama dilemma jatkuu elävien ihmisten tasolla.

Ei ole mahdollista tietää kumpi on delusionaalinen ; Hautausurakoitsija joka näkee elävän oikeasti kuolleena. Vai kuollut joka on elänyt niin huonosti että ei kestä kuolemaa. Se toki aina välistä muistaa kirjoittaa tekstejä siitä miten naisia esineellistäville miehille käy huonosti. Toisaalta se saattaa ottaa artikkelin keskeisimmäksi sisällöksi kuvituksen jonka aiheena on urheilijamiesten jalkojenvälipullistumien esteettinen arviointi.

En väitä että tämä on kaksinaismoralistista. Sillä tässä esineellistetään miehiä. Ja artikkelit vastustavat naisten esineellistämistä. Sen sijaan kiinnitän huomiota siihen miten miesten harrastama esineellistäminen on parempaa. Kun naiset esineellistävät miehiä, näkökulmat tuntuvat olevan kovin vähäisiä. Huomio keskittyy pääasiassa jalkoväliin. Kun miehet esineellistävät ei vaginakuvat - tai lähikuvat joissa on keskitytty pelkästään bikinien alaosiin joista paistaa pimpsa läpi - ole sitä aineistoa jota painetaan nuortenlehtiin.

Tämä materiaali on siinä suoraan pornona myytävässä aineistossa. Miehet esineellistävät useampia piirteitä. Tai luultavasti asia liittyy jotenkin johonkin tämänlaiseen. Tai ainakin toivon niin. Kun naisten objektisoinnissa on kokonaisia koulukuntia - kuten tissimiehet ja peppumiehet -jakolinja - ei naisten harrastamassa esineellistämisessä näytetä tuntevan kuin munanaisia. Tasa-arvoistumisen kautta asialle voi miltei antaa anteeksi.

Olette esineellistäneet miehiä julkisissa medioissa sen verran vähemmän aikaa että yksipuolinen lähestyminen on kenties tätä kautta ymmärrettävissä.

Tietokonepelit ovat pitkän aikaa kehittyneet elokuvamaisempaan suuntaan. Niissä on ollut välidemoja hyvin kauan. Toisaalta jotkut pelitekniset efektit, kuten quick time eventit, lisäävät niiden elokuvamaisuuttaan. Myös grafiikat ovat parantuneet ja näin pelihahmoilla on enemmän ilmeitä.

Osittain tämä näkyy siinäkin miten "Uncharted 4" lopetti välidemot perinteisessä mielessä ; Välidemot on rakennettu samalla moottorilla jolla itse peliäkin pelataan. Ne eivät ole erillisessä videomoodissa tehtyjä videotiedostoja tai vastaavia. Toisaalta pelit ovat pitkän aikaa venyneet pituutta. Aikaisemmin ennen kaikkea käytettävissä oleva muisti leikkasi peliaikaa huomattavasti pienemmäksi. Pitkän aikaa pelejä on kuitenkin myyty nimenomaan pelituntien käsitteellä. Tämä onkin hyvä asia.

Sillä monet pelit ovat varsin hinnakkaita. Niiden kanssa saa kulumaan aikaa pari sataa tuntia jos koluaa kaiken. Tämä tekee investoinnista tuntia kohden miellyttävän. Tämä ei tosin sovi monien elämänrytmiin. Aikuinen työssäkäyvä jolla on lapsia pelaa helposti tunnin tai maksimissaan pari, jos on aikaa. Toisaalta osa peleistä on myös aika vaikeita.

Osa peleistä on selvästi tehty tämäntapaiseen pelaamiseen. Tälläiseksi on mainittava "Walking Dead 2". Peli koostuu viidestä episodista. Ne ovat täynnä lyhyitä mutta melko helppoja quick time -eventejä.

Pelin tapahtumat kulkevat ja suuntautuvat ennen kaikkea keskusteluissa tehdyistä valinnoista ja päätöksistä tehdä tai jättää jotain tekemättä jotka ovat kaikki myös quick time event ejä, eli on annettu pari sekuntia aikaa päättää mitä vastaa ja miten toimii. Yhden episodin läpipelaamiseen menee melko ennustettava aika, kaksi tuntia. Ensimmäisellä pelikerralla tuntui että omilla valinnoilla olisi merkitystä. Pelitilanteet tuntuivat mukailevan omia sanomisia ja tekemisiä hyvin vahvasti.

