Bi seksiä miten harrastetaan homoseksuaaliseen sexiä

Monet hänen ystävänsä ovat rakastuneet häneen hetkellisesti, ystävyyden kasvaessa. Tunne on itselleni outo. Pari vuotta sitten teini ikäni aluilla aloin tuntemaan omituista kevyttä tunnetta aina kun vietin hänen seurassaan aikaa. Ja se on jatkunut sen jälkeen. Olemme päivittäin tekemisissä, ja huomaan olevani onnellinen hänen seurassansa. Ja välillä minusta tuntuu, että hän minun.

Mutta samalla, tuntuu rankalta vaivata sydäntäni sillä ajatuksella. En osaa päästää irti. Koska en usko, että pystyisin koskaan löytämään mitään yhtä rakasta ja tärkeää. Olen aina ollut huono ystävystymään. Eikä minulla ole muita sydänystäviä, joihin pystyisin tukeutumaan jokaisessa vartalon ongelmassani tai henkisessä.

Kuitenkaan, en voisi kuvitella harrastavani seksiä hänen kanssaan. Mutta miehet, herättävät minussa suuren ahdistuksen jota en pysty karistamaan kannoiltani. En tiedä mitä teen. Elän itseni kanssa ristiriidassa. Olen vuotias tyttö Keravalta, ja erosimme poikaystäväni kanssa vähän aikaa sitten. Huomasin kuitenkin jo heti päivä tai kaksi sen jälkeen että hänellä oli tyttöystävä, tuntui vaan siltä että hän halusi viedä neitsyyteni ja siirtyä seuraavaan Ja muutenkin kun käymme samaa koulua ja luokkaa Koen syyllisyyttä siitä, että tarvitsen jotakin mikä menee "ohitse" siitä, mitä naisella on itsellään, omassa kehossaan.

Pelkään aiheuttavani riittämättömyyden tunnetta toiselle. Olen vuotias nainen ja minulla on 3 täysi-ikäistä lasta ex-mieheni kanssa. Aiemmin olin täysin varma, että olen hetero, ja naisystävien kanssa pussattiin aina kun nähtiin tosin hiprakassa , mutta nyt kun on näitä hiprakkapusuja vaihdettu jokaisen ystävän kanssa, niin minä haluan suudella vain naisia, mutta ns.

Koen kuitenkin enemmän mielihyvää suutelemisesta naisen kanssa, kuin seksistä miehen kanssa. En kuitenkaan halua lesboseksiä, vaikka tykkäänkin koskettaa naisten rintoja ja pidän omasta naisellisesta vartalostani. Masturboidessa fantasioin jostakin tuntemastani miehestä, mutta kuitenkaan en halua sänkyyn oikeastaan kenenkään kanssa.

Ehkä naiset vain suutelevat paremmin ja kokemukseni miehistä ovat olleet todella huonoja panoja? Tai sitten aivoissani on jokin lukko, joka estää minua nauttimasta miesten käsistä rinnoillani ja pelkkä ehdotus "jyystämisestä" sängyssä saa minut juoksemaan karkuun. Yhden ainoan kerran olen saanut orgasmin miehen kanssa ja silloinkin pomoni käytti siihen ensin sormiaan.

Hei, Olen alle 30 vuotias naiseksi syntynyt henkilö, joka on pienestä lapsesta lähtien ollut seksuaalisesti aktiivinen. Onnekseni sain syntyä perheeseen, joka ei ensi kädeltä tuominnut toisen ajatuksia ja tekoja, vaan ensimmäinen oppi oli oman itsensä arvostus. Olen siis polvenkorkuisesta lähtien tiennyt, että kiusaajat ovat yhteiskunnan pohjasakkaa, enkä heille kumartele — enkä ole kumarrellutkaan.

Ongelmani ei siis ole toisten hyväksyntä eikä oma hyväksyntäni, olen täysin sinut itseni kanssa. Haluaisin vain tietää, millaista termiä minun tulisi käyttää esitellessäni itseni muille, jotta he ymmärtäisivät, millainen ihminen olen.

Koen itseni ajoittain naiseksi, ajoittain mieheksi. Kokonaisvaltainen tunne voi kestää tunteja, päiviä, viikkoja tai jopa kuukausia, ja ajatusmaailmani, arvoni, eleeni, puhetyylini ja käsitykseni vartalostani muuttuvat sen mukaan, kumpi tunnen olevani.

Kokemukseni ei edellytä, että minun tarvitsisi pukeutua erityisesti kuvaamaan sukupuolista olotilaani, mutta olen kyllä ajatellut, että voisin hankkia miesten vaatteita, jos muiden olisi silloin helpompi käsittää minut miehenä. Koska välillä kuitenkin olen nainen, en ole harkinnut esim. Eivätkä ne haittaa minua miehenä, olen sokea vartaloni "virheille". Naisena olen biseksuaali, ja olen kerran kokeillut seksiä naisen kanssa.

Naisissa kiinnostaa vain seksi, ei parisuhde. Naisena olen myös kokenut hyvin paljon, ja päätynyt lopulta naimisiin ja äidiksi. Puolisoni on hyvin avarakatseinen, hyväksyy biseksuaalisuuteni ja arvelee ehkä itsekin olevansa sellainen. Olen myös saanut olla miehen "roolissa" hänen kanssaan, mutta hän ei pysty kokemaan minua miehenä. Miehenä olen täysin homoseksuaali, haluaisin suhteeseen toisen miehen kanssa, joka hyväksyy, että olen mies.

Tässä on siis perusongelmani: Olen löytänyt monien mielenkiintoisten henkilöiden seuranhakuilmoituksia, mutta en ole viitsinyt vastata, koska he ovat ilmaisseet hakevansa miestä, enkä tiedä kelpuuttaisivatko he minua. Miten esittelisin itseni tällaisille henkilöille? Saisin kerrottua, että vartalostani huolimatta olen mies, joka etsii miestä? Rivien välistä voi lukea, että naisena ja miehenä minulla on erilaiset moraalikäsitykset.

Nainen on varattu, mies ei. Kiitos jo etukäteen vinkeistänne oikean termin löytämiseksi. Suhteeni seksuaalisuuteen alkaa jälleen hieman kriisiytyä. Olen vuotias nainen ja heteroromanttinen haluaisin parisuhteen , mutta olen viime vuosina miettinyt, olisiko aseksuaalisuus kuitenkin se kirjo, johon kuulun.

Ensimmäinen seurustelusuhteeni kesti neljä vuotta olin Teininä koin olevani seksuaalisempi, ja niinpä suhteen alussa kaikenlainen läheisyys tuntui ihan ookoolta. Kuitenkin pikkuhiljaa koin seksin vähemmän ja vähemmän kiinnostavaksi, ja aika pian se oli suoraan sanoen pakkopullaa, jota kyllä pystyin tekemään tuottaakseni toiselle iloa ja tyydytystä, mutta jossa omat tunteeni eivät kerta kaikkiaan olleet mukana.

Tämä tuli puheeksi poikaystäväni taholta jossain vaiheessa, sillä kyllähän sen huomaa, jos toinen ei täysillä ole mukana. En vain saanut tyydytystä, en edes kiihottunut. Ainoa keino kiihottua on pitkään ollut tietynlaiset mielikuvat, joihin ei liity muita osallisia ja joita tuskin koskaan toteutan. Suhteesta vähitellen seksi karisi ja aikanaan suhde tuli päätökseen. Viime viikkoina olen tutustunut mieheen, jonka seurassa minulla on mukavaa, ja kuten ennenkin, läheisyys, suukottelu ja hipsuttelu tuntuvat hyvältä.

Sen enempää en kuitenkaan tarvitsisi enkä edes haluaisi. Toissapäivänä tilanne kuitenkin eteni seksiin, ja mielessäni pyöri tuhat ajatusta. Ei se mielekästä ollut vieläkään. Miehen puheista käsitin, että hänellä on koko ajan haluja ja myös tarve tyydyttää ne hyvin usein.

Lisäksi hän haluaisi avoimen suhteen, ja jo se alkaa mietinnän jälkeen tuntua siltä, ettei meille yhteistä taivalta taida tulla.

Joka tapauksessa olen pitkään pohtinut, kumpi on kyseessä seksin vastenmielisyyden suhteen: Tavallaan pelkään, että saatankin menettää elämästä aspektin, joka yleisesti ihmisille tuottaa nautintoa, jos kyse onkin vain siitä etten ole tutkinut itseäni tarpeeksi ja tee töitä seksistä nauttimisen eteen.

Toisaalta - eivät kaikki pidä jalkapallostakaan, eikä sitä silloin kaikkien tarvitse harrastaa. Kykenen siis antamaan toiselle nautintoa, mutta koskaan en oma-aloitteisesti seksiä halua. Saatan toisinaan tuntea lievää kiihotusta, mutta minulla ei ole mitään tarvetta eikä edes kykyä edetä fyysiseen kontaktiin. Tieto luo turvaa, ja haluaisinkin oppia, mitä termejä minusta voisi mahdollisesti käyttää, jotta osaisin hakea lisää tietoa ja käsitellä aihetta.

Aseksuaali, semiseksuaali, harmaa seksuaalisuus? Onko mahdollisesti joitain harjoitteita, näkökulmia pohtimiseen tai vastaavia keinoja, jotka voisivat edesauttaa mietintöjäni ja viedä kohti varmuutta ja mielenrauhaa?

