Homo homoseksuaaliseen chatti romanttinen seksivideo

Jotkut aseksuaalit eivät ikinä harrasta seksiä, jotkut silloin tällöin, jotkut usein. Jotkut masturboivat mutta eivät harrasta seksiä muisen kanssa, jotkut eivät masturboikaan. Haluan myös korostaa, että on olemassa muitakin viehätyksen muotoja kuin seksuaalinen. Yleisesti puhutaan ainakin romanttisesta ja esteettisestä viehätyksestä.

Romanttinen viehätys tarkoittaa, että haluaa tehdä jonku henkilön kanssa romanttisina pidettyjä asioita — esim. Esteettinen viehätys tarkoittaa, että pitää jotakuta esteettisesti miellyttävänä, eli pitää jonkun ulkonäöstä. Seksuaalinen viehätys tarkoittaa, että haluaa tehdä jonkun henkilön kanssa seksuaalisina pidettyjä asioita, eli lähinnä seksiä.

Eli kun viehätyksen muotoja on erilaisia, myös ihmisten suuntautuminen menee niiden mukaan. Jos on mies, joka pitää naisia esteettisesti miellyttävinä, haluaa tehdä romanttisia ja seksuaalisia asioita naispuolisten ihmisten kanssa, silloin kyseessä on heteroesteettinen, heteroromanttinen ja heteroseksuaali ihminen. Usein kuitenkin niputetaan eri viehätykset samaan, mikä vaikeuttaa niiden ihmisten elämää, jotka eivät koe niitä kaikkia.

Ihminen voi kokea kaikkia viehätyksen muotoja tai ei yhtäkään niistä. Jotkut kokevat vain osaa. Kaikki vaihtoehdot ovat ok! Eli voi olla vaikka ihminen, joka on a-esteettinen, aromanttinen ja aseksuaali. Pitää ottaa huomioon, että eri viehätyksen muodot yhdellä henkilöllä eivät vättämättä kohdistu samoihin sukupuoliin. Voi olla vaikka nainen, joka esteettisesti viehättyy naisista, miehistä ja muunsukupuolisista, seksuaalisesti naisista ja romanttisesti ei kenestäkään.

Tällöin henkilö olisi pan-esteettinen, homoseksuaali ja aromanttinen. Esteettisestä viehätyksestä ei puhuta kovin usein, ja esim. Kuten aseksuaalisuudessa, myös aromanttisuudessa on eri muotoja. Esimerkiksi itse olen pan-esteettinen, akoiromanttinen ja aseksuaali. Kaikenlaisia identiteettejä on olemassa, ja kaikkia ei ole vielä edes löydetty.

Kaikki suuntautumiset ovat hyväksyttäviä ja oikein. On myös aivan okei, jos ei ole varma suuntautumisestaan. On myös aivan okei, jos ei halua lokeroida itseään. On myös aivan okei mennä ihan sekaisin kaikista näistä eri suuntautumisista, mutta ei se loppujen lopuksi ole niin monimutkaista. Ihan kaikki on okei, kunhan muistaa kunnioittaa muita. Se, ettei kumppani hangoittele vastaan, ei tarkoita suostumusta.

Kumppanin pitää joko itse tehdä aloite tai selvästi suostua. Muuten kyseessä on raiskaus, ja se on rikos ja ihmisoikeusloukkaus. Muista myös, että jokaisella on oikeus olla suostumatta seksiin. Ja jos sitä oikeutta ei kunnioiteta vaan pakotetaan seksiin, se on aina tekijän vika. En ole ylläpitäjä mutta voin vastata siltä pohjalta mitä terveydentiedon opettaja on sanonut. Eli seksuaalisuus on se suuntaus mistä sukupuolesta pidät ja millä tavalla esim. Mutta seksi on fyysistä kosketusta toiseen ihmiseen josta syntyy mielihyvää.

Mutta siis jos pidät vaik siskosi kädestä ihan normaalisti kiinni nii se ei kumminkaan ole seksiä. Seksuaalisuus ja seksi Lue keskustelemisen ohjeet Palaa aihelistaan. Toivottavasti tästä oli apua. Suurkiitos vastaajalle tiedoista ja vaivannäöstä!! Joskus ajattelen, että kaikki ihmiset ovat ikään kuin Hollywood-julkkiksia - tällaisen "taviksen" tavoittamattomissa. Kerran olen pussannut - se tapahtui vuotiaana. Mistä voisin löytää kumppanin, vai onko kannatusta enää nähdä vaivaa asian eteen?

Pitääkö minun alkaa näytellä ihan toista ihmistä, jotta joku voisi rakastua minuun? Olen mielestäni rehellinen ihminen enkä halua elää mitään kulissielämää. Tuntuu, että en kelpaa sellaisena kuin olen. Seksikokemuksia en oleta toki ikinä saavani, koska jo käsi kädessä kävely jonkun kanssa tuntuu niin kaukaiselta ajatukselta. Monesti tuntuu tosi pahalta, kun monille muille kumppani löytyy melkein sormia napsauttamalla. Erityisen pahalta tuntuu, jos ihmisiä tai eläimiä huonosti kohteleva ihminen löytää kumppanin.

Eikö rakkaus perustukaan siihen, että ollaan yhdessä turvallisen ja hauskan ihmisen kanssa? Kirjoitin samalla nimimerkillä viime huhtikuussa omista turhautumisen tunteistani monen moisista asioista. Tulin viime toukokuussa kaapista ulos perheelleni ja muutamalle kaverilleni.

Se meni ihan hyvin, mutta en tullut avautumaan siitä. Niin kuin kerroin aiemmassa tekstissäni, olin hieman hämmentynyt "seksuaalisesta tyylistäni" ja en tiennyt minkälainen ihminen olen "lgbt-kulttuurissa". No tiedän ainakin nyt minkälainen en ole. En koe olevani osa sitä yhteisöä minkä jäseneksi olen nyt julkisesti tullut.

Näytän ja käyttäydyn aivan samalla tavalla kuin ennen ulos tuloa: Pidän viskistä, rockista, hyvistä trillereistä ja videopeleistä enkä ole prinsessa tai bimbo persoona niin kuin muutamat paikalliset homot ja biit joita olen tavannut ovat. Olen viehättynyt mukaviin miehisen oloisiin miehiin ei kuitenkaan äärimmäisyyksiin kuten harrikat, puskaparrat, kovistelu, bear jäbiä , jotka osaavat välillä heittäytyä tiputtamatta aivojaan matkan varrelle.

Totta puhuen en tunne oloani yhtään onnellisemmaksi tai paremmaksi kaapista ulos tulemisesta huolimatta. Tämän vuoksi minun on ollut vaikeaa päästä sateenkaari porukoihin mukaan ja toimintaan, osaksi sen takia että olen heteron oloinen ja osaksi omasta tahdostani koska en pidä järjestetyn lgbt toiminnan ilmapiiristä.

Tunnen olevani yksin ja eristäytynyt, vaikka näin erästä miestä vielä muutama kuukausi sitten. En koe enkä osin haluakkaan olla osana tätä kulttuuria. Silti samaan aikaan haluaisin ystävän, jonka kanssa voisin puhua tallaisista asioista ja haluaisin välillä jopa juhlistaa omaa seksuaalisuuttani. Se on vain niin hankalaa.

Tiedän, että teidän on vaikeaa vastata tallaisiin viesteihin. En odotakaan vastauksen tulevan vain taivaasta minulle, halusin vain kertoa miltä minusta tuntuu. Pitkään ajattelin kieltäväni seksuaalisuuteni loppuelämäni ajaksi, mutta onneksi tajusin, että sille polulle lähteminen olisi luultavasti elämäni suurin virhe. Tällä hetkellä kuitenkin tunnen polkevani tyhjää asian käsittelyn suhteen, ja että kaapista ulostulo olisi luultavasti ainoa tie ulos umpikujasta.

Se on kuitenkin asia, jota pelkään suunnattomasti, ehkä osittain sen takia, että asuinympäristöni kuuluu luultavasti koko Suomen ahdasmielisimpiin, ja siksi, että pelkään ystävieni, sukulaisteni jne. En ole myöskään juuri koskaan puhunut syvällisesti minua painavista asioista tai tunteistani perheenjäsenieni kanssa, ja ystävienikin kanssa puheenaiheet ovat lähinnä pinnallisia, joten jo aiheen mainitseminen tuntuu melko haastavalta.

Turhauttavaksi ja masentavaksi asian tekee se, että tunnen valtavaa halua tulla ulos kaapista, sillä seksuaalisuuteni jatkuva salailu ja peittely kuormittaa minua valtavasti.

Haluaisin löytää jonkun, jonka kanssa jakaa elämän ilot ja surut, nauraa, itkeä, rakastaa. Elämä kaapin oven toisella puolella sen sijaan olisi hyppy lähes tuntemattomaan, ennustamattomissa olevaan maailmaan, jossa elämä voisi toisaalta olla mahtavaa tai toisaalta maanpäällistä helvettiä.

Saisinko enää elää rauhassa tavallista, entistä elämääni, kun minut on leimattu homoksi ja minuun rinnastettu kaikki siihen liittyvät stereotypiat. Olen kuitenkin kaikesta huolimatta ikuinen optimisti. Joka ilta mietin, että jossain on varmasti joku, joka rakastaa minua ja tuntee samalla tavalla kuin minä tunnen. Joskus kuitenkin vaan suorastaan itkettää, kun miettii kuinka kaukaiselta ajatus siitä, että saisi avoimesti olla se, kuka olen, ja olla yhdessä jonkun kanssa, jota rakastaa, jonka kanssa jakaa elämäänsä ja läheisyyttä, vielä tuntuu.

Anteeksi ylipitkästä kysymyksestä, joka ei taida edes näyttää kysymykseltä, mutta oli mahtavaa ja helpottavaa saada kertoa tuntemuksistaan ja ongelmistaan edes jollekin. Terve, Olen 38v mies. Olen käynyt nuorempana baareissa, ja minulla on ollut suhteita. Lyhin oli sen yön, ja pisin muutaman kk: Nyt olen ollut muutaman vuoden yksin, ja uudelleen aloittaminen tuntuu vaikealta.

En halua aloittaa käymään taas baareissa. Tai muualla, missä ihmiset etsii pääsääntöisesti vain seksiseuraa. Haluaisin siis jotain pysyvämpää. Minulla on profiilit muutamalla deittipalstalla, mutta kukaan ei ota yhteyttä. Ajattelen että olen ruma, kun kukaan ei uskalla ottaa minuun yhteyttä. On totta, etten ole ihan stereotyyppisesti homonorminen, neiti ja laiha. Mutta muuten minussa on paljon hyviä piirteitä.

Minulla on yksinäistä ja iltaisin on vaikeaa. Ajattelen puhua jollekin terapeutille, mutta ne tuputtaa vaan rauhottavia. Mitä siis voisin tehdä? En tiedä mitä tähän pitäisi kirjoittaa. Tuntuu vaan tosi pahalta. Puberteetin kynnyksellä alkoi pojat kiinnostaa. Kulutin valtavasti voimavaroja peittääkseni 'homouteni'. Tätä jatkui lukion loppuun asti.

