Homo itsetyydytys vinkkejä miehille eturauhasen hierontaa

Jos tyttöystäväsi ei näytä ehdotuksellesi välittömästi punaista valoa, niin sitten vaan mahdollisimman nopeasti toteuttamaan asiaa. Itse olen vuotias ja olen ollut nykyisen vaimoni kanssa yhdessä reilut 10 vuotta. Olemme harrastaneet yksipuolisia peppujuttuja suunnilleen 5 vuotta.

Vaimoni ei tykkää yhtään jos yritän häntä kakkoseen, mutta hän kyllä panee minua. Ensimmäisen kerran kun ehdotin hänelle että hän panisi minua dildolla pyllyyn, niin hän piti ajatusta TODELLA perverssinä, mutta suostui tekemään sen kerran minä siitä pitäisin. Nykyään hän itse ehdottaa ajoittain että haluaisinko kunnon persepanot! Yleensä kun hänellä on menkat, niin hän hoitelee minut käsin tai suulla.

Ja tähän toimitukseen pääsääntöisesti kuuluu myös suriseva dildo jyystämään pyllyyni. Sormeaan hän ei halua työntää sisääni ellei siinä ole kumihanskaa, joten kumihanskojakin meiltä löytyy.

Olisi pitänyt itsekkin vaan aikaisemmin ehdottaa näitä pyllyleikkejä. Meni monta hyvää vuotta hukkaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Aika tavalliselta huvilta tuo tuntuu, tosin harvemmin tulee vertailtua porukassa kokemuksia.

Itselläni on pumpattava tekojorma ja täytyy myöntää, että aina se perusdildon voittaa. Pikkuisen kun pumppaa painetta ja laittaa moottorin hyrisemään, niin Homo en kuitenkaan ole, aivan tavallinen parisuhteessa elelevä äijänköriläs. Silti minuakin kiinnostaisi saada oikeaa tavaraa kankkujen väliin; liemistä en kyllä niin tiedä, kun on noita tautejakin liikkeellä. Ja luulisin, että moni muukin on kanssani samassa tilanteessa, miehet eivät kiinnosta, vain seisovat penikset.

Pitäisi varmaan löytää tyttö, jolla olisi se Kerran olen teinivuosinani saanut kullia, se oli ennenkuin olin saanut pimppiä. Voin kertoa, että tuntui todella hyvälle vaikka nolottikin. Heteromiehenä en ole uskaltanut kuin haaveilla kullista ja muistella tuota kun minua naitiin ja lauettiin peppuuni.

En kyllä tuntenut mitään spermaruiskua, peppu oli aika hellänä sen jälkeen. Olen käytellyt isojakin esineitä pepussani. Liian iso on kyllä liikaa. Normaali miehen kalu tuntuisi todella ihanalta ja siitä haaveilen. Tiedän, että jäisin kiinni siihen, vaikka en voi miestä kohtaan sellaisia tunteita kokeakaan. Kalu tuntuu ihanalta, turha sitä on kieltää.

Yksi vaihtoehto olisi thaikuissa antaa ladyboyn naida. Tosin en uskalla heikäläisiin koskea kun tautisia varmaan suurin osa. Dude loves cock Olet hetero ja et voi aatella. Kyllä heterolla on ihat samat tuntemukset pepussa kuin homolla. Mikään ei estä heteromiestä nauttimasta homoseksistä. Teepäs nyt ero homoseksin ja homouden välille. Homous on sitä, että rakastaa miestä, homoseksi on irtoseksiä siinä missä naistenkin kanssa harrastettu irtoseksi.

Ok ehkä "en voi" oli väärä ilmasu oikee olis ollu "en fantasioi miehen kyrvästä perseessäni" fantasiani pyörii väkisinkin naisissa ei sille voi mitään. Kertokaa kundit mitä laittaisin peppuun iltasella, ei oo mitään kaupasta ostettua semmosta välinettä, kundi 23v Tulkaa vaihtaa vaikka mielipiteitä kerro aika tänää. Yksin kun olen on isojakin dildoja millä työntelen itseäni. Toteutin haaveeni saada oikeata munaa, hieroin dildoa tunnin ennenkuin menin GAY paikkaan ja vanhempi mies iski heti mut kun olen nuori.