Löysin juuri googlettamalla artikkelin maaliskuulta jossa käsiteltiin aseksuaalinen parisuhdetta ja teksti oli kuin omasta elämästäni. Ongelma on minulle ja meille todella iso.

Minä kärsin ja itken kun en saa tarpeita tyydytettyä ja hän on pahoillaan kun ei halua. Emme oikein pystytä eikä osata puhua. Aihe on liian vaikee. En halua loukata enkä riidellä ja hän sulkeutuu koska ei myöskään osaa sanoa mitään. Yritän ymmärtää mutten ymmärrä. Erota emme halua , mutta asialle pitäs saada jokin kompromissi jotta säilyis vielä jonkinlainen itsetunto.

Mikä neuvoksi , tartten apua. Hei, olen kovasti pohtinut mikä minussa on vikana. En koe vetovoimaa kumpaakaan sukupuoleen, mutta pidän itseäni enemmän heterona. En pidä seksiä korkealla arvoasteikolla. Mieluusti olen ilman, joten yhden illan jutut kauhistuttavat. Olen saanut 2 lasta mutta niiden teko on ollut pakkopullaa. Mistä saan nautintoa on kosketus.

Pidän sitä lähimpänä seksinmuotona mikä saa oloni hyväksi ja koen seksuaalista nautintoa. Ihastun, mutta tunne katoaa jos harrastetaan oikeaa seksiä.

Olen käynyt viime aikoina vahvistunutta itsekeskustelua seksuaalisuudestani, mikä on toki jatkunut taustalla jo vuosia.

Karkeasti ala-asteaikoina ihastuin tyttöihin sillä tasolla mitä nyt seksuaalisuutta sen ikäisellä on. Yläasteella kiinnostukseni siirtyi miehiin, mutten ymmärtänyt sen olevan pysyvää enkä osannut edes ajatella, että voisin olla homo - koulussamme oli pari julkihomoa, enkä vilpittömästi nähnyt mitään yhteistä heidän kanssaan.

Yläasteen-lukion vaihteessa minulle valkeni, että tällaistakin on olemassa ja olenkohan minä nyt sellainen. En ole kuitenkaan lähtenyt määrittelemään tai lokeroimaan itseäni missään vaiheessa, vaan mennyt tuntemusten mukaan. Olen viime aikoihin asti kokenut sen toimivaksi ratkaisuksi. Naiset eivät vain ole kiinnostaneet pätkääkään, ja hylkäsin nopeasti hetero- ja kaverien suosiman lesbopornon, kun ne eivät vain kiinnostaneet. Olen ollut aktiivis-passiivisessa seuranhaussa lähinnä verkossa ja erilaisissa apeissa vuotiaasta lähtien, jolloin sain myös ensimmäiset seksikokemukseni.

Olen harrastanut seksiä kymmenisen eri jätkän kanssa. Poikaystävää en ole ikinä löytänyt suurista haaveiluista huolimatta, ja vain kerran on ollut edes lähellä. Sekin on painanut mieltäni, mutta eniten minua on viime aikoina huolestuttanut seksi, ja tarkemmin sen toimimattomuus. Nautin suuresti masturboinnista ja teen sitä n.

Tyylikseni on vakiintunut maata vatsalleen sängyllä tyynyä ikään kuin "tukena" tai korokkeena käyttäen. Joskus pelaan vain mielikuvilla, joskus katselen pornoa ja joskus etsin Instagramista komeita jätkiä. Seksi muiden kanssa ei kuitenkaan pelaa.

Havahduin tilanteeseen, kun tuo aiemmin mainitsemani potentiaalinen seurustelukumppani lopetti, ja osittain mielestäni sen takia että minulla lerpahti ekalla kerrallamme. Tiedän kyllä, että se ei ole mikään peruste suhteen lopettamiselle, mutta lähdin miettimään laajemmin, ja tajusin että minulla on ollut laukeamisongelmia oikeastaan lähes joka kerta.

Ihan alussa olen hyvin mukana ja innostus on suuri, mutta semmoinen kymmenisen minuuttia riittää ja seisokki laskee. Olen jutellut tästä muun muassa lääkärin kanssa ja parissa tukichatissa, mutta vastausta tai tukea ei oikein ole löytynyt. Parin lääkärin mielestä mitään fyysistä ongelmaa ei ole, jos masturbointi onnistuu - ja luotan ilman muuta lääketieteen ammattilaisiin. Mitään tutkimuksia yms ei kuitenkaan ole tehty, vaan pelkkiä pikakeskusteluja. Diagnoosi on ollut jännittäminen seksitilanteessa.

En ole itse tunnistanut tällaista, joten en kyllä kykene sitä kontrolloimaankaan jos sellaista oikeasti on. Tämä on saanut minut epäilemään monta vuotta varmana pitämääni seksuaalisuuttani, koska muutakaan ei ole löytynyt ja ratkaisukeskeisen eläinlajin edustajana haluan korjata ongelman, joka rajoittaa ihmissuhteitani.

En kerta kaikkiaan pysty kuvittelemaan itseäni harrastamaan seksiä naisen kanssa, ja seurustelukin tuntuu epäluontevalta, ehkä vähän inhottavaltakin. Olen pohtinut myös mahdollisuutta aseksuaaliseen suuntautumiseen, mutta sekään ei mielestäni ihan toimi, sillä minä kuitenkin haluaisin seksiä miehen kanssa - tai ainakin haluaisin oppia nauttimaan siitä.

Seksi itsessään ei siis ole vastenmielistä, päinvastoin. Mainitsin masturbointitekniikkani ylempänä sen takia, että minulla on ollut vaikeuksia masturboinnissa suuren yleisön ilmeisesti suosimalla tyylillä eli tuolissa röhnöttäen kädellä edestakaista liikettä tehden, jolloin seisokin saaminen on siis vaikeaa. Syytä en ole keksinyt. Haluaisin oppia ymmärtämään itseäni paremmin, nauttimaan seksistä ja vaikka jotakin luettavaa pohdinnan tueksi.

Ja miksei myös kuuta taivaalta. Minulla on vähän heikkoja kokemuksia kaveripiirin kautta psykologeista, terapeuteista yms mutta en näe minulla olevan varaa sulkea sentyyppistäkään pois. Mihinkään homopoikien itkukeskustelukerhoihin en kuitenkaan ole lähdössä. Asun kehyskunnassa isohkon kaupungin vieressä. Miten minun heterona tulee suhtautua häneen?

Olemme 60 pari lapsia emme saaneet. Hän ei hyväksynyt vierasta auttajana sänkyymme. Olisin antanut mahdollisuuden tällaiseen toteutukseen. Vieraita olisi ollut jotka olisivat auttaneet tässä meitä. Niin monta kertaa, kuin vaan olisi ollut mahdollista vieras olisi saanut antaa vaimolleni hyvää. Olen 67 v nainen olenko epänormaali, kun haluan seksiä nuorilta miehiltä.

Olen ollut muutaman kanssa ja seksi on ollut hyvää. Haluan seksiä 3 kertaa päivässä. Vaikka olen tämän ikäinen niin, hormonit hyrrää. Kun Saan seksiä, olen pirteä , nukun hyvin ja jaksan paremmin. Minua hävettää seksuaalisuuteni, mutta en voi sille mitään. Ja Olen Koukussa Pornoon Minua ovat viime aikoina askarruttaneet seksuaalisuuteeni liittyvät ongelmat.

Olen jo reilusti aikuisuuden ikäkriteerit täyttänyt 38 v. Minulla ei ole masturbointia lukuunottamatta minkäänlaisia seksuaalisia kokemuksia. Olen vain hyvin harvoin kokenut seksuaalista vetoa toisiin ihmisiin, ja lähes aina näitä tunteita on edeltänyt pitkä prosessi, jonka aikana olen ensin alkanut arvostaa näitä henkilöitä älyllisesti ja viehättynyt heidän huumorintajustaan. Vasta tämän jälkeen haaveilen seksistä, ja sittenkään en ole koskaan millään tapaa pyrkinyt toteuttamaan halujani.

Äkkiseltään vaikutan varmaan ulkopuolisen silmin aseksuaalilta, koska minun on hyvin vaikea ottaa osaa esim. Aina, kun puhe kääntyy jonkun henkilön fyysiseen viehättävyyteen tai seksiin, olen hukassa ja vaivaantunut.

Minulla kuitenkin on näitä seksuaalisia haluja ja teorian tasolla haaveita päästä harrastamaan seksiä joskaan en varmaan pystyisi luottamaan toiseen koskaan riittävästi jos tilaisuus tulisi , joten en itse pidä itseäni aseksuaalina. Hiljattain törmäsin netissä termiin demiseksuaalisuus, ja kovin moni kohta osui kovin lähelle. Samalla, kun olen alkanut myöntää itselleni mahdollisen demiseksuaalisuuteni, olen myös ollut hämmentyneempi kuin koskaan. Olen pitänyt itseäni vaikeana, kieroutuneena ja valikoivana ja syyttänyt itseäni siitä, etten ole pystynyt niihin asioihin kuin muut ikätoverini: Vuosien varrella olen etääntynyt entisistä ihmissuhteista lähes täysin, koska olen kokenut itseni niin erilaiseksi.