Sitten muutin uuteen kaupunkiin yksin asumaan. Sain tilaa ajatuksilleni ja uusia näkökulmia tilanteeseen. Myönsin itselleni olevani homo. Harrastin ekaa kertaa ikinä seksiä miehen kanssa. Minuun ei sattunut, olin euforiassa. Olin vapaa oma itseni. Myöhemmin olen ollut muiden miesten kanssa. Suhteet ovat olleet lyhytikäisiä.

Olin kuitenkin varma homoudestani. Sitten naisfantasiat alkoivat eksyä päähäni. Ensin yksittäisinä kuvina ja ajatuksina, myöhemmin haaveiluna. Alkuhuuman jälkeen olen hylännyt btm roolin. Pidän sitä epämukavana ja vastenmielisenä ajatuksena.

Olen silti ollut vain miesten kanssa. Tämän hetkinen 'säätö' on jatkunut yli puoli vuotta. Seksi on alkanut tuntua tylsältä. En alunperinkään ollut kovin romanttisessa suhteessa, mutta tuntuu kuin mitään tunteita ei enää olisi. Jokin aika sitten aloin katsomaan hetero- ja lesbopornoa. Erityisesti naisten rinnat kiihottivat, ja hiukset.

Genitaalit niin naisilla kuin miehillä ovat epäkiinnostavan näköiset. Nyt olen alkanut miettiä, josko identiteettini olisi kuitenkin bi. Olen huomannut, että miehiin liittyvät ajatukset ovat olleet lähinnä seksifantasioita. Ja romantiikassa olen kokenut karvaita pettymyksiä. Löydän mieleni sopukoista haaveita lapsista naisen kanssa. Olen viimeisen parin vuoden ajan ollut avoimempi muutamalle läheiselleni ja he ovat sanoneet, että olen aina vaikuttanutkin homolta.

Pidän itseäni kuitenkin melko maskuliinisena ja olen saanut kuulla kehujakin tästä partreneiltani. Tämä minun ilmeinen homouteni yllätti ja vähän loukkasi. Nyt kun olen löytänyt itsestäni bi-puolen, tuntuu kuin ihmiset luulisivat minun valehtelevan, keksivän sepustuksia, joilla pääsisin 'takaisin' heteron rooliin.

Minut tyrmätään täysin jos ilmoitan kiinnostuneeni myös vastakkaisesta sukupuolesta. Koen tämän kovin nöyryyttäväksi. Välillä kiellän itseltäni bipuoleni - minähän olen homo, kaikki sen tietää. Ja yhä uudestaan naiset hiipivät mieleeni. Olen epätoivon partaalla tilanteessani. En tiedä kuka olen tai mitä haluan.

Kaikki muut sen sijaan tuntuvat sen tietävän ja ovat valmiina tyrkyttämään apuaan, siis sillä ehdolla että olen homo ja tulossa kaapista. Bi en voi olla. Yritän vain valehdella itselleni, että pitäisin naisista. Mistä tiedän mihin lokeroon kuulun? Voinko ikinä olla parisuhteessa naisen kanssa ilman lähipiirini supinaa selän takana. Sanoin kaverilleni aluksi että musta tuntuu että olen genderfluid se oli okei sen kanssa mutta kun puhuin uudestaan sille se sanoi että hän ei voi otta minua tosisaan.

Se on ite osa LGBT ja sillä on toisiakin ystäviä joka on siitä mutta, mitä pitäisi tehtä? Itse olen kehoahdistusta kokeva transihminen, ja minun on todella vaikea ymmärtää tai hyväksyä näiden ihmisten identiteettejä tai kaapistatuloja. Monet heistä ovat olleet "ylpeitä" binäärisukupuolen edustajia, äänekkäitä sateenkaarivaikuttajia jopa. En voi olla ajattelematta, että tiukat normit "tekevät" ihmisistä muunsukupuolisia, kun eivät ymmärrä ettei niiden "tarvitse" määritellä ketään.

Samalla minusta tuntuu jotenkin siltä, että omaan tilaani tunkeudutaan, tai että minut niputetaan ryhmään, johon en kuulu ~ tai että nämä ihmiset niputtavat itsensä samaan kategoriaan minun kanssani. Miten voisin olla vähemmän ihmisparsa, yrittää ymmärtää ja olla ahdistumatta kyseisenlaisista kaapistatuloista? Meillä on kaksi lasta, joista toinen jo aikuinen ja toinenkin melkein.

Olen teini-iästä asti tiennyt olevani homo, mutta jotenkin vain elämä lähti menemään näin. Vaimoni on tiennyt seksuaalisesta suuntautumisestani alusta asti. Välillä on ollut vaikeita aikoja ja ero on ollut lähellä, mutta vasta nyt olemme oikeasti eroamassa. Vuosikaudet halusin vain seksiä miesten kanssa eikä varsinaisia syvempiä ihastumisia ollut kuin pari kappaletta.

Tänä keväänä minulle tapahtui kuitenkin totaalinen rakastuminen toiseen mieheen. Aloin huomata kiinnostuvani 25 vuotta nuoremmasta melko uudesta työkaveristani vähitellen. Lopulta tämä johti siihen, että ajattelin vain häntä päivin öin. En ollut ikinä aiemmin tavannut miestä, joka miellyttäisi minua niin täydellisesti joka suhteessa.

Olin melko varma siitä, että hänellä ei ole parisuhdetta ja ajattelin, että on mahdollisuuksien rajoissa, että hänkin olisi kiinnostunut miehistä.

Lopulta tulin siihen tulokseen, että minun on pakko kertoa asiasta hänelle, koska muuten en ikinä pääse siitä yli. Eräänä iltapäivänä töistä lähdettyä onnistuin tarjoamaan hänelle kyydin ja kerroin autossa, että pidän hänestä joka suhteessa. Hän otti sen juuri niin hyvin kuin ajattelinkin, koska hän on niin hieno ihminen. Valitettavasti hän ei kuitenkaan tuntenut minua kohtaan samoin, vaikka antoi ymmärtää, että hänellä on ollut homoseksuaalisia kokemuksia.

Luulin, että asian selvittäminen auttaisi minua eteenpäin, mutta tuskasta tulikin aivan sietämätöntä. Minuun iski epätoivo siitä, että en enää koskaan voi tuntea mitään näin voimakasta ketään kohtaan ja että tämä oli viimeinen tilaisuuteni kokea syvällinen rakkaussuhde miehen kanssa.

Kerroin rakastumisesta vaimolleni ja sen tuloksena päätimme erota, koska tämä oli hänellekin liikaa. Tapahtumasta on nyt n. Nyt on uskoni kuitenkin lopullisesti alkanut hiipua, mutta rakastumisen tunne ei hellitä. On vaikeata nähdä häntä päivittäin, mutta vielä vaikeampia ovat viikonloput, kun tiedän, että en näe häntä.

Olen nyt laittanut eri paikkoihin kontakti-ilmoituksia, joissa haen miestä tositarkoituksella, mutta en ole kovin toiveikas. Halusin vain kertoa tämän tarinan, vaikka eihän tähän auta kuin aika tai se, että työkaverini mahdollisesti on lähdössä muualle, jolloin en enää häntä näkisi.

Sekin ajatus tosin tuntuu pahalta, vaikka pidemmän päälle se ehkä olisi paras ratkaisu. Olen jotenkin pohjattoman surullinen siitä, että haluaisin saada rakastaa ja tulla rakastetuksi, mutta en jaksa uskoa siihen, että se koskaan toteutuisi. Tuntuu siltä, että tämä oli viimeinen mahdollisuus eikä minulla ole enää oikein mitään motivaatiota elämään.

Samassa yhteydessä tulin myös kaapista ulos melko monille ja ajoittain tuntuu siltä, että en mitenkään selviä tästä täydellisestä elämän ja tunteiden myllerryksestä.

Olen kuullut, että joissain maissa miehet vastaavat homojen deitti-ilmoituksiin vain pahoinpidelläkseen heidät. Onko vastaavaa tiettävästi tapahtunut Suomessa? Tietenkin voi ensitapaamisen järjestää julkiselle paikalle, mutta entäs jos jatkoilla odottaakin ikävä yllätys pesismailojen ja punaniskojen muodossa? Minua vaivaa kovasti se, että miksi useissa homoissa, ja ilmeisesti myös minussakin hieman, on joitain sellasia erikoisia, voisi sanoa naismaisia piirteitä, ehkä nimitys ei ole oikea, mutta sellaisia piirteitä joista voi joskus päätellä tai arvata että kyseinen henkilö todennäköisesti on homo.

Ajattelin aiemmin, että ne ovat vain matkittuja piirteitä, esim. Mutta olen alkanut epäillä, että ehkä näissä piirteissä voi olla jotakin myötäsyntyistä. En ole tietoisesti itse matkinut sellaista tyyliä, mutta siitä huolimatta minun on arvattu olevan homo, tuollaisten piirteiden perusteella. Kävelytyylistäni, "pehmeästä" olemuksestani yms. Onko asiasta tehty mitään tutkimusta, johtuuko kyseinen "pehmeys" joissakin homomiehissä esim.

Vaikuttaisi että joillakin lesbonaisilla olisi eräänlainen "kova" piirre itsessään, eli ns. Hei, Olen 17—vuotias homo. Olen jo jonkin aikaa miettinyt, miten alaikäisenä pystyisin tapaamaan homoja tarkoituksessa, että jossain vaiheessa voisimme alkaa seurustella. En siis kysy, mistä löydän seksiseuraa näitä viestejä on aivan liikaa keskustelupalstoilla vaan miten nuoret homot voivat löytää seurustelukumppanin. Olen miettinyt pääni puhki sitä, missä voi tavata näitä henkilöitä. Yhteiskunnallinen olettamus on se, että jokainen on hetero, ellei hän toisin kerro, joten jokaisen hyvännäköisen ja mukavalta vaikuttavan miehen kanssa ei voi tai voisi, mutta en viitsi mennä jutustelemaan.

Mietin ylipäätään, onko samankaltaisia "ongelmia" yleisesti nuorissa homoissa vai olenko jossain kuplassa, missä en huomaa nuorten homojen parisuhteita? Olenko tämän ajatuksen kanssa aivan metsässä? Kontekstina lisättäköön se, että olen tullut kaapista vanhemmilleni ja parhaimmille ystävilleni.

Mahdollinen "julkinen ulostulo" esim postaus facebookiin on minulle yhdentekevää enkä pidä sitä tärkeänä — mahdollisesti parisuhteen myötä tälläinenkin voisi tapahtua Olen kaksikymmentä vuotias nuori nainen, olen pitänyt itseäni heterona, mutta viime vuosien aikana olen huomannut olevani kiinnostunut myös naisista.

Olen suudellut naisia, ja nauttinut siitä, mutta en ole tehnyt mitään sen vakavampaa. Nyt olen kuitenkin ihastunut yhteen kaverini kaveriin, joka on lesbo ja luulen, että hänellä on samanlaisia tunteita minua kohtaan, mutta en tiedä miten toimia. Hän on minua vanhempi, ja hänellä on ollut vakaviakin suhteita naisten kanssa. Minua pelottaa miten on suhtautuu kokemattomuuteeni naisten suhteen. Ottaako hän minut tosissaan, sillä minulla on ollut vain miehiä seurustelukumppaneina?