Sai koko yön varmaan viagran voimalla paksua kullia. Kyllä kannatti kokeilla livenä. Itsekin harrastan sillointällöin peppuseksiä, voin työntää oman kaluni omaan pyllynreikään sisälle jossa liikutan kaluani sisään-ulos tai työnnän sormen myös pyllyyn ja hieron siellä terskaa niin että laukean sisääni. On erikoista että omassa reiässä laukean niin nopeasti, jos masturboin esim.

Nautin tästä tavasta saada orgasmi, naisen pyllyyn voisin työntyä myös mutta homostelu ei ole minun juttuni. Olis ihanaa tulla sun kans leikkii sun surinasauvalla voisin työnnellä sitä hitaasti sun peppuun ja samalla imee sua ja kun on paikat kunnolla lämmitetty ni sit laittaisin oman kalun sun peppuun ja runkkaisin sulta spermat oman kullini päälle ja laskisin sulle omani sisään ja lopuks nuolisin sut spermasta puhtaaks. Haluisin myös tuntee sut mun sisällä olisha se mukavaa jos meitä olis vaika enemmä ni olis kiva vaihdella osia ja saada monet lastit sisään.

Jeps, peppuleikit on ihan kivoja. Itsekin miettinyt silloin tällöin miehen kanssa "sen" harrastamista, mutta kun olen kuitenkin oikeasti hetero, niin tosipaikassa voipi luonto pistää vastaan, eikä hommasta sitten tulekaan mitään. Juu minun peppu myös varsin herkkä paikka, käytän usein öljyttyä n15cm, pitkää helminauhaa jossa pallerot suurenee tyveen mentäessä, ja todella mekeelta tuntuu.

Alastoman miehen peppua ihana hyväillä, sekä kiinteitä reisiä, nousta miehen päällä ja painella kovalla meisselillä reisien väliin. Julkisella paikalla anustappia takapuoleen. Ei noi julkiset paikat kiinnosta, muuten vois kyllä koittaa ihan oikeaakin.

Täällä Hesan seudulla kun vain on niin vaikeeta törmätä saman mieliseen, kun on nii vähä ihmisii. Imuri tahtoo vetää liikaaa. Onko joku imettäny vasikallan kulliaan jo nyt on mihin on mahtanut sit työntää kiimanen sonni.

Me kaksi ukkomiestä päätettiin homostella ja kaveri halus että nain sitä peppuun. Panin kuin mies panee ja kaveri laukesi ilman että koskettiin kumpikaan sen kaluun. Kertoi ettei ole ikuna kuuna päivänä saanut sellaista lähtöä. Hitto kun tuli miehekäs fiilis kun sain naimalla miehen laukemaan. Annoitko itse persettä ja saitko ilman runkkausta? No en, koska kaveri oli lauennut ja ei ottanut eteen heti tuota. Olen saanut mieheltä peppuun, että tiedän sen miltä se tuntuu.

Hyvälle tuntuu jos mies on myös panomies. Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena. Oon 20 vee tyyppi Etelä Suomesta, aijempia kokemuksia ei ole peppup-panoista mutta olisi tosiaankin kiva tuokin tunne kun jonkun kulli laukeaisi sisälle jos kiinostaa niin ottakaa yhteyttä joonas.

D mahdollisuus saada myös kuva pepustani yhdeyten oton merkeissä , toivoisin pikaisia vastauksia ja mahdollisimman nuoret ja karvattomat kundit kiinostaa ikä-haarukasta vee. PS arvostan sitä jos omistat liuku-voiteita. Itseäni olen sauvalla peppuun hieronut hyvältä on tuntunut. Olen myös pannut kolmea miestä peppuun, ja todella nauttinut. Just tänään tein sen.. Liukkaria piti kyllä käyttää ihan hitosti että onnistui ja sattuikin ensin jonkin verran mutta tiesin et lopussa kiitos seisoo.