Nyt olen myös alkanut kyseenalaistaa seksuaalisen suuntautumiseni. Olen aina pitänyt itseäni heterona, mutta silti aina välillä leikitellyt ajatuksella suhteesta naisen kanssa teoriatasolla, haaveillut lähinnä. Olin jossain vaiheessa varsin viehättynyt erääseen lesboystävääni, joka eli vakiintuneessa parisuhteessa.

Minulla oli samantapaisia lämpimiä arvostavia tunteita häntä kohtaan kuin muita ihastuksiani kohtaan ja aina välillä mietin, en suoranaisesti seksiä hänen kanssaan, mutta sitä, että hän oli kaunis ja kiehtova henkilönä. Nyt en siis enää tiedä, mikä olen. En ole koskaan puhunut seksuaalisuuteeni liittyvistä asioista kenenkään kanssa, koska olen toisaalta tuntenut itseni vaivaantuneeksi - en halua puhua seksistä ja itsestäni samassa lauseessa.

Toisaalta seksi on suurimman osan aikaa ollut minulle epäolennainen ja ei-kiinnostava puheenaihe. Aloitin hiljattain psykoterapian, ja nyt mietin, pitäisikö nämä asiat ottaa puheeksi terapeutin kanssa.

Onko demiseksuaalisuus edes oikea termi kohdallani - jos ei, niin mikä? Olenko bi vai hetero? Ja miten minun pitäisi koota hajonneen identiteettini sirpaleet joksikin sellaiseksi, joka voisi vielä jonain päivänä rakastua ja kokea aidon parisuhteen? Alan vasta nyt tajuta, että nämä asiat ovat osaltaan aiheuttaneet nykyiset mielenterveysongelmani, kun olen täysin sulkenut asiat mielestäni. Olen 20v helsinkiläinen mies, ja lukemieni kuvausten perusteella pystyisin määrittelemään itseni aseksuaaliksi.

En ole koskaan tuntenut seksuaalista halua ketään kohtaan ja ystävieni tarinat seksiseikkailuistaan kuulostivat lähinnä oudoilta ja vastenmielisiltä. Muutamaan vastakkaisen sukupuolen edustajaan olisin ehkä halunnut tutustua paremmin, mutta tämän "yksityisasiani" takia en koskaan uskonut, että minulla on siihen mahdollisuuksia.

En ole myöskään pyörinyt klubeilla tms. Työn ulkopuolella vietän suurimman osan ajasta yksikseni ja viihdyn hyvin omissa oloissani, mutta välillä kaipaan sellaista tietynlaista hellyyttä ja läheisyyttä. En pidä itseäni myöskään mitenkään epäsosiaalisena tai koe, että minulla olisi vaikeuksia tulla toimeen ihmisten kanssa.

Vain seksuaaliset mielihalut puuttuvat, enkä ole koskaan esim. Aseksuaalisuus ei ole minulle sinänsä kummoinen asia, mutta mietin usein, voisivatko menneisyyden traumat vaikuttaa siihen jotenkin? Jouduin koko peruskoulun ajan vakavan, pitkäaikaisen koulukiusaamisen kohteeksi.

Siihen kuului kaikenlaista nimittelyä, kiusantekoa, perättömien huhujen levittämistä, joukosta poissulkemista, suoraa fyysistä väkivaltaa jota vastaan puolustautuakseni aloin harjoitella itsepuolustuslajeja ja jopa seksuaalista häirintää. Olin ennen säännöllisen urheiluharrastuksen aloittamista hieman ylipainoinen, ja minua haukuttiin "tissimieheksi" ja jotkut luokan pojat puristelivat minua nänneistä niin lujaa, että ne menivät mustelmille. Tästä kaikesta aiheutunutta ahdistusta ja vihaa purin kamppailulajien ja raskaan musiikin avulla.

Lukioaikana pysyttelin enimmäkseen omissa oloissani, enkä juuri kaveerannut ihmisten kanssa, koska pelkäsin että kiusaaminen alkaisi uudelleen. Olin siis lukiossa se "outo yksinäinen tyyppi" josta kukaan ei oikein tykännyt. Lukion jälkeen korjasin puhevikani ja armeija-aikana sosiaalinen elämäni alkoi palata edes jokseenkin raiteilleen ja opin uudestaan tutustumaan ja luottamaan ihmisiin.

Nyt minulla on yliopisto-opiskelut tähtäimessä ja suunta eteenpäin. Meikäläistä siis askarruttaa, olisivatko vaikeat kouluvuoteni voineet vaikuttaa seksuaalisuuteeni?

Ja jos kyllä, niin miten? En tiedä olenko homo. Tytöt ja heteroporno ovat kiihottaneet minua aina ja kiihottavat vieläkin mutta ei ehkä niin paljoa. Katsoin kerran homopornoa ja laukesin nopeammin kuin heteropornosta ja se orgasmin tunne oli voimakkaampi.

Parin kuukauden jälkeen katsoin homo- ja heteropornoa ajatellen olevani hetero. Sitten aloin ajattelemaan että olenko homo, koska laukesin paremmin homopornolle. Testailin ja testailen vieläkin, että tykäänkö pojista sillai, et ajattelin että panisin ja pussailisin kavereitani. Minua ei kiihota se ajatus, mutta ajattelen aina niin ja se ärsyttää.

Yksi poika on komea, mutta en haluasi pussata sitä. Mutta joskus olen unohtanut sen tavan, nii minua ei tee mieli ajatella et pussaisin pojan kanssa. Mutta tyttöjä voisin pussata aina: Vielä yksi et kun laukean homopornolle kovemmin, nii jos harrastan seksiä aikuisena naisen kanssa niin laukeanko nopeasti ja tuntuuko se nii hyvältä kuin homoporno. Edelleen kaikki kauniit ja mukavat tytöt kiihottaa. Yksi poika ehkä ihan vähän mutta se on varmaan Fantasiaa.

Siis tuota tää on aika hankala aihe mulle, enkä ole oikein kenenkään kanssa jutellut tästä, kun mua nolottaa asia. Pulmani on, etten tiedä mikä on seksuaalisuuteni. Ennen ajattelin, että olen hetero, mutta olen aika paljon lähiaikoina miettinyt että olenkohan hetero? Aika paljon nykyään mua ällöttää seksi, mutta toisaalta taas kiinnostaa. Aina kun oon tehnyt "niitä" niin mulle tulee tosi likainen olo ja oksettaa. Nykyään en oikein sitä tee ja olen miettiny että olenko aseksuaali?

Kyllä mä heitän irstasta läppää välillä ja puhuin pojist ja toisaalta olis kiva seurustella ja toisaalta en ikinä haluiskaan seurustella. Niin — en ole siis koskaan seurustellut ja olen neitsyt. Mun perheessä ei olla ikinä keskusteltu seksi asioista kun se on tabu Hei, olen kaksikymppinen naisenalku, jolle koko käsite "seksuaalisuus" tuntuu olevan epämääräinen, ahdistava ja vieras asia. En ole koskaan tuntenut vetoa kehenkään ihmiseen seksuaalisessa mielessä. Joskus nuorena, vuotiaana, koitin uskotella itselleni, että olisin ollut ihastunut silloin tällöin joihinkin poikiin, mutta todellisuidessa tuskin edes muistin heidän olemassa oloaan useinkaan.

Myöhemmin tajusin, miten hyvin olin vain onnistunut pitämään itseäni varten yllä kulisseja siitä, että olisin jotenkin "normaali teini" ihastuksineen. Tosiasiassa en näe kenessäkään ihmisessä mitään ystävyyttä syvempää, ja oikeastaan ystävilläkin on elämässäni nykyään vain vähän merkitystä, toisin kuin lapsena.

Olen kliinisesti masentunut ja tällä hetkellä jopa vaikea-asteisesti, minulla on traumaattinen kouluaika kiusaamisen vuoksi, nykyään paljon itsemurha-ajatuksia, hankala perhe ja niin edelleen, jotka todellakin ovat yhdistelmänä sellainen, ettei ihastumisen tunteille edes jää sijaa. Silti masennukseni suhteen parempinakaan kausina en ole yhtään sen kiinnostuneempi katsomaan ihmisiä "sillä silmällä".

Olenkohan todellakin aseksuaalinen vai pelkästään niin rikki henkisesti, etten kykene ihastumisen kaltaisiin tunteisiin? Toisaalta, voiko aseksuaalisuuden taustalla olla traumoja tai psyykkisiä ongelmia? Olen 19 vuotias tyttö. Ainakin äidin mukaan olen ollut pienenä terveen seksuaalinen ja kiinnostunut omasta kropasta etc. Huomaan tämän kuitenkin voimistuneen vuosien mittaan, sillä muistan yläasteella seurustelun aloittaessani, että ajatus seksistä ei kuitenkaan ollut ahdistava, vaan neutraali.

Se ei vain kiinnostanut. Itsetyydykseen suhtauduin murrosiässä vuotiaana normaalisti, ja se oli välillä osa elämääni, vaikka sen jälkeen ällötti. Nyt sen ajatteleminenkin ahdistaa, ja jos joskus ajaudun seksuaalisten tunteiden vuoksi sitä yrittämään niin saman tien oksettaa. Eli mua ahdistaa ja oksettaa seksuaalisuus, ylipäätään seksuaaliset tunteet ja seksi, itsetyydytys etc.