Tämä on kuitenkin ennen kaikkea käsikirjoituksen ansiota. Tilanteet ohjautuvat siten että suuri osa valinnoista on triviaaleja. Toisella läpiipelukerralla on tietenkin halukas kokeilemaan mitä muutoksia eri valinnat tuovat.

Ja tässä tilanteessa on selvää että vaikka ensimmäisellä pelikerralla vaikuttaa siltä että päättää kuka elää ja kuka kuolee, niin tosiasiassa henkiin jäävät ja kuolevat saavat usein vain hieman lisäaikaa seuraavassa episodissa. Kuoleman sijaan vaikutukset ovat siinä miten muut kohtelevat ja minkälaisia lyhytaikaisia keskusteluja heidän kanssaan saa avattua tai ei saa lainkaan. Tässä mielessä pelissä tehtävillä valinnoilla on yllättävän vähän vaikutuksia lopputulokseen.

Tässä tilanteessa onkin puhuttava siitä miten ensimmäinen pelikerta antaa olon siitä kuin peli olisi enemmänkin vanhanaikainen "valitse itse tarinasi" -kirjan jatke.

Eli omilla valinnoilla saisi avattua aivan erilaisia tapahtumia. Kaikki muuttuisi ja jopa annettu todellisuus ja ympäristö voisi olla aivan erilainen. Omat valinnat vaikuttavat merkittäviltä ja suurisuuntaisilta. Tämä antaa ensimmäiselle pelikerralle paljon lisäarvoa. Siinä on riittävän hyviä hahmoja ja jännittäviä tapahtumia. Se on sinällään kiva pelata kerran läpi. Valintojen tuntuessa merkittävältä se antaa myös pelin tapahtumiin lisäarvoa.

Sitä on ikään kuin vastuussa kuolemista ja iloitsee henkiinjäämisistä. Se lataa myös lupauksia uudelleenpelaamisesta. Ja nämä peli kyllä sitten tuhoaa. Toisaalta kyseessä ei kai ole teknisesti edes pelistä. Sitä on jouduttu myymäänkin "interaktiivisena tarinana".

Sillä nykyteknologia ja tämäntyylinen valintapohja tarjoaisi teoriassa tilaa hirvittävän suurille ja hienoille peliprojekteille. Sellaisille joissa olisi hirveän monta erilaista lopetusta. Toki "Walking Dead 2" tarjoaa erilaisia loppuja. Läpipeluuohjeita luntattuani niitä on käsittääkseni 7kpl. Mutta ne kaikki riippuvat siitä mitä valitsee viimeisessä jaksossa.

Ne riippuvat siitä mitä tekee viimeisen jakson viimeisessä kuudesosassa. Jos jo ensimmäisellä jaksolla saisi avattua erilaisen "lopetusavaruuden", olisi peli upea. Itse tuskin malttaisin odottaa jos pelin voisi halutessaan ohjata "tyttö ja koira" -suuntaiseksi. Pelin alkupuolella on sellainen koirakohtaus.

Koiraa ei voi mitenkään pelastaa edes seuraavaan jaksoon asti. Se tulee puremaan päähenkilöä. Ja tämä on determinististä.

Puolisoni samastaa minua aika harvoin eri hahmoihin. Hän kertoi minulle, että olen temperamentiltani aivan kuin "Kenny". Aiemmin tietyt luonteenpiirteeni ovat saaneet rinnastuksia "House MD" -sarjan Houseen. Kennyksi leimaaminen on tavallaan hyvä uutinen. Kenny on lisäksi aika laajasti pidetty hahmo. Välittää asioista ja ihmisistä. Huolehtii vauvoista ja eläimistä. Mutta ei jjjjumalauta se ei ole hyvä uutinen hänelle itselleen.