Mulla oli kyrpärengas vehkeen juuressa kiristämässä samalla. Se orkku minkä tällä lailla saa on jotenkin paljon voimakkaampi kuin muuten, esim. Mälli lensi kunnon kaaressa. Ja tietysti kuvittelin siihen kurkun tilalle oikein kunnon karhumiehen kyrvän joka jyystäis mua kunnolla. Mulla alkaa seisoa kun kirjoitan tätä! Oiskohan jääkaapis vielä kurkkua.. Jonain päivänä vielä otan kullia peppuun, pari kertaa oon saanut mutta kohta 10 vuotta on viime kerrasta. Peppuleikit pyörii mielessä turhankin usein.

Kohta lienee pakko katsella miehiä sillä silmällä, josko jostain löytyisi toinen kokeilun haluinen äijä. Mun tuurilla tuskin levähdyspaikalle sattuu stayupeissa pyllistelevää cd-tytyäkään. Olen naimisissa ja olen kokeillut myös homoseksiä. Olen nainut miestä peppuun.

Se oli aivan mahtavaa. Ruiskutin spermani miehen sisään. Minua on myös naitu peppuun. Ensin se hieman sattui, mutta kun penis alkoi hieroa eturauhastani, minulla alkoi seistä ja sain aivan tajuttoman orgasmin.

Spermaa alkoi valua ja supistelin ihan valtavasti. Sain eilen ensimmäistä kertaa kurkun reijästä sisään!! Sitä en kyllä ymmärrä, miksi kaikki sanovat sen tekevän niin kipeää. Minun ainut tunne oli mielihyvä! Käytän anustappia nukkuessani, rasvaan reikäni liukkaaksi ja työnnän tapin reikääni.

Laitan vielä jalkaani uikkarit joihin olen tehnyt reiän kulliani ja pussejani varten. Kun menen nukkumaan, runkkailen peiton alla lähelle laukeamistani, toistan runkkailun useamman kerran. En kuitenkaan anna kullini laueta vaan käyn nukkumaan, olen monesti herännyt keskellä yötä tosi kiihottuneena. Silloin alan runkata kulliani ja annan sen myös laueta, sperman annan lentää vatsalleni. Aamulla otan tapin pois reiästäni ja sormeilen myös sitä, tuntuu kiihottavalta sormeilla veltostunutta ja limoittunutta reikää.

Reiän sormeilu saa myös kullini jäykistymään ja runkkaan uuden satsin vatsalleni ennen kuin nousen sängystä ylös. Vai liittyykö tähän peppu fantasiaan oleellisesti mies? Minusta naisena on ihana hieroa miehen eturauhasta, se on niin ihanan kuuloista kun mies murisee ja ulisee nautinnosta: Minun tarvii aina silloin tällöin naida itseäni peppuun. Orgasmi on ihan eriluokkaa perinteiseen verrattuna. En ajattele koskaan miestä dildoni tilalle Minä nautin eniten niistä helmi vai mikä pallomalli nyt sitten onkin.

Jossa on monta toistaan isonpaa palloo perättäin. Nautin kun sulkijalihas venyy ja tietysti myös kun hieron dildolla eturauhasta, mällin tullessa noroina.

Mulla oli joskus yli 10 vuotta sitten sellanen nainen, et tykkäs panna mua peppuun Kyllä on kaduttanut kun meni välit poikki Saatettiin olla koko päivä sängyssä toistemme kimpussa. Ois kiva jos muija vetelis strap-onilla, kerran on sen tehnytkin mutta ei ole sen jälkeen enään innostunnut, valitti kun ei itse saa siitä mitään Ei vaan ymmärrä että hänenkin voi sitten myöhemmin saada haluamaansa nautintoa ja sitä ilolla antaisin vaikka kuinka paljon.. Oih, se on harmi jos hän ajattelee ettei itse saa siitä mitään Ja en usko irtoseksiin joten täytyy taas odotella, että elämä heittää eteen miehen joka tykkää eturauhasen hieromisesta: Oletteko miehet huomanneet että pappureijän pallien siis välilihan puoleinen pää on herkempi ja sitä hieromalla saa paremman tunteen.