En oikein itsekkään tiedä olenko nyt lesbo vai bi vai tuleeko minun ylipäätään määritellä sitä? Onko se sille toiselle tärkeää, että on kiinnostunut vain yhdestä sukupuolesta, eikä molemmista. Voiko tämä lesbo tuomita minut sen takia etten ole lesbo? Voiko hän ajatella, että tämä on minulle pelkkä vaihe? Entä jos en itsekkään tiedä onko tämä pelkkä vaihe?

Mietin myös miten muiden suhtautuminen minuun muuttuu, olenko sitten muiden silmissä vain lesbo. Tulipas siinä kysymyksiä kerrakseen, arvostaisin kovasti jotakin neuvoja. Olin koko teini-ikänä ihastunut samaa sukupuolta olevaan ystävääni. Eikä näin parikymppisenäkään ihastuminen vastakkaiseen sukupuoleen ole ottanut tuulta alleen. Ainoa ihminen, joka tiesi seksuaalisesta suuntautumisestani, pakko-outtasi minut seurassa, jossa iso osa kuului seksuaalivähemmistöön. Jostain syystä jouduin heti vähätellyksi, minua pidettiin korkeintaan biseksuaalina, jos sitäkään.

En tuntenut heistä ketään ennestään. Kokemus oli luonnollisesti hyvin traumaattinen, eikä todellakaan kiinnosta mennä mukaan paikkakunnan Setan toimintaan, varsinkin kun siihen kuuluu niitä ihmisiä, jotka vähättelivät minulle jo ennestään kipeää ja arkaa asiaa. Lisäksi tunnun olevan konservatiivisempi kuin mitä julkisuudessa esiintyvät seksuaalivähemmistöihin kuuluvat.

Mieluummin olen yksin ja syvällä kaapissa kuin seurassa, jossa minulla ei ole oikeutta olla minä. Olen viime viikot seurannut keskustelua mediassa siitä, saako ihmisen pakko-outata, varsinkin silloin, jos hän ei ole samaa mieltä esim. Suurin osa tuntuu olevan sitä mieltä, että saa. Nyt mietin sitä, että tekeekö vähemmistöön kuuluminen todella ihmisestä lampaan? Onko vain yksi mielipide oikeutettu?

Näin kaapissa olevana tuntuu todella kurjalta, että minua pidetään huonompana siksi, etten huonojen kokemusteni takia uskalla julkisesti olla sitä mitä olen. Puheet pakko-outtauksen oikeudenmukaisuudesta eivät kannusta kertomaan totuutta itsestäni. Onko tosiaan niin, että on olemassa vain yksi oikea tapa kuulua seksuaalivähemmistöön? Olen lesbo, en lammas! Olen vuotias nainen ja jo pitkään identifioitunut biksi.

En ole kuitenkaan liiemmin tuonut suhtautumistani esille. Olen aiemmin ollut sitä mieltä, että pyrin suhteisiin vain miesten kanssa, koska niin on helpompi; tämä kuulostanee setalaisten korvaan rajoittuneelta ja niin se onkin, mutta omassa tuttavapiirissäni päätös on mielestäni ymmärrettävä.

Olen kyllä kysyttäessä vastannut aina rehellisesti ja muutaman läheisen kanssa saanut purkaa tuntojani enemmän. Viime aikoina olo on ollut levoton ja masentunut ja olen alkanut kyseenalaistaa sekä omia ajattelumalleja sekä suuntautumistani. En ole ollut ikinä vakavassa parisuhteessa, vähemmän vakavia on ollut muutama.

Nämä suhteet ovat olleet varsin epätyydyttäviä. Seksi ei ole tuntunut erityisen hyvältä, vaan olen saanut nautintoa lähinnä haluttavana olemisesta ja alistumisesta. En tiedä olinko yhdestäkään näistä miehistä todella kiinnostunut vai oliko kyse jostakin ihan muusta, halusta olla parisuhteessa koska muutkin tai halusta olla haluttava. Ylipäänsä kiinnostun ihmisistä seksuaalisessa mielessä äärimmäisen harvoin - ja jos olen rehellinen, niin kyllä ne ovat useimmiten naisia.

Olen miettinyt aseksuaalisuuttakin, kai siinäkin on jonkinlaisia asteita? Seksin ajatus abstraktilla tasolla ja eroottisissa tarinoissa kiihottaa, mutta en pysty kiihottumaan kenenkään todellisen ihmisen ajattelusta, enkä koskaan ole saanut orgasmia.

Huomaan myös ajattelevani, että ehkä minä vain tarvitsen parisuhdetta vähemmän kuin ihmiset yleensä. Ehkä en tarvitse parisuhdetta? Minun on ollut vaikea ymmärtää ihmisten ahdistumista sinkkudesta, minullahan on laaja ystäväpiiri. Tiedän ahdistuvani lähinnä sen vuoksi, että mitä vanhemmat ja ystävät ajattelevat, kun en ole ikinä seurustellut. Säälivätkö ne, jos olenkin yksin? Minä olen usein ajatellut, että hyvät ystävät ja ystävien lapset riittäisivät minulle, jos vain voisin olla varma, että heillä on minulle aikaa, kun olemme vanhempia ja muilla on perheet Pelkään kyllä yksin jäämistä, ja heikkoina hetkinä olen vakuuttunut, että hommaan heterosuhteen ja lapsia vain välttääkseni sen.

Huomaat, että ajatukseni ovat sekavia. En osaa tunnistaa, onko kyse siitä, että olenkin lesbo tai ainakin enemmän sinnepäin vai onko vain niin, etten ylipäätään oikein kiinnostu ihmisistä samalla lailla kuin muut.

Mieleni tekisi tavata muita bi-naisia ja lesboja ja tunnustella, että ovatko omat kokemukseni ja ajatukseni heidän kanssaan samanlaisia. Myös aseksuaalisuudesta olisi hyvä saada puhua jonkun kanssa, tunnustella että sopisiko se minuun. Olen harkinnut, että etsisin satenkaariväkeä ihan Helsingin yöelämästä, mutta tämä on lopulta niin pieni kaupunki.

En välittäisi avata pohdintaani koko tuttavapiirilleni ennen kuin tiedän itse enemmän. Olen 19 v mies. Saan todella paljon seksuaalista nautintoa naisten vaatteisiin pukeutumisesta. Minua kuitenkin huolettaa oikeasti tämän normaalisuus. Teen tätä siis vain kotona.

Ennen nukkumaan menoa koen morkkista ja koen itseni hulluksi jne. Naisten vaatteisiin pukeutuminen antaa mulle kuitenkin kiihotusta ja hyvää oloa, mutta samaan aikaan pahaa oloa. Mistä se voi kertoa? Olen tilannut netistä naisten vaatteita. Haluisin enemmän ostaa oikeasta kaupasta. Mutta en ikimaailmassa kehtais, saatika sovittaa. Tai miten voisin toteuttaa paremmin fetissiä tai miten uskallan oikeeseen liikkeeseen ostamaan niitä.

Olen vuotias nainen ja olen tuntenut aina olevani vähän eksyksissä suuntautumiseni kanssa. Tämä johtuu ehkä siitä, että ainakin omasta mielestäni olen huono tulkitsemaan omia tunteitani. Olen seurustellut kahden miehen kanssa. Toisen kanssa tosissani, mutta heräsin jossain vaiheessa siihen, etten todella rakastanut häntä.

Kokemuksia naisista minulla on vähän. Ne ovat jääneet lähinnä suutelemisen tasolle. Olen kokenut yhtä vahvaa ihastusta niin miehiä kuin naisiakin kohtaan ja sen kai pitäisi olla selventävä esimerkki siitä, että olen jotain homon ja heteron välistä. Ihastun omasta mielestäni ihmiseen en niinkään sukupuoleen.

En tosin tiedä jäisivätkö tuntemukseni saman sukupuolen osalta vain ihastukseen. Olen jo muutamalle läheiselleni ulkona biseksuaalina, mutta minusta tuntuu edelleen, etten tiedä tarkalleen mikä olen. Voiko tämä johtua siitä, etten ole vielä täysin hyväksynyt itseäni? Mietin näitä asioita välillä ihan liikaakin ja se häiritsee. Minua painaa myös se, että netissä usein näkee syrjintää homoseksuaalien osalta biseksuaaleja kohtaan, koska he eivät muka osaa päättää kumpi sukupuoli viehättää eniten.

Moisen kuuleminen saa ainakin minut vetäytymään kuoreeni, koska omalla kohdallani ei tästä ainakaan ole kyse. Voisin luultavasti yhtä hyvin nimittää itseäni panseksuaaliksi, mutta sen sijaan olen käyttänyt sanaa bi.

Ehkä osittain tottuneista syistä, koska olen kyseistä sanaa käyttänyt jo viisi vuotta. Vähän aikaa sitten tapahtuneen eron jälkeen aloin ajatella tätä kaikkea enemmän. Ero tuntui jättävän minut tyhjän päälle. Suhde oli etäsuhde ja vei välillä paljon aikaani. Seurustelukumppaniani pidin parhaana kaverina, mutta kaikki muuttui eron jälkeen ja koska ystäväni muuttavat opiskelujen perässä toiselle paikkakunnalle on oloni todellakin tyhjä.

Kaikesta huolimatta olen kuitenkin helpottunut kun voin viimein tutkia ja etsiä itseäni, mutta tunnen olevani jollain tavalla umpikujassa. Perheeni ja kaikki kaveripiirissäni ovat tienneet jo pitkään suuntautumisestani ja se on ollut kaikille täysin okei, enkä ole joutunut minkäänlaisen syrjinnän tai kiusaamisen kohteeksi sen takia ikinä. Ongelmanani kuitenkin on, että vaikka minulla on ystäviä ja perhe, joille voin puhua niin silti tunnen olevani hirveen yksinäinen ja haluaisin kovasti päästä tutustumaan ja samaistumaan muihin seksuaalivähemmistöihin kuuluviin nuoriin täällä, mutta en oikein tiedä miten tai missä.

Tuntuu välillä todella turhauttavalta ja joskus jopa mietin, että olen tän kylän ainoo sateenkaarinuori mikä kyllä todellisuudessa on mahdotonta Tämän kesän ajan on tää asia ahdistanut tosi paljon ja olen yrittänyt kaikkeni, että pääsisin puhumaan jollekkin tuntuu, että päässä napsahtaa kohta.

Setan nuortenryhmäkin kun on täällä päin olematonta näin kesällä: Olen aikuinen, yli vuotias mies ja elänyt koko elämäni vahvasti heterona. Ystäväni ovat heteroita, asuinalueeni on hetero, autoni ja lemmikkini ovat heteroita. Minulla ei ole koskaan ollut suhteita miesten kanssa, vaikka olenkin siihen viittaavia tunteita tunnistanut itsestäni jo pitkän aikaa.