Joukkorähinää ja ympäristön tarkastelua. Tämä tapahtui tietenkin aikoina jolloin se vielä oli rauhaton. Eli aikana jolloin alueen infrastruktuuri ei ole entisellään. Joukkotappeluita oli aikana jolloin alueella oli vieri vieressä erilaisia baareja ja muita alkoholintarjoilupaikkoja.

Nykyään Kontula on turvallinen, kun sekaan on tunkenut pelottavapigmenttisiä hahmoja rakentelemaan kebabravintoloitaan. Ratkaisu on toiminut paremmin ja on ollut tarpeellisempi kuin Turun Soldiers of Odin.

Forssan tapauksessa on monia asioita joita itse asiassa voin arvioida. Yleiskuvaa saa jo annetuista tiedoista. Kohta 1; Jos jokin tapahtuma tapahtuu jonkin lähellä, voi jo arvailla ketkä ovat hyökkääjiä ja ketkä puolustajia. Jos koululaiset piirittävät bingon, bingomummot tuskin ovat tässä tapahtumassa hyökkääjiä.

Jos Bandidosin tiloihin ammutaan singolla ja alueella on parvi Helvetin enkeleitä, molemmat voivat olla rikollisjärjestöjä mutta hyökkäävä taho on silti esillä. Forssan tapauksessa joukko maahanmuuttajia ei ole mukiloinut kalpeanaamoja millään keskustorilla.

Tapahtumapaikkana oli maahanmuuttajien tila. Tämä toki sopii siihen "viralliseen selitykseen" jonka mukaan paikalle on saavuttu mielenosoittamaan rauhallisesti. Joten yksinään tämä ei riittäisi mihinkään. Kokonaisuuden kannalta se on kuitenkin arvokas ja tärkeä huomio. Kohta 2; Syyllinen pakenee poliisia. Jos ihminen pelkää väkivaltaa hän pakenee paikalta. Joukkotappeluissa rauhanomaiset ihmiset myöskin helposti pakenevat jo ennen poliisin saapumista. Rauhanomaista ihmistä väkivalta pelottaa.

Tässä tapauksessa poliisin tiedotus kertoo että suurin osa paikalla olleista kantaväestön edustajista pakeni poliisin saapuessa paikalle. Jos omatunto olisi puhdas, tätä ei tapahtuisi juuri tälläisenä hetkenä. Tämä on vähintään epäilyttävää. Ja tukee esimerkiksi "vääräoppisen suvakin" Sakari Timonsen antamaa kuvaa siitä että tosiasiassa kyseessä oli se, että oltiin pahastuttu oikeasti tapahtuneesta pahoinpitelystä, jossa kaksi maahanmuuttajaa oli oikeasti pahoinpidellyt 15 -vuotiaan.

Ja nämä "rauhanomaiset mielenosoittajat" olivat lähteneet jakamaan oikeusvaltiolle epätyypilliseen tapaan muillekin kuin tekijöille. Pelkkä rikollisen kanssa samaan etniseen ryhmään kuuluminen on riittänyt.

Jostain syystä korttelimme kansallissosialistimieliset eivät ihastuisi jos lähtisin lyömään heitä itseään pampulla vain sen vuoksi että näin kun joku valkoihoinen mies hakkaa vaikka naisen. Vartijana näin tämänlaisiakin tapahtumia joten aivan täysin voisin. Tai siis en, koska en ole idiootti. Kohta 3; Jostain syystä kantaväestöllä oli ollut mukana pesäpallomailaa ja metalliputkea.

Kaikissa paikoissa joissa olen käynyt, on ollut sellainen tilanne että jos spontaani maahanmuuttajajoukko tulisi päälleni "aseinaan bambukepit" niin tottakai etsisin itselleni kättä pidempää.

Valitettavasti kokemuksieni mukaan Suomen katuja pidetään puhtaana sen verran tehokkaasti että metalliputkia ei ole vain lojumassa ympäriinsä. Koska näitä esineistöjä ei kasva kaduilla luonnostaankaan, ei pulustautumishalullani olisi merkitystä.

Aseistautumisen helppous yksinään tietenkin viittaa siihen mikä on pelottavaa. Kun olen pelannut zombiepelejä, kuten "Dying Lightiä" , niin niissä on aika usein maassa poimittavana kättä pidempää - usein juurikin pesäpallomailoja ja metalliputkia joita Forssassakin oli.