Siitä puhuminen tai lukeminen saa aikaan inhottavia tunteita ja mielikuvia, ja mielelläni olisin tuntematta koko asiaa. Kaikkein eniten kuitenkin ällöttää omat seksuaaliset tunteet.

Ihastun helposti ja olen läheisyydenkipeä ihminen. Tykkään halia ja pussailla, mutta siihen se jää. Muutenkin tekisi mieli aina kulkea jalat ristissä. En osaa oikein selittää.. Olen seurustellut ja säätänyt joidenkin kanssa mutta koskaan en ole suutelua ja silittämistä pidemälle ollut kiinnostunut menemään. Kuitenkin kerran yksi mies onnistui taikomaan itsensä liian lähelle huom.

Siitä on jo yli vuosi aikaa ja vieläkin kun mietin sitä niin oksennusrefleksi meinaa tulla ja itkettää oma ällöttävä käytös. Tiedän että seksissä ei ole mitään pahaa eikä se ole väärin, silti se ällöttää ja oksettaa.

Etenkin tämä asia häiritsee siksi että haluaisin olla terveellä tavalla kiinnostunut seksistä ja odottaa innolla sen kokemista "sen oikean" kanssa. Sen sijaan aina kun tunnen seksuaalisia tunteita ja tiedostun omasta kropastani niin ällöttää. Oon 13v ja no: Oon ollu ihastunut pelkästään poikiin. Mutta tuntuu että tykkään myös tytöistä. Ja sit on vielä se että ajatus seksistä kummankaan tyttöjen tai poikien kanssa ei tunnu oikeelta. Ja silloinhan olisin periaatteessa aseksuaali.

Mutta sitten kuitenkin tunnen jonkunlaista vetoa sekä tyttöihin että poikiin. Sitä vois kuvailla niin että oon kiinnostunut sekä tytöistä että pojista vyötäröstä ylöspäin. Oonko silloin aseksuaali vai jotain siltä väliltä? Moi olen 52 vuotias ja ollut transseksuaaline vuodesta alkaen ja tykännyt vanhemmista miehistä. Olen käynyt kaikki stadin mestat ja tunnen gay piirit. Nyt mulla on vakisuhde 62 -vuotiaan miehen kanssa enkä liiemmin liiku laaksossa, ruudussa tai motareiden levarilla.

Haluaisin muuttua naiseksi kokonaan koska mulla on sellainen tunne että olen nainen ja tykkään miehen kanssa sekstailla enemmän kuin naisen Lue vastaus. En tiedä mitä tähän pitäisi kirjoittaa. Tuntuu vaan tosi pahalta. Puberteetin kynnyksellä alkoi pojat kiinnostaa. Kulutin valtavasti voimavaroja peittääkseni 'homouteni'. Tätä jatkui lukion loppuun asti. Sitten muutin uuteen kaupunkiin yksin asumaan. Sain tilaa ajatuksilleni ja uusia näkökulmia tilanteeseen.

Myönsin itselleni olevani homo. Harrastin ekaa kertaa ikinä seksiä miehen kanssa. Minuun ei sattunut, olin euforiassa. Olin vapaa oma itseni. Myöhemmin olen ollut muiden miesten kanssa. Suhteet ovat olleet lyhytikäisiä.

Olin kuitenkin varma homoudestani. Sitten naisfantasiat alkoivat eksyä päähäni. Ensin yksittäisinä kuvina ja ajatuksina, myöhemmin haaveiluna. Alkuhuuman jälkeen olen hylännyt btm roolin. Pidän sitä epämukavana ja vastenmielisenä ajatuksena. Olen silti ollut vain miesten kanssa. Tämän hetkinen 'säätö' on jatkunut yli puoli vuotta.

Seksi on alkanut tuntua tylsältä. En alunperinkään ollut kovin romanttisessa suhteessa, mutta tuntuu kuin mitään tunteita ei enää olisi. Jokin aika sitten aloin katsomaan hetero- ja lesbopornoa. Erityisesti naisten rinnat kiihottivat, ja hiukset. Genitaalit niin naisilla kuin miehillä ovat epäkiinnostavan näköiset.

Nyt olen alkanut miettiä, josko identiteettini olisi kuitenkin bi. Olen huomannut, että miehiin liittyvät ajatukset ovat olleet lähinnä seksifantasioita.

Ja romantiikassa olen kokenut karvaita pettymyksiä. Löydän mieleni sopukoista haaveita lapsista naisen kanssa. Olen viimeisen parin vuoden ajan ollut avoimempi muutamalle läheiselleni ja he ovat sanoneet, että olen aina vaikuttanutkin homolta.

Pidän itseäni kuitenkin melko maskuliinisena ja olen saanut kuulla kehujakin tästä partreneiltani. Tämä minun ilmeinen homouteni yllätti ja vähän loukkasi. Nyt kun olen löytänyt itsestäni bi-puolen, tuntuu kuin ihmiset luulisivat minun valehtelevan, keksivän sepustuksia, joilla pääsisin 'takaisin' heteron rooliin. Minut tyrmätään täysin jos ilmoitan kiinnostuneeni myös vastakkaisesta sukupuolesta. Koen tämän kovin nöyryyttäväksi.

Välillä kiellän itseltäni bipuoleni - minähän olen homo, kaikki sen tietää. Ja yhä uudestaan naiset hiipivät mieleeni. Olen epätoivon partaalla tilanteessani. En tiedä kuka olen tai mitä haluan.

Kaikki muut sen sijaan tuntuvat sen tietävän ja ovat valmiina tyrkyttämään apuaan, siis sillä ehdolla että olen homo ja tulossa kaapista. Bi en voi olla. Yritän vain valehdella itselleni, että pitäisin naisista. Mistä tiedän mihin lokeroon kuulun?

Voinko ikinä olla parisuhteessa naisen kanssa ilman lähipiirini supinaa selän takana. Olen koettanut monesti kysyä eri lähteistä, että onko se pedofiliaa, jos aikuinen ja kouluikäinen lapsi leikkivät ratsastajaa ja hevosta keskenään, siten että kouluikäinen lapsi ratsastaa aikuisen selässä? Entä se, jos kouluikäiset lapset istuu ja seisoo aikuisen selän päällä? Lapsena leikin usein leikkejä, jossa olin hevosena ja toiset lapset ratsastivat selässäni eli minä olin hevosena tai sitten minä asetuin vatsalleni lattialle tai maahan ja toiset tulivat sitten istumaan ja seisomaan selän päälle ja siitä tuli valtavan mukava tunne, en oikeastaan hävennyt sitä tunnetta ja voin sanoa, että pidän tuosta leikistä.

Minusta tuollaiset leikit tulisi saada peruskoulujen ala-asteille ja lisäksi myöskin tanssiakin voisi peruskoulujen ala-asteille suositella mieluummin uskonnon opetuksen sijaan. Peruskoulun uskonnon opetus on mielestäni liian ahdasmielistä ja vanhanaikaista, en heille olisi saatava enemmän seksuaalista opetusta ja tanssia, ja kaiken uskonnollisen poistaa, ja seksuaaliset leikit vapauttavat, kyllä he aikaa myöten siihen oppisivat, miten mukavalta seksi tuntuu.

Itse olen alkanut ymmärtämään seksuaalisia vähemmistöjä ja sukupuolineutraaliavioliittojenkin merkityksen. Hei, Olen vajaa kolmekymppinen nuori nainen. Elämä on ollut kovaa, vaikkakin nyt 10 vuotta olen ollut vakisuhteessa ja meillä on kaksi lastakin. Mut yritettiin raiskata kun olin 18v, 20 vuotiaana jouduin raiskauksen uhriksi ja sen jälkeen ollut lähinnä seksuaalista ahdistelua mm.

Nykyään en enää osaa nauttia ns. Kiihotun alistumisesta ja raiskausfantasiat pyörii mielessä. Välillä toivon, että seksuaalinen häirintä menisi pidemmälle. Toivon, että mua vahingoitettaisiin samalla. En tiedä johtuuko siitä, että raiskauksesta tuli silloin syyttämättäjättämispäätös, kun ei ollut näkyviä vammoja vai miksi näin on?

Luulisi, että normaalisti ihminen ahdistuu ja pakenee tilanteita, mutta mulla on päinvastoin. Mies on ottanut kovempia otteita käyttöön mm. Pää ihan sekaisin, mikä mun on?! Hei Olen vuotias mies ja pääsin naisen kanssa harrastamaan seksiä ensimmäisen kerran vasta hetki sitten. Kyseessä on siis ensimmäinen seksikokemukseni ylipäätänsä. Minun on vaikea saada erektiota ja uskon, että se johtuu siitä, että en meinaa kiihottua kunnolla.

Minulla on myös fetissi, jota olen toteuttanut itseni kanssa "runkkaamalla" useita vuosia. Nyt pelkoni on se, että tämä fetissi on mennyt niin pitkälle, että normaalissa seksuaalisessa yhteydessä en enää kiihotu kunnolla. Onko tähän jotakin ratkaisua, jotta pystyisin kiihottumaan paremmin ns. Koen, että tämä tulee vaikuttamaan minun elämän laatuun todella negatiivisesti ja samalla vaikeuttaa kumppanin etsintää ja valintaa, koska käytännössä siinä pitäisi mennä fetismi edellä.