En halua luopua elämästäni julkiheterona, koska pidän tästä elämäntyylistä. Jos tulisin jotenkin kaapista ja kertoisin olevani homo tai bi tai jotain muuta, uskon, että katuisin sitä. Siksi en halua julkisesti ilmoittautua minkään seksuaalisen suuntauksen edustajaksi. En myöskään estele, jos joku analysoi minut heteroksi. Pienen ongelman tekee kuitenkin se, että en osaa tavata miehiä.

Haluaisin sitä seksuaalisen minäni toteuttamiseksi, mutta en tiedä, missä ja miten tapaisin muita samanhenkisiä miehiä salassa. Onko minun siis tehtävä päätös julkihomouden ja julkiheterouden välillä, jos mielin miehelävierailuille? Vai löytyykö jokin seksuaalisosiaalisen toiminnan välimuoto, josta en vain tiedä? Minusta tuntuu joskus, että olen ainoa ihminen tämän ristiriidan parissa, vaikka uskonkin, etten ole.

Tämä ongelma voi olla monien mielestä aika outo ja ymmärrän, jos se herättää ihmetystä tai negatiivisiakin tunteita. Näen asian kuitenkin niin, että identiteettini muodostuu aatteista ja kokemuksista ja nyt minusta puuttuu jotain.

Olen vuotias, vasta hiljattain kaapista tullut transmies. Aion hankkiutua lähiaikoina tutkimuksiin ja toivon että saisin suhteellisen vaivatta diagnoosin ja reseptin testosteronia varten. En kaipaa leikkauksia, ne tuntuvat fyysisesti liian rajuilta ja riskialttiilta, ja uskon että hormonit riittävät tekemään kropastani sennäköisen kuin sen mielestäni kuuluu olla. Pelkään kuitenkin muiden mielipiteitä kehostani. Olen homo, ja huolestuttaa etten koskaan löydä poikaystävää.

Tiedän että monet transmiehet elävät onnellisesti homomiehinä muiden joukossa, mutta he kaikki vaikuttavat olevan hyvin maskuliinisia ja perinteisen komeita ja hoikkia ja lihaksikkaita, ja kaikki tuntuvat hankkiutuvan masektomiaan. Pelottaa etten ole koskaan tarpeeksi miehekäs tai että rintani ovat inhottava yllätys mahdollisille kumppaneille.

Suomi seksi chat sihteeri vaasa gay

En tiedä mitä tähän pitäisi kirjoittaa. Aloittaja puhui rukoilemisesta ja uskoon tulemisesta, joten on aika varma, että tässä osiossa siitä saa negatiivista palautetta. Tarkoitan siis tutustumista toiseen työn tai harrastuksen kautta tai vaikkapa baarissa. Tällä hetkellä kuitenkin tunnen polkevani tyhjää asian käsittelyn suhteen, ja että kaapista ulostulo olisi luultavasti ainoa tie ulos umpikujasta. Pan tarkoittaa, että seksuaalinen viehätys kohdistuu naisiin, miehiin ja muunsukupuolisiin TAI sitä, että yleisesti viehättyy seksuaalisesti ihmisestä, eikä sukupuolella ole merkitystä. He eivät kutienkaan kykenisi romanttiseen suhteeseen miehen kanssa.

Miten selität sen, että muutos oli niin radikaali vain yhdessä päivässä, jos aiemmin laukesin muutamalla vedolla nähdessäni homopornoa. Minua ei kyllä mitenkään olisi voinut luokitella heteroksi, sillä olin bi-seksuaalisuuden "homopäädyssä". Mitkä on fiilikset ja tuu sitten kirjoittamaan onnistuiko eheytys. No kai se oli odotettavissa, että kukaan täällä ei sitä usko. Mutta aika vaikea kuvitella niiden fiilisten tulevan takaisin, kun nyt homoeroottinen materiaali kiihottaa yhtä paljon, kuin keskiverto miestä kilpikonnat.

Tiedän että seksuaalisuus ei ole mustavalkoista ja voi olla muuttuvaistakin, mutta kuu-ukkeleiden sekoittaminen asiaan Jostain kumman syystä homoseksuaalit väheksyvät eheytyneitä ja sanovat, että eheytyminen on itselleen valehtelemista, eikä se oikeasti toimi. Miksi teitä haittaa minun tarinani tippaakaan? Ja kertokaa minulle tästä "itsepetoksesta" jota olen harjoittanut. Miksi et paasaa tästä asiasta biseksuaalisuuspalstalla?

Vaikka muutos olisi tapahtunut, on aivan eri asia "muuttua" biseksuaalista heteroksi, kuin yrittää muuttua homosta heteroksi. Sä et mikään homo ole ikinä ollutkaan, koska tunsit ja tunnet vetoa tyttöihinkin. Vaikka kuinka olisit ollu siellä biseksuaalisuuden homoimmassa päässä niin silti, ihan eri asia lähteä jonkun homon pakottamaan itseään rakastumaan naiseen. Biseksuaalisuudessa kuitenkin se kiinnostus vastakkaista sukupuolta kohtaan on jo olemassa, homoudessa ei. Ei sinulla tietenkään mitään ahdistusta ole sen vuoksi, että olet kieltänyt "itseäsi", koska et joudu kieltämään romanttisia tunteita miehiä kohtaan ja sen sijaan tunnet niitä naisia kohtaan.

Homolle se on pikkasen hankalampaa alkaa kieltää tunteita samaa sukupuolta kohtaan ja sitten vielä pitäs pakottaa itsensä pitämään vastakkaisesta sukupuolesta romanttisella tasolla kun sitä kiinostusta ei ole olemassa. Läheisyyden ja rakkauden kieltäminen on hankalamapaa kuin seksin. Seksuaalista tyydytystä voi tuottaa itselleen, mutta oman rakkauden tarpeen tyydytys yksin on hieman hankalaa ellei mahdotonta.

Seksiä voi kaivata, mutta ilman sitä voi oppia elämään helpommin, koska onhan jotkut selibaatissa parisuhteessakin. Mutta läheisyyden kaipuu on tuskallisempaa, koska sitä kaipuuta ei itse voi puuduttaa niin kuin seksuaalista halua.

Toki yksin on aivan mahdollista elää ja yksinäisyyteen tottuu, mutta ihmiselle, jolla on voimakas läheisyydentarve, on todella vaikeaa luopua siitä ajatuksesta ettei voi itseä häiritsevän seksuaalisuuden vuoksi saada parisuhdetta ja rakkautta. Eheytystoiminta kuitenkin tähtää siihen, jos konkreettista seksuaalisuuden muutosta ei tapahtu, että eheytettävä elää selibaatissa erossa homoseksuaaleista.

Se ei tähtää siihen, että eheytettävän "annettaisi" palata entiseen elämäänsä jos eheytys ei useamman vuodenkaan jälkeen toimi, vaan sitten suositellaan elämään yksin selibaatissa, koska sekin on uskonnollisesta näkökulmasta parempi kuin syntinen elämä. Mutta siinä vaiheessa tulisi kysyä itseltä: Elänkö omaa elämääni vai sellaista mitä muut tahtovat minun elää? Onko kaikki kärsimys sen arvoista ja voinko kuolla tyytyväisenä elettyyn elämääni?

Annanko pelkän uskonnon luoda elämääni kahleet ja sen todellisen helvetin? Kyse on aina yksilön omasta elämästä eikä kenenkään tulisi joutua elämään siten miten muut sanelee.

Totuus on kuitenkin se, että suurin osa uskovaisistakaan homoista ei ole muuttunut heteroiksi eheyttämällä vaan he uskovat olevansa eheytyneitä, koska eivät harjoita suuntautumistaan. Ja ihan oikeasti vuotiaan seksuaalisia muutoksia on aika turha verrata aikuisiin kehittyneisiin ihmisiin, kun teinin seksuaalisuus on vasta kehitysvaiheessa.

Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena. Itse ajattelen eheytymisen olevan mahdollista. Ihmetyttää miten postiin on tullut näin paljon vihaisia viestejä. Jos joku pystyy muuttumaan bi-seksuaalista heteroksi lyhyessä ajassa, miksi toinen ei sitten voisi muuttua homosta heteroksi? Lukekaa nyt herranjumala edes tuo aloitus, siellä sanotaan, että viesti ei ole niille jotka pitävät homoutta synnynnäisenä ominaisuutena, eikä siinä pakkoeheytetä ketään.

Aloittaja on vuotias keskenkasvuinen teini. Teini-iässä seksuaaliset tuntemukset vaihtelee. Hänellä oli jo kiinnostus romanttisella tasolla vastakkaista sukupuolta kohtaan olemassa ja homoilla sitä ei ole, niin totta kai sitä pystyy helpommin"eheytymään" kun homoudessa pitäisi sitä kiinnostusta vastakkaista sukupuolta kohtaan ruveta rakentamalla rakentamaan.

Eikä useinkaan nämä eheytyksessä olleet homot pysty koskaan edes kiinnostumaan naisesta seksuaalisella tasolla tai kiinnostus ei koskaan pääse sille tasolle mitä se on heteroilla.

Eheytystoimintaa ei tue mitkään viralliset terveydenhuoltotahot. Se tutkimus totesi vain, että muutosta seksuaalisuudessa voi tapahtua eli kumottiin se väite, ettei seksuaalisuus voi muuttua mikä toisaalta oli jo tiedossa. Tutkimus myönsi myös sen, että tutkimuksen perusteella ei voida sanoa, että yleisesti muutos on kaikille homoille mahdollista.

Sitä paitsi eheytystoiminnat ovat hyvin epämääräisiä ja kannustavat selibaattiin ja yksinäiseen elämään, mitä ei kenenkään pitäisi joutua tekemään sen vuoksi, ettei hyväksy itseään tai että joillekin muille tämän yksilön seksuaalisuus on ongelma.

Seksuaalisuuden kieltäminen ei tee heteroksi eikä se tarkoita eheytymistä yleisellä tasolla. Uskonnollisella tasolla se tarkoittaa eheytymistä, koska ei harjoiteta syntiä. Jos aidosti yksilö tuntee selibaatin olevan se ainoa ratkaisu johon hän voi olla onnellinen ja tyytyväinen niin se on hänen oma asiansa eikä vaikuta muihin pätkän vertaa.

Suurin osa homoista ei kuitenkaan sellaiseen ryhtyisi eikä siihen pidä edes kannustaa, koska seksuaalisuus on jokaisen oma henkilökohtainen asia joihin muiden ei tarvitsisi puuttua ollenkaan. Kaikenlisäksi eheyttäjien kohdalla pitäisi miettiä sitä, ovatko he juuri niitä jotka tarvitsevat eheytystä. Aloittajan olisi pitänyt laittaa tämä postaus joko uskovaisten homojen palstalle tai biseksuaalien.

Ihan vain siitä syystä, että ihmiset eivät välttämättä pidä siitä, että juuri tällä palstalla mikä pitäisi olla ns.

Tätä osiota kuitenkin lukee suurin osa niistä, jotka eivät kamppaile seksuaalisuusasian kanssa ja tuota uskovaisten osiota lukee taas ne jotka miettivät seksuaalisuuden suhdetta uskontoonsa.