Tämä viittaa siihen suuntaan että zombieinvaasio ja siihen liittyvä apokalypsi on alkanut. Tällöin maahanmuutto muuttuu triviaaliksi ongelmaksi. Tai sitten "viaton aseettomaan rauhanomaiseen mielenosoituksen tullut" on varustautunut rauhanomaisella metalliputkella ja pesäpallomailalla jo lähtiessään.

Joka on kyllä sellaisenaan ällistyttävää. Ja sen tiedostaminen ei ei mielestäni vaadi mitään Sherlock Holmesia. Olenkin hämmentynyt siitä miten moni on pahastunut siitä että poliisi on ottanut talteen nimenomaan näitä kotomaisia riehakkeita. Ja miten yleinen ilmapiiri on sellainen että selitetään että media ja poliisi valehtelee ja tämä valehtelu on ongelma kun pitäisi tietää että ilman tätä ihmiset menevät hakemaan oikeaa tietoa kyseenalaisilta sivustoilta.

Näissä sanomissa ihmetyttää nimenomaan se henki jossa korostetaan sitä että samanaikaisesti haetaan oikeaa tietoa ja että nämä mediatahot ovat kuitenkin jotenkin epäluotettavia. Ihan kuin näitä julkisia statementeja heittävät istuisivat kahdella jakkaralla - kahdella jakkaralla jotka sijaitsevat eri kaupungeissa. Lähettänyt Tuomo "Squirrel" Hämäläinen klo 9.

Jos kaikki lääkkeet vertaistestataan kaksoissokkokokeilla placeboon niin miten tiedetään mikä on placeboa? Oletetaan vaan että ei tehoa mitenkään? Entä jos kaikessa "mielen voima aineesta" -tilanteessa on kyse siitä että kalkkitabletit vaan ovat laajakirjoisen haitallisia? Pitäisikö minun lopettaa niiden syöminen? Näinkö Big Pharma huijaa minuakin? Lähettänyt Tuomo "Squirrel" Hämäläinen klo 2.

Se pieni fenomenologinen ero. Puolisollani ja minulla on hyvin erilainen muisti.

Politiikka ja yhteiskunnallinen toiminta ei kuitenkaan ole ihan sama asia. Tietysti on syytä keskittyä niihin asioihin joita haluaa muuttaa, joka, jos kohtaa demokraattista ja onnistunutta asioiden kehittämistä, johtaa ongelmien trivialisoitumiseen. Siinä on riittävän hyviä hahmoja ja jännittäviä tapahtumia. Itse lakkaan uskomasta holokaustiin kun tällä nimilistalla olleiden henkilöiden kohtalo kartoitetaan ja heidät löydetään jostain muualta kuin keskitysleirien joukkohaudoista. Argumentti on siitä erikoinen että voidaan sanoa että argumentaatio on fenomenologialähtöistä. Mutta jos ilmastonmuutos on totta ja emme tee mitään kuolemme kaikki.

Deitti viro gay live chat gay

huorat seksi kuukautisten aikana sex seksi treffeille kostamus naiset video hd sexi tarinat seksi pattaya hd porn video seksi teija sex in tallinn thai nainen liukas vittu omat alaston kuvat flash sex games rakel liekki seksiä. Seminaariin ilmoittautuminen, avoimesti homoseksuaalin miehen nousun toiselle osapuolille. Pamela-lutkan tarinat Lutka Free Porn Tube Movies. video seksi live rehevä nainen liukas vittu omat alaston kuvat flash sex games rakel liekki seksiä. haluamme etsiä homoseksuaalisuus, hermafrodiitti-tapaukset, jossa pädytän kuin mitä. 9. lokakuu Kun epäfaktuaaliset tarinat joita lehti levittää ilman faktojentarkistusta ovat, no tietynlaisia, syntyy helposti ajatus siitä että tässä ollaan.

Galahotels helsinki work sex gay turku

HOMOSEKSUAALISEEN FREE WEBCAM XXX SEX ILMAISET

© 2018 Vapaa Homoseksuaali · Crumbs Theme by WPCrumbs