Itse fetismin kanssa olen sinut. Niin, löysin tämän sivun erään aseksuaali-neuvonta-sivun kautta. Olen vuotias, enkä koskaan ole sillälailla pitänyt kenestäkään. Naimisiinmeno ja seurustelu vaikuttavat vain luotaantyöntävältä. Tietysti olen onnellinen toisten puolesta, mutta en itse haluaisi minkäänlaiseen parisuhteeseen. Pikkutyttönä, ykkös-kakkosluokalla, tietysti oli porukan mukana siinä "oi kun on söpö poika"-jutussa.

En kuitenkaan ole ajatellut poikia mitenkään seurustelukumppaneina, niinkuin en tietysti tyttöjäkään. Sain vanhempana jotain kolme vuotta sitten?

Ei se haitannut, mutta inhotti sillä lailla kuvitella kaksi poikaa pussaamassa. Mutta kun luin, oliko se tänä vuonna, kirjan, jossa eräs lempihahmoistani paljastui homoksi, käsitykseni muuttui.

Sieltä, tägrämin ihmemaailmasta, löysin myös Aromantikot ja Aseksuaalit. Ne jotenkin kolahtivat, ja tunnuin kuuluvani vihdoinkin johonkin: Aamulla jaksoin nousta ylös sen onnen voimalla. Piirsin vihkoon pienellä Ace-pride lippuja, ja se toi minulle hyvän olon tunteen. Joskus kun on kesäloman aikana kamala epävarmuus päälle, olen vakuuttanut mielessäni itselleni, että olen Aromantikko ja Aseksuaali. Olen hyvin uskonnollinen, löysin valaistumisen vasta ekana yläkouluvuonna, viime vuonna.

Kaikki oli silloin koulussa niin rankkaa, minua kiusasi luokan eräs poika. Huusi ilkeyksiä porukkansa kanssa. En tuntenut kuuluvani porukkaan. Lainasin kirjastosta silloin erään Narniaa käsittelevän kirjan, joka sitten kertoikin Narnia -sarjan uskonnollisesta puolesta.

Luin koko sarjan uudelleen, ja eräänä aamuna kouluun kulkiessani koin linja-autossa jonkinlaisen valaistumisen. Rupesin itkemään spontaanisti, en tiedä miksi. Minulla on seinällä sänkyni yläpuolella huopataulu Aslanista.

Joskus kun on oikein kovaa, rukoilen, tai ainakin yritän rukoilla, sen alapuolella. Joskus rukoilen muuten, mutta kun oikein kunnolla sattuu, niin silloin sen kuvan lähellä. Siitä on jotenkin hyötyä. Joskus hiukan alle kymmenvuotiaana, siinä seitsemän vuoden hujakoilla, olin usein leikeissä poikahahmo.

Leikin aina eläimiä, en melkein koskaan ihmistä. Ja jos leikin, niin olin lemmikin omistaja. Hyvin harvoin se eläinhahmo oli tyttö, aika usein poika ja joskus ei kumpikaan. Pienempänä oli hetkiä, jolloin halusin olla poika. Minua ei haitannut, että olin tyttö, mutten erityisesti kokenut olevanikaan tyttö. Sitten oli pitkä hiljainen vaihe, kun kaikki sujui "normaalisti". Nyt, murrosiässä, on kuitenkin alkanut taas vaivata.

Joskus, aika usein, kaikki sujuu normaalisti, mutta välillä ei niinkään. Joskus on täydellisiä itseinhon hetkiä. Heti kun huomasin niiden alkavan kasvaa, murrosiän alkuvaiheessa, pillahdin itkuun nähdessäni itseni peilissä. Nyt vain harmittaa, ja joskus itkettää. Eivät kai mitenkään isot tai pienet, mutta minua ne haittaavat.

Olen yrittänyt peittää ne, siteillä ja taittamalla kireän topin kaksinkerroin, mutta niistä tulee lähinnä turhautunut "jaaha"-olo. Olen estänyt äitiä ostamasta minulle liivejä, koska ajatuskin niistä inhottaa. Minusta myös tuntuu, etten edes haluaisi olla ihminen. Tai ainakin toivon, että osaisin muuttua naakaksi. En välttämättä aina oikein edes halua ihmisen kehoa, koska feminiinisyys paistaa.

Pienempänä oli ihan okei käyttää mekkoa. Nykyään en välttämättä pukisi sitä päälleni kuin maksusta. Naamiaisasussa voin pitää hametta, esim. Niin ikään "tyttömäiset" jutut, kuten meikkaaminen ja pojista keskusteleminen eivät kiinnosta minua lainkaan. Olen myös huomannut olevani jonkin verran allerginen meikeille ja hajusteille, silläkin on siis lusikkansa sopassa.

Olen alkanut miettiä agenderia, mutta en koe itseäni täysin sukupuolettomaksi. On OK, että minua kutsutaan tytöksi, mutta en todellakaan halua, että minua kutsutaan naiseksi. Inhottaa, kun äiti tai joku muu joskus sanoo minun olevan "kaunis nuori nainen". Sekä kaunis että nainen tuntuvat pahalle. Vaatteitani voi toki sanoa kauniiksi, muttei minua. En myöskään haluaisi minua kutsuttavan komeaksi, mutta ei siitä haittaakaan ole.

Mutta "miehekäs" menee jo yli. Onko mahdollista olla ikäänkuin demi-girl, mutta jotenkin osaksi agender? Ei mikään pokatyttö, vaan jokin agendertyttö tai jotain? Olen jonkin verran yli kolmikymppinen cis-nainen, joka vielä pari vuotta sitten luuli olevansa ihan perus-hetero. Termin 'aromanttinen' kuulin muutama vuosi sitten ja se vaikutti ihan mielenkiintoiselta, mutta ei aluksi tuntunut liittyvän minuun. Sitten googlasin sen ja yht'äkkiä ne määritelmät osuivatkin aika hyvin.

Olen kyllä ollut elämäni aikana ihastunut, mutta ne ihastukset ovat olleet lähinnä sellaisia "Haluan olla tuon ihmisen lähellä ja halia ja sellaista" -tyyppisiä. Esimerkiksi suutelu ei suoranaisesti ällötä, mutta ei ole myöskään sellaista, mitä ihastusteni kanssa erityisesti haluaisin tehdä.

Samoin olen huomannut, että minulla hyvin harvoin on toivetta siitä, että ihastukseeni vastataan. Itse asiassa se ajatus hieman ahdistaa. Edellisen kerran olin ihastunut vuonna En koe olleeni koskaan rakastunut. Nykyään lähimmäs ihastumisen tunnetta pääsen lukiessani rakkausromaania tai katsoessani romanttista elokuvaa. Itse tosin en osaisi kirjoittaa rakkaustarinaa, koska en oikein ymmärrä, mitä siinä tapahtuu. Seksuaalista suuntautumistani olen alkanut pohtia tämän vuoden alussa.

Aikaisemmin en ole edes pahemmin ajatellut asiaa, tai siis olen pitänyt itsestään selvänä, että olen heteroseksuaali, koska kiihotun ja masturboin, sekä olen myös halunnut harrastaa seksiä jopa tietyn ihmisen kanssa ehkä noin kolmisen kertaa elämässäni. Siis kunnes olemme aloittaneet.

Saatan olla hyvinkin kiihottunut ennen ensimmäistä kosketusta, mutta minulle tunnelma jotenkin aina lässähtää, mitä lähemmäs yhdyntää mennään. Se ei ole epämiellyttävää eikä kivuliasta eikä mitään, mutta en myöskään saa siitä yhtään nautintoa teini-ikäisenä, ennen kuin vuotiaana menetin neitsyyteni, muistaakseni nautin suutelusta ja vaatteiden päältä koskettelusta paljonkin ja nimenomaan seksuaalisesti.

Ja kun ajattelen esimerkiksi seksuaalifantasioita, joita minulla on ollut tai yrittänyt olla , niin yleensä en ole itse millään tavoin osallisena, vaan ne ovat sellaisia romaani-tyyppisiä kohtauksia. Jos koetan kuvitella itseni siihen, niin alan nopeasti fantasioimaan selkähieronnasta eikä siihen enää liity mitään seksuaalista, eikä fantasian muuttuminen ole tietoisesti tehtyä. Tämä siis jo paljon ennen kuin edes tiesin aseksuaalisuudesta.

Minulla ei myöskään ole mitään negatiivisia tunteita seksiä kohtaan, enkä ole seksuaalisesti epävarma. Olen nyt vajaa puoli vuotta kategorisoinut itseni aromanttiseksi aseksuaaliksi tarkemmat kategoriat, joihin olen päätynyt, ovat lithromanttinen autokrossiseksuaali, mutta en oikein koe niille sen suurempaa tarvetta.

Mietinkin nyt, että onko minulla oikeutta siihen. Uskoisin kuitenkin kokeneeni seksuaalista vetoa ihmisiin, mutta siitä on vuosia, kun se tunne olisi kestänyt muutamaa hetkeä kauempaa. Mietin kuitenkin, että onko tämä itseaiheutettua. Siis, että olenko jotenkin itse päässäni kehittänyt nämä reaktiot jotenkin suojellakseni itseäni esim. Pitkään luulin, että tämä kaikki johtuu masennuksesta tai masennuslääkityksestä, mutta nyt olen ollut terve ja lääkkeetön jo vuoden, eikä tilanne ole muuttunut.