Aloittaja puhui rukoilemisesta ja uskoon tulemisesta, joten on aika varma, että tässä osiossa siitä saa negatiivista palautetta. Aihealueet löytyy kullekin aiheelle. Eihän kukaan mene keskustelemaan kissoista koirapalstalle ja vaikka asiasta puhuminen siellä ei ole hyväksyttävää, ei se tarkoita sitä etteikö asiasta saisi puhua. Eli haluan sanoa, että ei pidä mennä tunkemaan tikkua muurahaispesään. Mielummin kannattaa keskustella asiasta sellaisessa osiossa missä on aiheesta kiinnostuneita ja puolueettomasti ajattelevia lukijoita.

Et ole varmaan miettinyt sitä, että seksuaaliset halut kertovat myös aika paljon suuntautumisesta, eivät toki kaikkea. Kyllä olen puhunut täyshomoille, joilla on ollut romanttisia tunteita naisia kohtaan. Sellaisille täysheteroille en ole puhunut, jotka kiihottuisivat miehistä. Miten ne halut ovat kadonneet yhdessä illassa? Se olisi eri asia, jos olisi ajan kanssa kadonneet halut ja alkujännitys homoilua kohtaan. Sellainen ei tapahdu yhdessä illassa!!

No jos olen mielestänne ollut aina hetero, niin se luo uudenlaisen pulman. Miksi homot vakuuttavat kaikille heteropojillekkin heidän olevan vähintään bi-seksuaaleja, usein myös homoja. Eikö se ole melko harhaanjohtavaa, jos olen useilla eri palstoilla, myös tällä palstalla kysynyt olenko homo tai bi, olen saanut vastaukseksi, että olen homo. Ja jotkut harvat sanoneet, että bi. Miksi ihmeessä minuakin yritettiin houkutella myöntämään että olen homo, jos olin kuitekin hetero?

Joo, pistän tän tonne uskovaisten puolelle. Pääasia että olet onnellinen ja sinut itsesi kanssa, muista kuunnella itseäsi myös tästä eteenpäin. Riski onnen menettämisestä on liian suuri enkä oikeastaan voi kuvitella olevani onnellisempi muutoin kuin sellaisena kuin olen nyt. Jos olisin totaalisen onneton ja kokisin itseni vieraaksi, silloin vastaavasti mikä vain muutos olisi todennäköisesti vain hyvään suuntaan.

Rohkeutta se kuitenkin vaatii, tarttua härkää sarvista ja nousta epäonnesta. Voisitko jotenkin tarkentaa mikä on tuo kyseinen liike, jotta osaan välttää siihen kuulumista - jos kyseisessä 'liikkeessä' on vain yksi totuus joka sallitaan nimittäin.

Se kun kuulostaa varsin ei-suvaitsevalta, näin omaan korvaan. Homoseksuaali voinen silti edelleen olla vaikken em. Ellei hän siihen kuuluisi, hän tuskin voisi noinkin vankkumatonta totuutta kyseisestä 'liikkeestä' laukoa. Taidat jutella täällä enimmäkseen itsesi kanssa. Suosittelen sinulle eheytynyt poika Lorna Byrnen kirjan " portaat taivaaseen". Nuori poika tuli Lornan luokse koska hän tunsi itsensä ahdistuneeksi, vialliseksi ja syntiseksi ja harkitsi itsemurhaa koska piti pojista.

Lorna vastasi hänelle " Jumala tietää jo hedelmöitys hetkellä kenestä tulee homo ja kenestä hetero, se on Jumalan tahto. Sä olet nyt vähän sellainen, että sä haluat kieltää sen millaiseksi Jumala sut loi. Miksi siis Jumala loi meidät erillaiseksi, ehkä siksi että hän samalla yrittää opettamaan meitä rakastamaan ja hyväksymään meidät ja toiset sellaisina kuin olemme. Joo kiitoksia kehuista kirjoitustaitoon liittyen. Olen kyllä ihan 16v. DD En ole vieläkään tuntenut mitään homoseksuaalisia tunteita tuon erityisen päivän jälkeen ja tunnen oloni paljon paremmaksi.

En edelleenkään voi pakkoeheyttää ketään, mutta koko elämäni näyttää paljon kirkkaammalta. Johtuen siitä, että tulin uskoon ja uskon, että sen kautta sain myös homoseksuaaliset tunteet pois. Ja Half Woman, tuo on kyllä vähän kristillisen sanoman vastaista. Ei seksuaalisuus ole se kristinuskon A ja O, mutta aika selvästi homoilu on määritelty synniksi.

En minäkään tunne aina tunteita naisia kohtaan, mutta ei se tarkoita ettei niin joskus tapahtuisi. Asiat ei aina mene niin, että tänään tunnet ja huomenna taas et. Lorna Byrne on ollut katolisen kirkon tarkkailun alla, mutta jostain syystä hänen sanomansa on saanut katolisen kirkon ymmälleen niin etteivät he tiedä miten Lornaan suhtautuvat, hän elää täysin kristillistä elämää.

Omasta puolestani voin sanoa, etten voinut lukea hänen kirjojaan itkemättä koska niin koskettavia ne ovat, ne kokemukset ja omat tekemät uhraukset. Kuinka monen ihmisen sydäntä hän Jumalan viestinviejänä on koskettanut, riippumatta siitä onko uskossa vai ei. Kyllä Jumala rakastaa myöskin niitä ihmisiä jotka eivät häneen uskoisikaan.

Tässä vielä lainaus Lornan kirjasta " monet portaat vievät taivaaseen, mutta yksikään uskontokunta ei voi väittää, että juuri heidän on se oikea. Raamattu on suurilta osin kirjoitettu kirjoittajan omien mielipiteiden mukaan ei Jumalan ja Jeesuksen.

Tässä sinulle vielä lisäksi eheyttämisrukous jolla ei tarkoiteta eheytymistä homosta heteroksi vaan paremmaksi ihmiseksi ja hyväksyä itsesi! Parantavien enkelten rukous, jonka Jumalalta tuo Mikael, arkkienkelisi. Vuodata ilmoille sinun eheyttävät enkelisi, taivaallinen sotajoukkosi ylleni, ja niiden ylle joita rakastan.

Suo minun tuntea ylläni eheyttävien enkeltesi säteily, parantavien kättesi valo. Annan eheyttämisesi alkaa, miten ikinä Jumala sen suo. Voin vain todeta, että olen joskus itsekin ollut vuotias Moisia ajatuksia silloin pyöri omassakin päässäni. Kukaan ei voi sanoa, mihin suuntaan. Tuossa iässä sitä on kiehunut itse kullakin. Kun sitten olet elänyt parisuhteessa pitkään, ei se ole oikeastaan niin ratkaisevaa, onko kumppanisi mies vai nainen, pääasia, että sinulla on joku, jonka viereen voit iltaisin turvallisesti nukahtaa.

Jaahas, mukava juttu, jos tunnet itsesi onnelliseksi. Itse olen nainen, joka elää suhteessa toisen naisen kanssa. Hupaisaa tuo, miten rinnastat erektion seksuaalisuuteen - en minäkään mistään lesbopornosta kiihotu, voin korkeintaan todeta, että ihan nättejä naisia. Eivät heteromiehetkään ihan jokaisesta naisesta kiihotu teini-iän jälkeen ja tuskin silloinkaan.

Jossain tuolla myöhemmässä viestissä pyysit kertomaan, miksi monet homot pitävät ehetymistä itsepetoksena. Tässä oma "versioni ": Itse tajusin pitäväni tytöistä samoihin aikoihin kuin sinäkin ilmeisesti. Jonkinlaista juttua muutaman tytön kanssa oli, mutta siitä ei sitten tullut mitään. Lukiossa halusin sitten näyttää itselleni ja muille , että olen hetero ja seurustelin melko pitkään pojan kanssa. Kaikki oli ihan "hyvin" varsin pitkään - seksi oli hyvää ja muuta, mikä oli vuotiaalle tärkeää: Jonkin ajan päästä tapasin nykyisen naiseni.

Kummallakaan ei aluksi ollut mitään tarkoitusta alkaa suhteeseen tai edes kiinnostua toisistaan. No lopun varmasti arvaatkin. Nyt ollaan oltu yhdessä monia vuosia. Tarkoituksena ei ole väittää, että näin kaikki menisi sinunkin osaltasi, kunhan vain kerroin esimerkin siitä, miten itse petin itseäni.

Et näytä olevan oikeen tasapainossa, joten kehottaisin hakemaan ammatti apua. Tuossa iässä - eikä muutenkaan - seksuaalista suuntautumista ei pidä määritellä pornon katsomisen perusteella. Alkuvaiheessa tuli vielä muutamia retkahduksia, mutta nytten olen aivan täysi hetero. Yritin runkata fantasioidessani pojista, mutta vaikka yritin varmaan tunnin, en pystynyt runkkaamaan loppuun. Ei vaan tuntunut kiihottavalta.

Olen katsonut nyt ensimmäisiä kertoja heteropornoa sekin on synti, tiedän ja kiihottunut siitä aivan älyttömän paljon. Aiemmin katsoessani heteropornoa katsoin vain miestä ja runkkaaminen heteromateriaalille oli jotenkin vaivalloista.

Jos tämä ei ole teidän mielestänne huomattava muutos, niin mikä sitten on? Kävit kurkistamassa millaista elämä on aidan toisella puolella, jonka jälkeen palasit oikeaan kotiisi. Sä et mikään homo koskaan ole ollutkaan. Uskovaisilla on paljon asioita joita he pitävät syntinä, joten on luonnollista, että myös sukupuolivietti muutetaan uskontoon sopivaksi.

Olen ymmärtänyt niin, että jos aidosti tulee uskoon, niin se usko antaa heille voimaa elää niiden sääntöjen mukaan. On kokonaan toinen asia, kuka tulee uskoon. Ei kaikki voi tulla uskoon, ja on monia uskossa eläviä, jotka eivät ole niin vahvasti uskossa, että voisivat noudattaa niitä sääntöjä kärsimättä muuten omassa elämässään.

Mutta eheytys eheytyksenä on itsepetosta. Ei seksuaalisuus muutu muuksi, mitä se on ollut syntyessä.

Pieniä lisävivahteita tulee mukaan, toisia katoaa, mutta perusasiat pysyy aina. Kieltäytyä voi, ja voi oppia elämää ilmankin, mutta vaikkeuksia kieltäyminen jossakin vaiheessa väistämättä tuo mukanaan. Paras kieltäytyminen on ominkäsinonneen menetelmä, silloin paineet seksuaalisuuden toteuttamiseen toisten kanssa ei nouse liian suureksi. On myös ihmisiä, jotka eivät koskaan tunne romanttisia tunteita kumpaakaan sukupuolta kohtaan, vaan heillä on vain seksuaalinenpuoli elämässään.

Minä olen eläväesimerkki aseksuaalisesta. Jeesus Kristus syntyi vapahtajaksi ja vapautti myös Vanhan Testamentin juutalaisesta kulttuuriympärstöstä. Jeesuksen mukaan jotkut ovat jo syntymässään avioon kelpaamattomia. Tällä hän viittasi tietenkin sen ajan miehen ja naisen väliseen liittoon. Ihminen syntyy homoksi tai heteroksi tai jotain siltä väliltä. Tätä asia ei rukouksin muutu, muutosyritykset voivat johtaa henkiseen kriisiin.