Tulee mieleen kuin se olisi miehen vastine naisen klitorikseen. Usein hyväilen pelkästään siitä pappureikää Rasvan kanssa, että se tekee hyvää, ihan jäykistyy koko kroppa siitä nautinnosta.

Kuvittelen että joku parransänkinen ukkojermu lipittäs sitä kielellä. Kun en kotona jaksa dildoa työntää peppuuni niin menen vanhemman miehen luo, tietää heti mitä tahdon. Rupee runkkaamaan minua ja samalla itseään, kun saa ison kalunsa pystyyn niin pitää pyllistää että saa naida kunnolla.

Kun lopulta saa pussinsa tyhjennettyä niin vedän housut jalkaan ja lähden kotiin kun molemmat on tyytyväisiä. Parempaa tyydytystä ei olekkaan! Kokeilkaan omaa nyrkkiä suoleen! Itse fistaan päivittäin ja siihen päälle käteen vedot Ihan mielenkiinnosta kyselen, että miltä ulostaminen tuntuu, jos anaaliin on tungettu usein moottorillista dildoa?

Itse "peppuneitsyeenä" nautin ulostamisesta, mutta mahtaako se tuntua miltään enää noiden dildojen jälkeen? Se on yhtä kivaa kuin ennenkin, ehkä entistäkin enemmän siitä osaa nauttia. Eihän dildot tuntoa tapa. Eikä peppu oikeasti dildottamisesta horoksi väljene, tapin sisään saaminen onnistuu vain nopeammin, kun anus on siihen tottunut, eikä jännitä turhia.

Seuraava ihmettelyn aihe on sitten se, miten erilaiselta oikea elin tuntuu dildoon verrattuna. Ja siihen en osaa ainakaan vielä vastata. Tunnen pari dildottajaa, jotka sai avanteen loppuelämäksi, en suosittele kenellekään! Suurempi riski kuin nautinto! Tunnen pari uskovaista lääkäriä, jotka ovat joutuneet suljetulle osastolle, kun kasetti ei ole enää kestänyt. Olen 25v mies turusta yleensä käsitän itseäni 3 kertaa viikossa ja minulla on dildo jota käytän aina suihkussa eli 2 keertaa päivässä jäin koukkuun kun olin 16v ja opettajani oli homo seksuaali ja harrastimme tarvike varastossa seksiä.

Yleensä olen naisten kanssa mutta miehet ovat alkaneet kiihottaa minua olin viime viikolla miehen kanssa ja se tuntui todella hyvälle ehdotan kokeilemista. Aika kiihottavaa luettavaa näin naisena. Sormi tuntuu hyvälle pepussa, ja olen itse ehdottanut joskus entisille kundikavereilleni että laitoin hajanvarren hänen peppuun, yhdelle kieltä Mua kiihottaa se kun saan miehen nauttimaan, ja mitä enemmän saan sen sekaisin sen parempi.

Olen UM ja olen hoidellut useiden kundien peppukiimaa. Koskaan itse en ole suostunu pantavaksi. Älä väitä itseäsi heteroksi jos ajattelet saavasi toiselta mieheltä perseeseen, mutta haittaako tuo. Itsehän uskon suuren osan maailmasta olevan jonkinasteisia bisexuaaleja. Kaikki eivät vaan halua myöntää sitä itselleen.

P jos pitää sen naisellisista muodosta eikä perse karvoista tai rekkamiehen vaosta. Tyydytän itseäni perseeseen,en nää siinä mitään homoa. Esileikkinä nuoleminen rentouttaa peräaukkoa ja täten se on valmiimpi anaaliseksiin.

Jotkut pitävät erittäin paljon nuolemisesta ja jotkut inhoavat sitä. Jos ajatus ulosteen mausta tai hajusta tuntuu epämiellyttävältä, peräaukko ja suoli kannattaa pestä ennen nuolemista. Nuolemisessa on seuraavien seksitautien mahdollisuus: Seksitautien riskiä ei ole, jos nuollessa käyttää peräaukon suojana kondomia, joka on leikattu auki ja levitetty kelmuksi peräaukon päälle. Kiveksien nuolemisessa ei ole seksitautien riskiä.