Ainoa muutos on ollut helpotus, kun aloin määrittelemään itseni aromanttiseksi aseksuaaliksi. Hei olen 27 vuotias mies. Tykkään pukeutua naisten leveälahkeisiin treenihousuihin.

Käytän niitä julkisesti ja myös itsetyydytyksessä. Onko se normaalia että kiihottuu kyseisistä housuista tosi paljon varsinki materiaalista? Hei olen kohta parikymppinen nuori nainen, minulla on ollut kaksi vakavaa parin vuoden suhdetta sekä useita lyhyempiä suhteita miesten kanssa. Olen aina ollut kiinnostunut miehistä ja ollut ihastunut sekä rakastunut vastakkaiseen sukupuoleen sekä pitänyt itseäni täysin heterona. Kuitenkin jostain syystä varsinkin seksin aikana alan miettimään naisia ja joskus edellisen kumppanin kanssa katsoimme aikuisviihdettä ja halusin aina katsoa lähes poikkeuksetta pelkkiä naisia, puhuimme myös miehen kanssa useasti, kuinka kiihottavaa olisi, jos toinen nainen harrastaisi kanssamme seksiä, ajatukset olivat hyvin kiihottavia.

Tämän lisäksi naisten kuvat aiheuttavat usein kihelmöinnin tunteen ja saa minut hyvin hämilleen. Viime aikoina löysin myös sosiaalisesta mediasta erään naisen jonka kuvia selailin ja tykkäilin ja hän tykkäili takaisin ja kuvat jollain tapaa kiihottivat ja kiinnostivat minua. Olen miettinyt monesti pitäisikö minun ottaa tähän naiseen yhteyttä. Asia vaivaa, sillä olen aina tuntenut itseni heteroksi mutta jostain kumman syystä, kun katson esimerkiksi naisen kroppakuvaa se aiheuttaa kihelmöintiä, kun taas miehen kuvaa katsoessa ei herätä juurikaan mitään tunteita.

Olen miettinyt, jos kokeilisin miltä naisen kanssa tuntuisi ja saisin ehkä asiaan jonkinlaisen vastauksen. Ei nyt varsinaisesti liity seksuaaliseen suuntautumiseen, mutta sain alkuvuodesta kondylooma diagnoosin. Nuori mies, jota silloin tapailin, pisti poikki lähes saman tien. Sanoi kyllä, ettei tauti ollut syynä ja että oli kiitollinen, että olin rehellinen, kun kerroin mutta yhtäkkinen suhteen päätös pisti mietityttämään.

Nyt kun olen tavannut uuden ihanan miehen en uskalla heittäytyä juttuun ennen kuin olen saanut kerrottua diagnoosistani. En voisi kuvitellakaan meneväni hänen kanssaan sänkyyn kertomatta mutta pelottaa, tulenko taas torjutuksi, vaikka tähän asti lämpimät tunteet ovat olleet molemminpuolisia.

Jos tulen nytkin torjutuksi, uskallanko enää lähteä mihinkään juttuun mukaan? Elänkö loppuelämäni yksin koska kukaan ei halua tautista Haluaisin saada asiallista tietoa fetisismistä. Tämä tiedontarpeeni on herännyt nykyisessä seurustelusuhteessani, jossa kumppanillani on parikin erilaista fetissiä.

Sinänsä fetissit ovat minulle ihan ok ja kiinnostaviakin, joskin omakohtaisesti outoja. Eniten hämmentää se, miten haltioissaan kumppanini saattaa tarkastella sitä kehonosaa minussa, joka on hänen fetissinsä.

Tavallaan se tuntuu imartelevalta, sillä kumppanini selvästi pitää ja nauttii siitä. Toisaalta huomaan välillä kokevani oloni hieman vaivautuneeksi, sillä hetkellisesti saatan tuntea, ettei minulla henkilönä ole siinä tilanteessa väliä, vain sillä kehonosallani.

Olen jonkin verran fetisseistä lukenut netistä, mutta mielelläni kuulisin lisää tai ottaisin vastaan asiallisia linkkejä.

Mietityttää myös se, mistä fetissit saavat alkunsa? Tervehdys, Kirjoitan teille saadakseni neuvoja tilanteeseen johon olen joutunut avovaimoni kanssa. Olen 50v mies, ei omia lapsia, avovaimollani on kaksi, toinen on jo muuttanut kotoa.

Olemme seurustelleet 16 vuotta. Olen jo kauan pitänyt siitä, kun naiset käyttävät seksikkäitä alusasuja niin kuin sukkanauhat, korsetit jne. Noin 10 vuotta sitten kiinnostuin myös ns. Vähän myöhemmin kiinnostuin myös latex alusasuista. Avovaimoni ei ollut kiinnostunut käyttämään sellaisia, hänen mielestään ne olivat vastenmielisiä, hänen mukaan en rakastelisi hänen kanssaan vaan niiden alusasujen kanssa.

Olin kuitenkin niin kiinnostunut niistä että ostin niitä itselleni. Pidin niitä salaa, kun ketään ei ollut kotona, ja masturboin, tuntui todella kiihottavalta pukea ne päälle. En ole kuitenkaan kiinnostunut pitämään naisten vaatteita muuten kuin seksin tai masturboinnin aikana. Meni muutama vuosi ja avovaimoni suostui siihen, että minä pidän näitä naisten alushousuja päällä kun rakastelimme, ei joka kerta, enkä itse myöskään halunnut joka kerta pitää niitä.

Oli todella kiihottavaa pukea ne päälle ennen rakastelua, sydän löi nopeasti, kädet tärisivät. Kun käytin näitä asuja yksin, en saanut yhtä kiihkeätä tunnelmaa. Suosikkini ovat yhdet kumihousut penisputkella, pitkän neuvottelun jälkeen avovaimo suostui siihen, että käytän niitä seksin aikana. Tuntuu todella hyvältä rakastella ne päällä, tunsin orgasmin tulevan monta minuuttia ennen kuin laukean. Nyt kuitenkin asiat ovat jostain syystä muuttunet. Avovaimoni haluaa, että poltan kaikki alusasuni, tai muutan omaan asuntoon ja puen ne seksinuken päälle ja rakastelen sitä.

En haluaisi, että suhteemme loppuu tällaisen asian takia, mutta mikä neuvoksi, en myöskään haluasi luopua alusasuharrastuksestani.

Voiko tällaisien fetissin saada loppumaan jollain tavalla, miten voisin päästä siitä irti? Onko jotain hyviä neuvoja tällaiseen ongelmaan? Kumihousuja olen käyttänyt vain 3 tai 4 kertaa. Harrastamme seksiä verrattain usein, hyvinä aikoina joka päivä, yleensä joka toinen, jos menee yli viikko ilman, silloin on jotain tapahtunut, esim. Olen mies, ja tykkään kauheasti naisten farkuista, jostain syystä onlyn farkut kiihottavat, ja omistan itsekkin muutamia, olenko transvestiitti?

Eli siis oon vuotias tyttö ja mulla on pieni ongelma. Noin vuoden ajan oon pitäny homopornon kiihottavana ja heteropornoon vaan oksettava ajatus.

Aina kun nään kaks poikaa suutelemassa niin en voi muuta ku kattoa söpöä pari, mutta sitten kun nään tytön ja pojan suutelemassa niin mua alkaa oksettaa enkä haluu koskaan mietii suutelevani ketään. Mulla ei oo mitään hajua mitä mun pitäis tehä tän asian kaa tulevaisuudessa Lue vastaus. En ole koskaan seurustellut, en harrastanut seksiä enkä edes masturboi.

Olen siis pesunkestävä aseksuaali. Asia valkeni minulle vasta noin neljä vuotta sitten. Siihen asti vain elelin miettimättä koko asiaa. Ajoittain tunnen pientä kiihottumista, mutta niin vähän ja hetken aikaa ettei se johda mihinkään.

Naisia en ole lähestynyt pitkään aikaan. Olen asian kanssa aika hyvin sinut, mutta toisinaan mietityttää, että olisiko jotain tehtävissä, koska haluaisin haluta ja jotenkin tuntuu siltä, että minusta voisi seksuaalisuutta löytyäkin. Onko olemassa mitään "keinoja" asian korjaamiseksi? Onko aseksuaaleja koskaan "parannettu"? Olen 18 opiskelija ja tunnen olevani hukassa kaike shaiban keskellä.

Aloitin kolmevuotta sitten opiskelut ja siihen asti olin kuvitellut olevani hetero koska en ollut kiinnittänyt huomiotani naisiin. Aloitettuani koulun, huomasin jotain viehättävää uudessa luokkatoverissani. Yritin aluksi vältellä sitä tunnetta ja myöskin sitä kautta sitä tyttöä. Noh toisena vuonna hänet siirrettiin samaan soluun missä minä asuin ja huomasin välttelyn olevan vielä vaikeampaa.

Mietin jossain kohtaa lopetettavani koulun käynnin, koska jo ennen koulun aloittamista perheelläni oli ongelmia. Yritin jatkaa koulun käyntiä ja tapasin pojan, johon rakastuin. Hän ei ollut kummoisen näköinen, mutta hän sai minut tuntemaan oloni hyväksi. Noh noin kuukauden seurustelun jälkeen hän alkoi haluta enemmän kuin olisin halunnut suhteelta.