Tämän ketjun aloittaja on bi-seksuaali tai ainakin hän hakee paikkaansa ja rajojaan. Ei siinä sen kummempaa. Luepas Raamattua, ei puhuta mitään homouden puolustamisesta. Ei Jeesus tehnyt homoudest hyväksyttävää. Se oli ja on syntiä. Olen iloinen puolestasi jos olet sitä mieltä että teit oikean ratkaisun, mutta et ole koskaan ollut bi-seksuaali tai edes homo sillä seksillä ei ole mitään tekemistä seksuaalisuuden kanssa.

Seksi on tapa osoittaa joko kiintymystä tai sitten vain purkaa seksuaalisia paineita, seksuaalisuuteen kuuluu myös romanssi. Eheytys hoito ei paranna homoseksuaalisuutta eikä yksikään kirkko väitä parantavansa ihmisiä homoseksuaalisuudelta, vaan opettaa ihmisiä kieltäytymään homo seksin harrastamisesta.

Homous on täysin luonnollinen asia ja ei ole mitään todisteitä joka todistaisi toisin, ja raamatussakaan jota et varmana ole kunnolla edes lukenut ei missään kohtaa sanota että et saisi rakastaa toista miestä joka on homoseksuaalisuutta "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi ja Jumalaa yli kaiken". Raamattu sanoo että seksi on väärin, oli se sitten homo tai hetero seksiä niin se on väärin jos kyse on pelkästä seksistä, seksin tarkoitus on tehdä lapsia, ei nauttia seksistä joka on syntiä.

Esimerkiksi Vatikaanissa kondomit, eheytyspillerit , kastraatio sekä abortti ovat laittomia tai ainakin vaativat luvan jota ei helposti myönnetä, sillä abortti on murha, kastraatio, kondomit ja eheytyspillerit estävät lapsen saannin ja ihminen tällöin lankeaa yhdelle kuoleman synnille Viha, ahneus, mässäily, teennäisyys, kateus, himo ja laiskuus ovat kaikki 7 kuoleman syntiä ja seksi luokitellaan himoksi. Saan todella paljon seksuaalista nautintoa naisten vaatteisiin pukeutumisesta.

Minua kuitenkin huolettaa oikeasti tämän normaalisuus. Teen tätä siis vain kotona. Ennen nukkumaan menoa koen morkkista ja koen itseni hulluksi jne. Naisten vaatteisiin pukeutuminen antaa mulle kuitenkin kiihotusta ja hyvää oloa, mutta samaan aikaan pahaa oloa. Mistä se voi kertoa? Olen tilannut netistä naisten vaatteita. Haluisin enemmän ostaa oikeasta kaupasta. Mutta en ikimaailmassa kehtais, saatika sovittaa. Tai miten voisin toteuttaa paremmin fetissiä tai miten uskallan oikeeseen liikkeeseen ostamaan niitä.

Olen vuotias nainen ja olen tuntenut aina olevani vähän eksyksissä suuntautumiseni kanssa. Tämä johtuu ehkä siitä, että ainakin omasta mielestäni olen huono tulkitsemaan omia tunteitani. Olen seurustellut kahden miehen kanssa.

Toisen kanssa tosissani, mutta heräsin jossain vaiheessa siihen, etten todella rakastanut häntä. Kokemuksia naisista minulla on vähän. Ne ovat jääneet lähinnä suutelemisen tasolle. Olen kokenut yhtä vahvaa ihastusta niin miehiä kuin naisiakin kohtaan ja sen kai pitäisi olla selventävä esimerkki siitä, että olen jotain homon ja heteron välistä. Ihastun omasta mielestäni ihmiseen en niinkään sukupuoleen. En tosin tiedä jäisivätkö tuntemukseni saman sukupuolen osalta vain ihastukseen.

Olen jo muutamalle läheiselleni ulkona biseksuaalina, mutta minusta tuntuu edelleen, etten tiedä tarkalleen mikä olen. Voiko tämä johtua siitä, etten ole vielä täysin hyväksynyt itseäni? Mietin näitä asioita välillä ihan liikaakin ja se häiritsee. Minua painaa myös se, että netissä usein näkee syrjintää homoseksuaalien osalta biseksuaaleja kohtaan, koska he eivät muka osaa päättää kumpi sukupuoli viehättää eniten. Moisen kuuleminen saa ainakin minut vetäytymään kuoreeni, koska omalla kohdallani ei tästä ainakaan ole kyse.

Voisin luultavasti yhtä hyvin nimittää itseäni panseksuaaliksi, mutta sen sijaan olen käyttänyt sanaa bi. Ehkä osittain tottuneista syistä, koska olen kyseistä sanaa käyttänyt jo viisi vuotta. Vähän aikaa sitten tapahtuneen eron jälkeen aloin ajatella tätä kaikkea enemmän. Ero tuntui jättävän minut tyhjän päälle. Suhde oli etäsuhde ja vei välillä paljon aikaani.

Seurustelukumppaniani pidin parhaana kaverina, mutta kaikki muuttui eron jälkeen ja koska ystäväni muuttavat opiskelujen perässä toiselle paikkakunnalle on oloni todellakin tyhjä. Kaikesta huolimatta olen kuitenkin helpottunut kun voin viimein tutkia ja etsiä itseäni, mutta tunnen olevani jollain tavalla umpikujassa. Perheeni ja kaikki kaveripiirissäni ovat tienneet jo pitkään suuntautumisestani ja se on ollut kaikille täysin okei, enkä ole joutunut minkäänlaisen syrjinnän tai kiusaamisen kohteeksi sen takia ikinä.

Ongelmanani kuitenkin on, että vaikka minulla on ystäviä ja perhe, joille voin puhua niin silti tunnen olevani hirveen yksinäinen ja haluaisin kovasti päästä tutustumaan ja samaistumaan muihin seksuaalivähemmistöihin kuuluviin nuoriin täällä, mutta en oikein tiedä miten tai missä. Tuntuu välillä todella turhauttavalta ja joskus jopa mietin, että olen tän kylän ainoo sateenkaarinuori mikä kyllä todellisuudessa on mahdotonta Tämän kesän ajan on tää asia ahdistanut tosi paljon ja olen yrittänyt kaikkeni, että pääsisin puhumaan jollekkin tuntuu, että päässä napsahtaa kohta.

Setan nuortenryhmäkin kun on täällä päin olematonta näin kesällä: Olen aikuinen, yli vuotias mies ja elänyt koko elämäni vahvasti heterona. Ystäväni ovat heteroita, asuinalueeni on hetero, autoni ja lemmikkini ovat heteroita.

Minulla ei ole koskaan ollut suhteita miesten kanssa, vaikka olenkin siihen viittaavia tunteita tunnistanut itsestäni jo pitkän aikaa. En halua luopua elämästäni julkiheterona, koska pidän tästä elämäntyylistä. Jos tulisin jotenkin kaapista ja kertoisin olevani homo tai bi tai jotain muuta, uskon, että katuisin sitä. Siksi en halua julkisesti ilmoittautua minkään seksuaalisen suuntauksen edustajaksi. En myöskään estele, jos joku analysoi minut heteroksi. Pienen ongelman tekee kuitenkin se, että en osaa tavata miehiä.

Haluaisin sitä seksuaalisen minäni toteuttamiseksi, mutta en tiedä, missä ja miten tapaisin muita samanhenkisiä miehiä salassa. Onko minun siis tehtävä päätös julkihomouden ja julkiheterouden välillä, jos mielin miehelävierailuille? Vai löytyykö jokin seksuaalisosiaalisen toiminnan välimuoto, josta en vain tiedä? Minusta tuntuu joskus, että olen ainoa ihminen tämän ristiriidan parissa, vaikka uskonkin, etten ole. Tämä ongelma voi olla monien mielestä aika outo ja ymmärrän, jos se herättää ihmetystä tai negatiivisiakin tunteita.

Näen asian kuitenkin niin, että identiteettini muodostuu aatteista ja kokemuksista ja nyt minusta puuttuu jotain.

Olen vuotias, vasta hiljattain kaapista tullut transmies. Aion hankkiutua lähiaikoina tutkimuksiin ja toivon että saisin suhteellisen vaivatta diagnoosin ja reseptin testosteronia varten. En kaipaa leikkauksia, ne tuntuvat fyysisesti liian rajuilta ja riskialttiilta, ja uskon että hormonit riittävät tekemään kropastani sennäköisen kuin sen mielestäni kuuluu olla.

Pelkään kuitenkin muiden mielipiteitä kehostani. Olen homo, ja huolestuttaa etten koskaan löydä poikaystävää. Tiedän että monet transmiehet elävät onnellisesti homomiehinä muiden joukossa, mutta he kaikki vaikuttavat olevan hyvin maskuliinisia ja perinteisen komeita ja hoikkia ja lihaksikkaita, ja kaikki tuntuvat hankkiutuvan masektomiaan.

Pelottaa etten ole koskaan tarpeeksi miehekäs tai että rintani ovat inhottava yllätys mahdollisille kumppaneille. Tuntuu melkein että minun pitäisi muuttaa kehoani tavoilla jotka eivät tunnu minusta hyvältä, ja lisäksi käyttäytyä ja pukeutua hypermaskuliinisesti, jotta olisin muille "tarpeeksi mies". Eikä sekään tietenkään riittäisi kaikille. En halua ruveta sellaiseen. Hei, Olen kaapissa oleva 18v jätkä.

Vaikka olen yrittänyt, en kiinnostu naisista samalla tavalla kuin miehistä. Harrastan tosissaan urheilua en halua kertoa pienen lajin nimeä , ja muutenkaan lähipiirini ei ole kovin avoin tämmöiselle. Itsellänikin on pitkään ollut vaikeuksia hyväksyä itseäni tällaisena ja pahimmillaan se on mennyt siihen pisteeseen, että yritän järjestelmällisesti piilottaa ominaisuutta itsestäni.

Eihän se mitenkään ulospäin näy, mutta ihan varmuuden vuoksi. Olen alkanut masentua sen takia, että en usko ikinä löytäväni seuraa itselleni. Sellaista, josta aidosti välittäisin, ja joka välittäisi minusta.

Tulee jotenkin yksinäinen ja orpo olo. En ole yhtään kiinnostunut Prideista, Mr Gay Finland -kilpailuista yms vastaavista. En vain koe kuuluvani samalla lailla joukkoon, vaikka miehistä sytynkin. En halua tehdä asiasta numeroa tai ylikorostaa sitä.

Ennemminkin haluaisin vain että pystyisin itse ja lähipiirini itse sen hyväksymään joskus, mutta ei siitä tarvitsisi sen enempää jauhaa. Niin, pelkoni liittyy vain siihen että en usko ikinä löytäväni seuraa. Jotenkin tuntuu, että siinä neljä prosenttiyksikköä on ilmaa. Netistä olen löytänyt vain yhden illan juttuja hakevia neitimäisiä poikia ja toisaalta reippaasti keski-ikäisiä samalla asialla. Minulla ei ole mitään heitä vastaan, mutta en ole kiinnostunut sellaisesta. En ole käynyt homobaarissa, mutta kuulemma miljöö on suhteellisen samanlainen sielläkin.