Anaalisuihkua douche tai enema voidaan käyttää peräsuolen pesuun joko puhdistustarkoituksessa tai seksileikkinä. Anaalisuihkuja on monen eri kokoisia ja mallisia mutta tärkeää on että anaaliseksiä aloitteleva käyttää vettä vähemmän kuin jo kokenut anaaliseksiä harrastanut.

Ennen pesua olisi syytä ulostaa ja pesu huuhtelee mahdollisen suoleen jääneen ulosteen. Pesua olisi syytä myös välttää juuri ennen anaaliseksiä sillä vettä saattaa vuotaa suolesta vielä hetken aikaa pesun jälkeen. Myös anaalisuihkua käytettäessä on käytettävä liukastetta ja suihkun jälkeen on ehdottoman tärkeää käyttää liukuvoidetta ja kondomia koska suihku saattaa vahingoittaa peräsuolen limakalvoja.

Suihkuja myydään erotiikkaliikkeissä ja nettikaupoissa. Seksilelut ovat jokaisen henkilökohtaiseen käyttöön sillä seksitaudit voivat levitä niiden yhteiskäytössä. Jos seksileluja käyttää toisen kanssa yhdessä, on käytettävä kondomia tai pestävä lelu hyvin saippualla ja lämpimällä vedellä ennen käyttöä. Dildoja on hyvin monenlaisia ja eri kokoisia. Yleensä dildot on tehty kumista tai silikonista ja ne ovat peniksen muotoisia ja usein niissä on kivekset tai alusta juuressa jotta ne eivät juutu sisään.

Dildojen käytössä on syytä aloittaa pienestä ja siirtyä mahdollisesti isompiin malleihin myöhemmin. Pienikin dildo tuottaa paljon nautintoa sillä peräaukon suulla, sulkijalihaksissa on paljon hermopäätteitä. Erittäin suuret dildot voivat aiheuttaa repeämiä.

Dildot joissa on kaksi päätä ovat tarkoitettu samanaikaiseen käyttöön: Anaalitappeja on monen muotoisia ja kokoisia ja ne eivät muistuta muodoltaan penistä. Anaalitapit ovat yleensä pienempiä kuin dildot ja tarkoituksena on kiihottaa herkkää sulkijalihasten aluetta. Anaalitapeissa toinen pää on litteä ja leveä jotta se ei juutu peräsuolen sisään. Vibraattorit o vat peniksen tai torbedon muotoisia ja ne toimivat pattereilla tai verkkovirralla ja usein niissä on useita eri nopeusmahdollisuuksia.

Vibraattoreissa ei yleensä ole litteää päätä, joten niiden kanssa on oltava tarkkana etteivät ne luiskahda peräsuoleen. Anaalihelmet koostuvat toisiinsa peräkkäin kiinnitetyistä pienistä palloista. Ne asetetaan peräaukon kautta peräsuoleen ja poistetaan sieltä halutulla nopeudella. Helmet hierovat peräsuolen seinämiä, mikä tuottaa joillakin ihmisillä hyvänolon tunnetta. Anaalihelmet ovat usein muovia, kumia tai silikonia ja niiden päässä on lenkki.

Lenkki helpottaa helmien poistamista ja se myös estää niiden uppoutumisen kokonaan peräsuoleen. Helmiä on saatavilla eri kokoisia riippuen halutusta vaikutuksesta. Myös helmien kanssa on käytettävä liukastetta. Seksileluina ei saa käyttää: Jos seksileluna käytetty esine juuttuu peräsuoleen, ei ole syytä mennä paniikkiin sillä se saa peräsuolen lihakset puristamaan entistä tiukemmin. Peräsuoleen kannattaa laittaa paljon liukastetta, ottaa rauhallisesti ja  ponnistaa kuin ulostettaessa. Jos esine ei tule ulos, on syytä hakeutua lääkärin vastaanotolle.