Hän alkoi pyytämään minua antamaan hänelle seksiä. Olen erittäin mielyttämishaluinen ihminen. Suostuin siihen koska en halunnut silloin menettää häntä. Ekan kerran jälkeen hän alkoi haluta enemmän kuin olin valmis antamaan. Mutta koska pelkäsin yksin jäämistä niin paljon, suostuin sänkyyn hänen kanssaan toisen kerran.

Sen kerran jälkeen kului pari päivää ja kolmannen päivän jälkeen hän lähetti viestin, jossa hän sanoi, etten ollut hänelle riittävä.

Tunsin oloni riittämättömäksi ja mietin entistä enemmän lopettamista. Siinä vaiheessa tunnustin sille tytölle pitäväni naisista. Koulunkäynti sai minut miettimään asioita uudelleen. En usko ikinä pystyväni sanomaan olevani lesbo. Parhain sana tähän on bi- seksuaali mutta miettiessäni tuota sanaa, ajatukseeni tulee heti mietteenä seksi. Seksi itsessään tuntuu erittäin inhottavalta ja kun sitä kokeilin eksäni kanssa, en itse siitä niinkään osannut nauttia.

Olen miettinyt voinko sanoa itseäni aseksuaaliseksi bi- seksuaaliksi, koska romanttisella tasolla haluan kokemuksen molemmilta mutta en halua seksuaalista kokemusta kummastakaan. Tunnen olevani hukassa enkä tiedä enää mitä tehdä. Tunnen olevani luovuttaja Lue vastaus. En ole koskaan ollut parisuhteessa, enkä harrastanut seksiä. Olen varsin tunteellinen ihminen, joten suhteen fyysistä puolta ajatellessani parisuhdekin saattaa tuntua ahdistavalta.

Voisiko aseksuaalisuus johtua mahdollisesti omasta epävarmuudesta tai itseinhosta omaa kehoa kohtaan? Seksi vaikuttaa minusta mielenkiintoiselta, mutta ajatellessani itseni siihen kohdalle koen sen kuvottavaksi. Alastomuus on minulle epämiellyttävä asia, enkä kiihotu siitä.

Alastomat ihmiset eivät ole mielestäni hyvännäköisiä, vain enemmänkin ällöttäviä. En uskalla puhua muille asiasta, koska pelkäisin että minua pidettäisiin lapsellisena tai naiivina. Voisin kuvitella itseni helposti romanttiseen suhteeseen sekä miehen että naisen kanssa, ja minulle läheisyys on miellyttävä asia mutta vain omilla ehdoillani, enkä aina voi vaikuttaa siihen, jos tilanne saakin minut ahdistumaan. Ajatus joistain seksuaalisista tilanteista voi olla mielestäni mielenkiintoinen, mutta samalla ajatus saattaa ahdistaa.

Toisinaan tuntuu, että minussa on jotakin vikana. En uskalla määrittää itseäni aseksuaaliksi, sillä ajattelen, että ehkä tämä on vain vaihe ja myöhemmin kasvan 'normaaliksi' niin kuin muut. Tämä epävarmuus on jatkuva rasite, ja haluaisin vain olla varma itsestäni. Luulen kuitenkin, että joudun odottamaan pari vuotta ennen kuin saan tietää olenko varmasti aseksuaali. Saatan pitää ihmistä fyysisesti viehättävänä, mutten ajattele ketään seksikkäänä. Voinko olla aseksuaali kaikesta tästä huolimatta?

Pelkään tulla ulos kaapista, jos myöhemmin toteankin, että olen seksuaali, mutten kuitenkaan kestä epävarmuutta. Mitä voisin tehdä asialle? Olen ollut jo muutaman vuoden onnellisesti naimisissa mieheni kanssa. Yleensä kahden pariskunnan kesken tapahtuva parinvaihto, jossa ollaan yhdynnässä toisen kuin oman kumppanin kanssa.

Seksuaalinen akti johon osallistuu kolme tai useampi osallistujaa yhdellä kertaa. Heteroseksuaali, joka haluaa vain vastakkaista sukupuolta seksuaalisesti. On slangitermi joka kuvaa swingausharrastusta. Vatsyayana nimisen hindupyhimyksen kirjoittamaksi väitetty Intialainen rakatelutaidon opas.

Lähinnä seuranhakuilmoituksissa käytettävä lyhenne jolla haetaan kumppania pitempään suhteeseen. Tarkoittaa tyydytyksen saamista kivun tai alistumisen kautta. Nauttii esimerkiksi piiskattavana, sidottavana tai nöyryytettävänä olemisesta. Yleensä swingauspiireissä vanhempaa naista tarkottava termi.

Henkilö joka haluaa vain seksiä ilman minkäänlaisia sitoumuksia. Swingerclubi tai -paikka jossa ei ole erikseen määriteltyä aluetta seksin harrastamiseen. Tietokonejargonia joka tarkoittaa qucktime sowtwarelle tuotettua pornografiaa. Usein käytetty termi kuvaamaan tilannetta jossa nainen on miehen päällä naama tämän jalkojen suuntaan ja vastaanottaa kielellä annettua anaalistimulaatiota.

Tarkoittaa yleisesti sellaista naista jolla ei ole riskiä tulla raskaaksi yhdynnän aikana. Usein anaaliseksistä tai oraaliseksistä käytettävä termi luonnotonta tarkoittava sana.

Saattaa viitata myös ns. Parinvaihtajat jotka nauttivat pehmeästä parinvaihdosta johon sisältyy kaikkea muuta paits8i ei varsinaista yhdyntää vieraiden kanssa. Tarkoittaa seksin kauttaa leviäviä tai levinneitä sairauksia. Puhekielen slangisana jolla viitataan oraaliseen anaaliseksiin. Ideoitu luvusta 39 jossa numerolla yhdeksän on naama kohti kolmosen pakaroiden väliä. Viittaa usein Biseksuaaliseen sinkkunaiseen joka ottaa osaa swingerkuvioihin ja elämäntapaan.

Nimitys viittaa siihen, että he ovat harvinaisuus parinvaihtopiireissä. Tunnetaan myös nimellä kultainen suihku. Virtsaaminen johon liittyy mielihyvän tunne. Henkilö joka kiihottuu seksuaalisesti tuntemattomista ihmisistä. Tarkoittaa seksiä ilman emotionaalisia tunteita toista osapuolta kohtaan. Viittaa yleensä tuntemattoman kanssa harrastettuun seksiin.

Eli taiteet on fetissejä tarkoittava termi. Big Beautiful Woman eli keskikokoista suurempi kaunis nainen. Ihminen joka on puhdas sukupuolitaudeista on clean. Vaginan ja klitoriksen stimulointi kieltä ja suuta käyttäen. Suulla penikselle annettava stimulaatio. Homoseksuaalista valkoista miestä tarkoittava erityistermi. Homoseksuaali, joka haluaa vain samaa sukupuolta seksuaalisesti. Tarkoittaa miestä jolla on erittäin iso penis. Nimitys jota käytetään masturboivasta miehestä.

Akti johon osallistuu useampi kuin neljä ihmistä.

..

: Bi seksiä miten harrastetaan homoseksuaaliseen sexiä

Kuumat kotirouvat webcam seksiä homoseksuaaliseen 454
BODY TO BODY HOMOSEKSUAALISEEN MASSAGE HELSINKI RUOTSI PORNO Mua on mietityttänyt yksi tilanne, joka tapahtui pari viikkoa sitten kumppanini kanssa. Valkoihoista sinkkunaista tarkoittava lyhenne SWM: Avovaimoni haluaa, että poltan kaikki alusasuni, tai muutan omaan asuntoon ja puen ne seksinuken päälle ja rakastelen sitä. Menin hakee uikkareita, jotka tietty oli suihkuosaston toisella puolella. Jos vaadit muita hyväksymään sinun tapasi, niin miksi et hyväksy muiden tapaa ajatella? Hyvin harvoin se eläinhahmo oli tyttö, aika usein poika ja joskus ei kumpikaan.
Omat alaston kuvat mies haluaa miestä homoseksuaaliseen 313
HOMOSEKSUAALISEEN MASSAGE NURU PORNO TARINA Alaston suomi suomi porno homoseksuaaliseen chat

Thai hieronta malminkartano kalupano homoseksuaaliseen

Bi seksiä miten harrastetaan homoseksuaaliseen sexiä

joulukuu En ole katsonut pornoa enkä kunnon alastomuutta. . En kerta kaikkiaan pysty kuvittelemaan itseäni harrastamaan seksiä naisen kanssa, Olen Kohta 20 V Täyttävä Tyttönen Ja Minä Mietin Että Olenko Bi? Ja miten minun pitäisi koota hajonneen identiteettini sirpaleet joksikin sellaiseksi, joka voisi vielä. tilanteisiin homoseksuaalisten miesten kanssa suhtautuivat vanhemmat ikäluokat ja suurella paikkakunnalla ten kanssa seksiä harrastavista miehistä 74 pro- . maan yhteisessä European MSM Internet Sex . Gay tai homoseksuaalinen. marraskuu Rape pic asian young young gay free mature rape sex gay video gay credit: Aidot suomlaiset naiset harrastavat anaaliseksiä näillä ilmaisilla pornovideoilla. . tv elokuvat tantrahierontaa abc deli käpylä miten saada mies lesbo seksi videot . Homoseksuaalinen latina tiukka booty ens Colin steele, kasey.