Oikeassa elämässä ns perinteisellä tavalla seuran hakeminen tuntuu mahdottomalta. Tarkoitan siis tutustumista toiseen työn tai harrastuksen kautta tai vaikkapa baarissa. Kun heterot voivat käytännössä lähestyä ketä tahansa vastakkaisen sukupuolen edustajaa, minun kaltaiseni joutuvat ensin arvuuttelemaan, kuka kuuluu siihen viiteen prosenttiin. Jos arvaat väärin, saat pahimmillaan turpaasi tai menee ainakin maine. Eikä ainakaan löytynyt samanhenkistä. Tällaisesta minulla on jo nyt yksi kokemus.

Tässä vain ei saa turpaan niiltä yhdeksältä oikeakätiseltä, joita ensimmäiset sattuivat olemaan. Miten tämmöiset löytävät seuraa? Tarkoitan sellaisia ihan normaaleja perusjätkiä. En keski-iän ylittäneitä tai BB-julkkiksia. Onko sellaisia edes olemassa? Monet kaverini, jotka tietävät minusta, ovat yrittäneet lohduttaa sanomalla tuntevansa monia kaapissa olevia kaltaisiani ihmisiä. Sen ovat vain sanoneet niin monet, että en enää usko siihen, kun en itse tunne yhtään. Alan olla aika epätoivoinen, koska en vain ymmärrä.

Toinen huoleni koskee perheen perustamista. Olen aina pitänyt itsestään selvänä lasten hankkimista, pidän lapsista valtavasti. Käytännössä se taitaa vain jäädä haaveeksi. Olen 33v nainen ja tiennyt lesboudestani jo kai 13 vuotta vaikka olin välillä heterosuhteessa. Minulla on ollut yhteensä 5 seurustelusuhdetta.

Nyt olen ollut sinkkuna 4 ½ vuotta. Olen nyt huomannut että en enää pystyisi ihastumaan tai rakastumaan kehenkään. On kuin tunteet olisi sammumassa. Pelkään, että en kykenisi enää uuteen suhteeseen tai seurustelemaan. Sinkkuilu ei kutenkaan minua haittaa.

En myöskään kaipaa uutta kumppania tai suhteen aloittamista. Koko perheeni tietää jo minusta, onneksi suhtautuivat loistavasti.

Siis onko tilanteessani jotain pahaa? Vaikuttaako tunteitten muuttumiseen se mitä koin suhteissa? Sosiaalisuus ei ole minulla loistava, koska ihmissuhteitani vaikeuttaa kun tilanteeni on muuttunut paljon. Esimerkki menetin luottamusta ihmisiin.

Lupauksia ei pidetty eikä koskaan pyydetty minua kyläilemään ja semmoista muuta. Siis minulta vaatii aikaa, että luottaisin ihmiseen, ehkä vuotta. Vietän paljon aikaa yksin ja nautin niin yksinolosta kuin ihmisten seurasta. Olen 52 vuotias kahden lapsen isä, naimisissa. Olen kuitenkin joutunut tunnustamaan että olen aina ehkä enemmänkin tykännyt pojista.

Asia puhkesi melkein tai kokonaan kriisiksi viime syksynä tulin vaimolleni ulos kaapista ja minulla oli joitain seksisuhteita miehiin. Kävin lääkärillä, psykologilla, minulla oli itsetuhoisia ajatuksia ja lisäksi kävimme perheneuvonnassa.

Minulla oli jonkun verran kokemuksia miehistä ennen avioliittoa mutta koska en pitänyt kaikista luulin että tämä ei ole mun juttu tai Nyt tilanne on se että vaimo yrittää pitää perheen kasassa ja vetoaa perhearvoihin ja hyviin yhteisiin hetkiin. Minä olen vähän rauhoittunut ja olen tutustunut muutamiin homokavereihin joiden kanssa minulla ei ole suhdetta mutta postaillaan. Sinällään enemmän tai vähemmän minulla on halua etsiä myös välillä suhteitakin mutta se on vaikeaa koska olen vuorotyössä ja urheilen erittäin paljon.

Minulla ei ole paikkaa ja olen tämän ikäinen, mutta tykkään nuoremmista. Olen kyllä erittäin urheilullinen ikäisekseni.

Tuntuu myös joskus siltä että olen liian vanha homoksi. Eli minulla on oikeastaan kaksi ongelmaa, tuo vanhuuskin masentaa pahasti.

Lapset mulla on 12 ja 15 v ja tosi hyvä aviovaimo, joka ei hyväksy tätä asiaa vaikka teen sen joskus väkisin. Olen käynyt Helsingissä viikonloppuisin ja ollut öitä poissa kotoa, tosin olen ilmoittanut näistä.

Eli aika vaikea yhtälö Onko rekan keula se ainoa mahdollisuus? On erittäin hauskaa kuinka paljon on sellaisia etikettisääntöjä, jotka kaikkien tulisi tietää, mutta mitä ei mistään löydä, kun yrittää etsiä.

Tai sitten en vain osaa etsiä oikein Joskus tulin lukeneeksi jostain tällaisista homoille tarkoitetuista "hotelleista" vai olivatko ne sitten jonkinlaisten baarien tai vastaavien yhteydessä.. Ja onko niitä nyt Suomessa edes Mutta kuitenkin, paikoista, jonne voi mennä partnerinsa kanssa, ja sai olla omassa huoneessa aivan rauhassa. Jos sitten sattuikin olemaan yksin, saattoi jättää oven auki, viestien näin, että on vapaa.

Tässä onkin sitten se asia, joka on vaivannut. Nimittäin asiaan kuului, että piti maata sängyllä, mutta sillä on väliä miten päin. Haluaisin siis tietää mitä eroa sillä on, makaako vatsallaan vaiko selällään. Sen verran itse ajattelin asiaa, että päättelin kyseessä olevan ihan perinteinen roolijako seksin suhteen, mutta kumpi onkaan kumpi Lue vastaus.

Aika kurjaa kun kaikki ihmiset luokitellaan johonkin seksistä hullantuvaan joukkoon. Rehellinen transnainen ei voi kulkea rauhassa kadulla pelätessään homovihaajien väkivaltaa. Automaattisesti luokitellaan olevan miehistä kiinnostuneeksi. Setankin asenne on että miestä ollaan vailla kun eletään yksinään. Joku homomies tässä vielä ihmetteli sitä ettei miehet kiinnosta. Sitähän varten tässä tietysti pukeutuu mekkoon. Pukeutumenkin pitää olla harmaata ja kadulla varoa jokaista vastaantulevaa miestä.

Kaikki ne homomiehet ja lepakot saavat kulkea rauhassa ja me yksin kantaa yhteiskunnan viha. Tää pallo on teidän paratiisi Lue vastaus. Oon kuusitoistavuotias, Uudellamaalla asuva nuori. On ollut koulukiusaamista, ahdistuneisuutta sosiaalisissa tilanteissa, läheisiä ihmisiä on poistunut mun elämästäni, äskettäin diagnosoitiin keskittymisvaikeus, eikä lista pääty tähän. Välillä tuntuu, etten enää jaksa. Kaipaan jonkinlaista neuvoa tai opastusta parissa asiassa, joissa en saa tukea muualta.

Mä olen virallisesti ja biologisesti nainen ja tyttönä mua on aina kasvatettu. Tunnen kuitenkin oloni epämukavaksi, kun joku sanoo mua tytöksi. Mun nimi ei aina tunnu omalta tai sopivalta. Naiseus on ehdottomasti lakannut olemasta itsestäänselvyys.

Mä en oo ihan varma milloin tämä alkoi. Mulla on ehkä aina ollut sellainen tunne, ettei kaikki oo ihan oikein. En tunne kumpaakaan sukupuolta omakseni, tai kummankin yhtä aikaa, tai sitten jotain ihan muuta. Mä en enää tiedä. Joinain päivinä on hauskaa laittaa meikkiä ja koruja ja korkokengät, joskus haluan pukeutua miesten huppariin ja kurvit litistäviin urheilurintsikoihin, joskus taas parhaalta tuntuu pitää väljää neulepaitaa, josta ei ota selvää kummalle sukupuolelle se on tarkoitettu.

Mä oon pitkään ajatellut, että toisinaan en vain jaksa panostaa ulkonäköön niin paljon. Eikä se rajoitu pelkkiin vaatteisiin, vaan tuntuu että myös mun tapa ajatella ja katsoa maailmaa jotenkin muuttuu näiden päivien välillä. Musta myös tuntuisi paremmalta, jos mua kohdeltaisiin poikana silloin kuin haluan, tyttönä kun haluan ja jonain muuna kun niin haluan.

Mulla on tosi huono itsetunto. Mä en voi lakata ajattelemasta, että mun kaikki ongelmat on keksittyjä tai johtuvat siitä että mä olen jotenkin huono ihminen. Tai että mä vaan teeskentelen ongelmaista saadakseni huomiota. Mä en voi uskoa olevani oikeasti joku transgender tai transvestiitti tai genderfluid tai jotain, vaan sen täytyy olla jotain huomionkipeyttä taas, tai tekosyy sääliä itseäni.

Musta tuntuu, ettei mulla ole edes oikeutta olla mitään muuta kuin cis. Oon pyöritellyt näitä asioita päässäni aika pitkään, etsinyt netistä tietoa ja muiden ihmisten kertomuksia itsensä etsimisestä ja löytämisestä, mutten ole saanut siitä paljoakaan irti. Mä joskus ala-asteella huomasin ihastuvani ennemmin tyttöihin kuin poikiin. Vaihdoin käsitykseni seksuaalisesta suuntautumisestani heterosta biksi.

Muutama vuosi myöhemmin tajusin, etten välitä miehistä romanttisessa tai seksuaalisessa mielessä juuri lainkaan. Sitten ihastuin erääseen tuntemaani transpoikaan.

Nykyään koen, että voin naisten lisäksi tuntea vetoa eri tavoin sukupuoltaan ilmaiseviin henkilöihin, tai ehkä toisin sanottuna joihinkin ihmisiin, jotka eivät ole cis-sukupuolisia. En tiedä onko mitään sanaa tai ytimekästä tapaa ilmaista nämä tunteet, eikä kai välttämättä ole mielekästä väkisin laittaa nimilappua kaikelle.

Mä tiedän, että jos mä annan itseni ajatella vapaasti, ihastua kehen sitten ihastunkin, käyttäytyä ja pukeutua niin kuin parhaalta tuntuu, se tekee musta ehjemmän ja vahvemman ihmisen. En kuitenkaan uskalla tehdä niin avoimesti, enkä aina edes oman pääni sisällä. Oon ollut aina kaapissa, enkä näe sieltä mitään tietä ulos — käsitysteni muuttuminen koko ajan, se, ettei mulla ole mitään kunnollista kaiken kattavaa nimeä tunteilleni ja yleisemmin omista tunteista puhumisen vaikeus tekevät kaikesta ulostulosta mahdotonta.