Esineiden juuttuminen peräsuoleen on melko tavallista ja lääkäriin hakeutumista ei tule hävetä. Jos peräsuoli vuotaa verta vielä tunti anaaliseksin jälkeen, on myös syytä hakeutua lääkäriin. Nyrkkinainti tarkoittaa käden ja joskus myös käsivarren työntämistä peräsuoleen. Nyrkkinainnissa tärkeintä on kyky rentoutua ja usein rentoutuminen on helpompaa kun voi luottaa kumppaniinsa. Nyrkkinainti kannattaa aloittaa hitaasti ja siten, että sormi, johon on laitettu liukastetta työnnetään peräaukkoon ja tämän jälkeen toiset sormet.

Liukastetta tulee lisätä joka kerta kun sormi työnnetään peräaukkoon. Eli ei siis suljettu nyrkki. Nyrkin voi sulkea vasta kun käsi on ohittanut sulkijalihakset.

Jotkut miehet käyttävät turvasanaa, jotta kumppani tietää milloin hänen tulee lopettaa nyrkkinainti. Paras asento nyrkkinaintiin on konttausasento tai selällään jalat ylhäällä. Nyrkkinaintia on paras harjoitella henkilön kanssa, jolla on asiasta kokemusta. Liukuvoidetta ei voi koskaan käyttää liikaa ja jos peräsuoli kramppaa, on syytä odottaa hetki ennen kuin käden vetää ulos. Nyrkkinainnissa ei ole hiv-riskiä mutta jos kädessä on siemennestettä tai ulostetta, tilanteeseen saattaa liittyä muiden seksitautien tai infektioiden riski.

Nyrkkinaintiin saattaa liittyä sulkijalihaksen löystymisen riski. Tämä voi aiheuttaa vaikeuksia ulosteen pidätyskyvyssä. Hidas, rauhallinen tahti koko nyrkkinainnin ajan vähentää tätä riskiä huomattavasti.

Mitä syvemmälle peräsuoleen käsi menee, sitä isompi on vaurioiden riski. Jos peräsuolen seinämä repeää, sairaalaan on mentävä heti. Repeämän tunnistaa runsaasta, kirkkaasta vuodosta. Miesten välinen seksi Miesten välinen seksi on moninaista, vivahteikaista, vaihtelevaa, hekumallista, kiihkeää, tylsää, puuduttavaa, loisteliasta, runsasta, vähäistä, kiihottavaa, rietasta, irstasta, pidättyväistä, eli aivan samanlaista kuin miehen ja naisen välinenkin.

Ihmeellinen takapuoli Perineum eli väliliha on alue, joka alkaa kiveksistä ja päättyy peräaukkoon. Gluteus maximus on takapuolen lihas eli itse takapuoli.

. Juu minun peppu myös varsin herkkä paikka, käytän usein öljyttyä n15cm, pitkää helminauhaa jossa pallerot suurenee tyveen mentäessä, ja todella mekeelta tuntuu. Seuraavassa esitellään miesten välistä seksiä käytännön näkökulmasta vapaasti suomennettuna Terrence Higgins Trust -järjestön "The Bottom Line" -opaskirjasta. Imuri tahtoo vetää liikaaa. Tämän keskustelupalstan sisältö ei ole lapsille sopivaa. Mies oli helteessä alastomana ja tuskanhikisenä parvekkeellansa voihkimassa, Yläkerran merimiehen marakatti roikkui parvekkeella ja ihmetteli hikistä ja tuskaista miestä.

HOMOSEKSUAALISEEN SEKSITREFFIT KUOPIO VELILTA KALUA

Minun tarvii aina silloin tällöin naida itseäni peppuun. Viesti ei liity aiheeseen, tai ei ole suomea tai ruotsia. Ei vaan ymmärrä että hänenkin voi sitten myöhemmin saada haluamaansa nautintoa ja sitä ilolla antaisin vaikka kuinka paljon. Itse "peppuneitsyeenä" nautin ulostamisesta, mutta mahtaako se tuntua miltään enää noiden dildojen jälkeen? Itse fistaan päivittäin ja siihen päälle käteen vedot Ei uskalla katsoa, tulee pian yritettyä jotain mahdotonta.

Seksiseura oulu kulli kalussa homo

© 2018 Vapaa Homoseksuaali · Crumbs Theme by WPCrumbs