En näe ulostuloa itsessään mitenkään tarpeellisena eikä mulla ole mikään kiire kaapista ulos, mutta jos pysyn siellä, en voi puhua näistä murheista kenenkään kanssa enkä saada läheisimpiäni ymmärtämään millainen oikeasti olen. Se on valtava kynnys jota en uskalla ylittää. Mä oon tavannut säännöllisesti koulupsykologia, mutta en pysty puhumaan näistä asioista hänen kanssaan.

Perheellekään en oikein uskalla kertoa, tai kavereille. En kuitenkaan haluaisi olla yksin näiden tunteideni ja epävarmuuteni kanssa. En tiedä, mikä olen. En uskalla puhua asioistani muille. En uskalla olla oma itseni. Moi, oon 23 vuotias homo poika jota on ruvennu vaivaamaan kauheasti poikaystävä asiaku oon aatellu, toivonu ja haaveilu jo pitkää omasta poikaystävästä ja jätkiä kohtaan kiinostus onkin aivan valtava, mutta ongelmana onkin se, että mistä minä voisin lähteä ettimään tälläistä seuraaku netistä sitä on vaikea ettiä ja löytää, tiiän kyllä, että on olemassa homo baareja, mutta ne ei minua oikein kiinosta, homo kahvilat voisi kiinostaakkin, mutta päästäkseni homo kahvilaan minun pitäisi matkustaa täältä maalaiskylästä johonkin kaupunkiin, tässä on se toinen ongelma ja ongelmana on myös se, että olen kaapissa ja enkä halua, että minun seksuaallinen suuntautuminen leviää koko kylän tietoon.

Olen ollu qruiseri jäsenenä, mutta poistin tunnukseni sieltäku kyllästyin ja turhauduin siihen sivustoon ja sen sivuston tarjontaan, lisäksi ongelmana on tämä minun ujpus ja arkuus, ni senkin takia minun on hyvin vaikea tutustua uusiin ihmisiin varsinkin jätkiinku jännitän ja pelkään osittain niitä tän mun seksuaallisen suuntautumiseni takia, mutta toiveena olisi kumminkin löytää ja saaha omapoikaystävä, johon mä voisin ja pystysin tukeutumaan ja turvautumaan ja jota mä saisin ja voisin pitää hyvänä.

Hei, minua mietityttää näennäinen aseksuaalisuuteni. Seksi ei kiinnosta pätkääkään, mutta joka tuutista kuulee tai lukee, että seksi on se parisuhteen liima joka yhdessä pitää. Miten aseksuaalinen henkilö sellaisessa maailmassa pärjää?

Olen vuotias nainen, seurustellut kasuaalisti niin naisten kuin miesten kanssa, ja haluaisin kai suhteeseen mieluummin naisen kanssa, mutta seksiä en haluaisi kummankaan sukupuolen kanssa. Onko aseksuaalin väärin haluta parisuhdetta? Voiko parisuhdetta olla ilman seksiä? Omassa seksuaalisessa suuntautumisessani turhauttaa ja ahdistaa aika ajoin monikin asia, mutta tämä ahdistaa varmaankin eniten: Tykkään välillä tytöistä, välillä pojista.

En kuitenkaan koe biseksuaali- termiä omakseni. Kaiken lisäksi, asia jota en mielelläni haluaisi myöntää itselleni tunteeni tyttöjä kohtaan ovat paljon voimakkaampia, niin romanttiset kuin seksuaaliset. Naisiin ihastuminen tuo myös muutkin tunteet vahvempana: Poikien kanssa on kevyttä, helppoa ja kaikki käy nopeasti.

Tuntuu, että kun on tutustunut yhteen poikaan, tuntee jo ne kaikki kokonaan. Tarkoittaako tämä sitä, että olen lesbo? Tasaantuuko tämä seksuaalisen suuntautumisen alituinen muutos ja epävarmuus joskus? Tiedän, että pitäisi hyväksyä itsensä sellaisena kun on, mutta silti tahtomattani usein toivoisin että olisin joko hetero tai homo, ettei tarvitsisi koko ajan hämmentyä itsestään.

En tiedä tuleeko tästä viestistä esiin mitään kysymystä. Olen vuotias tyttö joka pitää tytöistä. Kaapista olen tullut ulos parin viime vuoden aikana lähimmälle perheelleni ja ystävälleni, ja ennen kaikkea itselleni, olen kai siis jo voiton puolella. Muille en koe edes tarvetta kertoa.

Ongelmanani on etten tiedä mitä tehdä tästä eteenpäin. Olen hyvin hyvin yksityinen ihminen ja pidän asiani ominani tai pienen piirin sisällä. Tämä haittaa arvatenkin uusiin ihmisiin tutustumista. En ole koskaan esimerkiksi seurustellut. Haluaisin kuitenkin päästä sisään "homopiireihin", jos niin nyt voi sanoa, sillä vaikka läheiseni hyväksyvät minut minuna, he eivät tietenkään heteroina ymmärrä kaikkia tunteitani tai ajatuksiani.

Kaipaan jonkinlaista vertaistukea etten tuntisi olevani yksin. En koskaan saa kerättyä tarpeeksi rohkeutta soittaakseni johonkin setan neuvontanumeroon tai mennäkseni setan nuorteniltoihin, koska tiedän meneväni lukkoon sen kaltaisissa tilanteissa.

Pelkään että minun pitäisi noissa tilanteissa paljastaa jotain intiimiä itsestäni täysin tuntemattomille ihmisille, enkä pidä siitä ajatuksesta ollenkaan. Tämän viestinkin kirjoittaminen tuntuu epäluonnolliselta, enkä ole ollenkaan varma tulenko koskaan lähettämään tätä. En pidä avun pyytämisestä mutten todellakaan tiedä mitä tehdä. Tunnen itseni yksinäiseksi näiden asioiden suhteen ja tämä tunne on alkanut eristää minua myös muista ihmissuhteistani.

Tiedän olevani vielä nuori mutta on vaikeaa katsoa täysin sivusta kun muut ympärillä alkavat ottaa askeleita syvempään sitoutumiseen ja itse olen vielä peloissani lastenkengät jalassa. Kysymykseni voisi siis kai olla, mistä löytää rohkeutta ottaa seuraava askel ja mikä se seuraava askel voisi olla?

Seurustelu ei välttämättä ole se mitä juuri nyt etsin, vaan jonkunlainen yhteys ihmisiin. En tiedä osaako kukaan vastata tällaiseen kysymykseen, mutta ehkäpä minulle onkin tärkeämpää tämä yhteydenotto kuin tyhjentävän vastauksen saaminen. Kiitos joka tapauksessa tämän viestin lukemisesta ja hyvää loppu päivää sille joka tämän sattuu näkemään. Tässä monta mieltäni askarruttavaa kysymystä, toivottavasti jaksatte vastata kaikkiin.

Osaan kaipaisin hyvinkin käytännönläheisiä esimerkkejä. Jos haluatte julkaista, tämän voi varmaan pätkiä eri osastoille. Sosiaalinen kanssakäyminen Olen kolmekymppinen homomies, joka on elänyt tähän asti melko avoimesti homona heterojen maailmassa.

En tunne juurikaan homoja, tai ainakaan minulla ei ole yhtään homoa kaveria tai ystävää. Minulla on melko paljon heteroystäviä. En ole koskaan seurustellut eikä minulla ole seksikokemuksia homomiesten kanssa. En ole varsinaisesti kokenut näille tarvetta, kunnes nyt. Suomalainen homoyhteisö on minulle siis melko vieras.

Viimeisen vuoden aikana olen alkanut käydä homoille suunnatuissa ravintoloissa ja bileissä. Yllätyin suuresti siitä, miten torjuva asenne niissä vallitsee. Viesti tuntuu olevan selkeä: Esimerkiksi viime kesän Helsinki Priden puistojuhlassa minä ja hetero ystäväni koitimme tehdä tuttavuutta muun juhlakansan kanssa.

Näin jopa puolitutun, samalta paikkakunnalta olevan homoparin, joille menin juttelemaan. He vastasivat kysymyksiini toki kohteliaan ystävällisesti, mutta ei juuri muuta. Ei puhettakaan, että olisivat esimerkiksi pyytäneet liittymään seuraan.

Ventovieraiden kanssa jutellessa kohtelu tuntui olevan vieläkin torjuvampaa. Illalla Priden iltabileissä tapasin inttiaikaisen parhaan kaverini ystävänsä kanssa, joidenka kanssa vaihdoimme kuulumiset pikaisesti ja sen jälkeen kaverini toivotti hyvää illanjatkoa. Ei pienintäkään vinkkiä siitä, että ilta voisi jatkua yhdessä juhlien. Koko seurueemme oli menosta todella hämmästyneitä - touhu oli jotakin täysin päinvastaista mitä olimme kuvitelleet!

Miksi tästä kaikesta tehdään näin vaikeaa, luulisi että tällaisista asioista haluttaisiin helpompia? Koetaanko minut kenties uhkana, vai miksi tunnen ettei kanssani haluta olla tekemisissä? Vai teenkö muuten jotain pahasti väärin? Tunnen tulevani enemmän hyljeksityksi omankaltaisteni kuin valtaväestön keskuudessa. Ulkomailla en ole kokenut aivan samanlaista tunnetta. Ravintoloissa miehet tuntuvat kiinnostuvan minusta kovasti.

Kukaan ei kuitenkaan tee mitään. Jos joku silmäpeliä kanssani pelaavista tyypeistä kiinnostaa, minun on tehtävä aloite. Vai tarkoittavatko nuo pitkät katseet tai jatkuva vilkuilu ylipäänsä mitään, tuleeko niihin edes reagoida?

Miten peliä tulisi lukea, onko olemassa merkkejä joista voisin lukea, onko joku ihan oikeasti kiinnostunut? Ihmiset ovat usein ravintolassa ystävineen, enkä sielläkään pääse porukkaan mukaan. Minulla on todella suuria vaikeuksia sopeutua homojen maailmaan. Tunnen oloni ahdistuneeksi ja yksinäiseksi ja touhu tuntuu järjettömältä ja nurinkuriselta. Miten tuota sopeutumista voisi helpottaa, miten itse olette aikanaan siihen elämään sopeutuneet?

Seksi Minulla ei siis ole seksikokemuksia homomiesten kanssa. Olen muutamia kertoja ollut sängyssä tuntemieni heteromiesten kanssa. Olen tuntenut heidät pitkään ja tuntenut heihin syvää kiintymystä. Sängyssä olen saanut kosketella ja suudella heitä yksipuolisesti. Usein joku mies haluaisi lähteä ravintolasta kanssani luokseni. Tiedän, etten voisi nauttia millään lailla seksistä täysin vieraan ihmisen kanssa vailla pienintäkään tunnetta.

Minun tarvitsee tuntea toista ihmistä edes hitunen ja tuntea häntä kohtaan jonkinlaista fyysistä ja eroottista vetoa, jotta pystyn edes fyysiseen suoritukseen.

WILMA KAINUU FRENULUM REPEÄMÄ GAY

© 2018 Vapaa Homoseksuaali · Crumbs Theme by WPCrumbs