En cincuentonas cachondas gratis swingers follando negra culona superguarras ver peliculas xxx videos porno coños videos de sexo interracial mujeres maduras porno videos porno xl rubias tetonas cams sexo grati gordas folladoras mandingo videos cunnilingus videos porno guey sexoporno vídeos porno maduros abuelas tetonas morenas maduras porno transexual videos eroticos pelis x porno twink gorditas travestis porno.

con tetas naturales grandes tetas grandes sexo maduras sado ancianas gordas videos lesbianas grandes penes gigantes sexo videos porno despedida soltera ver vídeos de chicas xxx viejos tias buenas xxx 18 chicasguarras lesbianas maduras tube peliculas porno ama de porno castings porno tetas del mundo video amateur hd porn free sasha grey lesbianas videos cumloader art porn porno tube poyas grandes videos pprnos follando free videos porno eyaculacion femenina porno eyaculacion femenina rubuas 19 porno esperanza gomez vintagexxx chicas tetonas españolas gratis culos de masajes maduras porno x super porno grati porno super pollas grandes pollas sexo lesbiana porno gratis mujeres coños muy gordas follando videos porno de lesbianas prno gratis mujeres maduras porno sexo porn vids ama de maduras porno descargar porno español porno gais follando pornstars hd maduras 18 porno 80 estudiantes follando videos pornos amater tube lesbianas gratis pornstars famosas abuela folla video porno tube porno xxx gorditas follando en castellano gratis videos de casa mujeres en español grati travesti gratis runias 19 culonas vasca follando videos porno gratis videos potno videos porno americanas videos de porno masage rooms videos cunnilingus videos anal hd videos hentai xxx videos lesbianas porno negros travestis gratis videos pornod grandes cougar porn videos sexo gratis xxx videos maduras follando en español viejas cachondas pareja española las mas putas gratis maduras gordas videos vídeos de travestis follando videos anal duro gratis maduras hentai bidios porno playa fetichismo pies viejas putas xxx trios art porn 18 años pornostar tube videos de lesvianas chicas 19 ver vídeos de maduras follar viejas gratis bidios porno grtis xxx tetas pequeñas puta xxx porno chatroulette muyputas teen porn porno de viejas folladas porno travestis follando videos porno porno abuelas amateurs follando videos pornos gratis alexis texas porno gratis videos xxx videos porno gordas gratis lesbico forzada xxx sexo gratis de paris hilton porno gratis videos porno gratis vidos porno españolas videos culonas masajes lesbicos peliculas xxx caperucita roja porno video mamadas porno de viejas videos de madres rubias cachondas folladas abuela analporn videos de porno gratis madres porno lesbiana videos porno hentai video porno españoles ancianas lesbianas negro chicas sexo gratis videosputas sexi porno espanol porno free culos del porno peliculas xxx brasileñas porno tube milf madre folla a hombres desnudos super tetonas xxx rubias 19 ancianas orgias hd abuelas gratis xxx gratis estrellas porno eyaculacion femenina peliculas xxx videos pono grati videos porno viejas maduras tetas los mejores vídeos porno amateur maduras follando gordas tetonas parejas videos de parejas follando con negros desnudos madres cumouder amater porno maduro ver video travestis follando embarazada follando porno española enana follando al fontanero videos porno anal fetiche de lesbianas peliculas porno gratis xicas desnudas videos por culo videos porno anal porno free porno cachondas masaje vaginal actriz porno viejas gratis anal porno hut tias buenas desnudas super porn videos de lesbianas vidios de abuelas españolas gratis cougar porn tube lesbianas maduras sexo gratid gorda follando como chupar coño culos follando con joven follando gratis páginas porno de viejos follando trios videos follar por el coño maduras porno tríos porno vidios porno hd 1080 porno de lesbianas paginas porno de travestis follando porno xxx pelis xxx abuelas videos de tetonas negras pornotube vídeos travestis cordoba julia de tetas películas porno video porno en casa calientes negra culona porno francesas se folla a su hija dando por el coño brandy aniston coños peludos chica xxx tias buenas mamadas corridasenlaboca pajas sexo abuelas secretaria porno casting porno gratuito porno gratis videos pornos anal hd videos pornos vintagexxx vieos porno culos lesbianas prno español negros sexo anal cuarentonas follando tube penes casting porno rubias 19 squirt video xxx negras desnudas sexo con bideos de putas follando follando chicas espiadas masajes eroticos putas sexo en la folla video porno gratis videos caseros de madres follando gorditas ver películas porno transexual xxx mujeres tragando semen videos poro videos ver vidios porno transexual xxx abuelas calientes tetas tias cachondas pareja amateur porn masage porno maduras españolas follando pollones videos porno gratis nacho vidal en grupo nuria tetona follando en español videos porno xxx hentai video porno lesbianas porno gratis pornotube hd masturbaciones el culo videos de lesbianas pelis x amater madura follando vídeos porno super pollas grande vaya culos gigantes videos bideos de masajes eroticos putas pajas a su vecina xxx folladas romanticas xxx culos gigantes sexo ancianas lesbianas gratis redporn chicas comiendose el mejor porno gratis de porno de maduras gratis videos gigi rivera videos cumloader españa porno trios hd viejas gratis chica desnudandose nekane porno japones sexo gratis cumlauder videos porno gratis videos amateur porn videos de mujeres maduras maduras.

con jovenes potno porno follando mujeres negras porno transexual porno de maduras gratis porno gordas sexo transexuales gratis en hd follada romantica enanas coño brandy aniston follar en la folla a joven follada lesvianas xxx videos de putas videos porno de lisa ann videos porno chicas amateurs gratis sexo en la calle latinas videos porno porno perras calientes videos porno hd videos porno videos porno negra tetona masturbandose vieja follando hd sexo videos porno travesti culazos porno africanas lesbico gratis videos porn videos porno gratis porno hentai 3d mature manga porno tetona masturbandose nekane porno bdsm gratis paginas porno abuelas gratis maduras enfermeras porno xxx follando hd latinas culonas gratis ver videos porto gratis negras despedida soltera porno amateur transexuales follando videos de españoles porno folladas a su madre folla a su boca porno maduritas videos porno gratis vidios gratis transexual tube video porno hd xxx videos pornograficos gratis corridas de lesvianas ver videos videos gratis xxx videos maduras videos bukkake peliculas porno interacial vídeos de mujeres eyaculando mujeres calientes viejasfollando negra culona superguarras ver peliculas porno de xexo gratis rubias lesbianas petardas chicas para mujeres maduras gordas negras embarazadas porno de abuelas follar videos porno anal embarazada el coño buscar videos maduras follando gratis videos masajes erotico gratis videos gratis redporn chicas comiendose el amor chicas sexy porno gratis lesbico xxx videos manga porno abuelas anal ferrara gomez dunia montenegro porno videos interracial latinas follada coños eyaculando videos putasviejas video videos xxx sexo gratis poyas grandes ver películas porno casero maduras tias masturbandose videos xx gratis actrices porno tetona natural tias follando xxx rubias tetonas peludas madura pornogratis madura española follando silvia rubi peliculas gratis xxx españoles videos gratis maduras x en el porno americanas ancianos follando duro porno masaje ancianas gordas gratis swingers follando sexo con viejas folladas torbe maduritas folladoras spanish porn las mejores videos porno de casa calientes follar en tetas muy guarras x peludas fetichismo de trios gratis vudeos xxx maduras zorrras sexo con tios videos gratis videos porno españolas tetona videos porno lisa ann xxx videos porno en español maduras porno jenna jameson xxx gordas maduras mamadas porno xxx solo porno gratis porno porn petardas latinas vecinas follando porno gei brooklyn lee maduras video anal cunnilingus videos porno alexis texas tetas naturales follar porno en español hd cachondas gratis xxmaduras películas porno gratis despedidas de tetonas rubias fontanero tetudas naturales porno de xexo gratis nacho vidal video vídeos porno de madurasxxx porno duro videos xxx culonas videos porno videos porno gratis español xxx orgia swinger franceska jaime videos porno videos de lesbianas videos las mejores tetas sexo xxx abuelos videos de maduras tetonas ver porno videos ponor gratis en castellano web cam amater gratis maduritas tetonas parejitas porno mature manga follar gordas vedios de maduritas tetonas negras gordas follando tetonas chicas follando videosx maduras follando películas porno sexo con enanas porno de dibujos adriana deluxe xxx morenas porno de lesvianas haciendo pajas con jovenes videos poeno gratis travestis follando videos putas follando en castellano gratis videos travestis porno putas viciosas masajistas lesbianas negras x gratis porno madre hija latinas culonas gratis blacks on blondes maduras sexo gratis videos porno travesti webcam xxx español abuelas haciendo sexo en cordoba porno porno follando latinas porn free pono follar abuelas ver vídeos porno gratis chupa tetas grandes xxx chochos rubios videos teens hd bajar porno familiar porno con maduras gratis vídeos xxx hd corridas de maduras x de lesbianas xx porno gratuito porno de sexo duro nekane sweet porno gratis porno con polla negra actrices videos de abuelas amateurs tetonad melani rios videos porno gratis mamadas putas videos porno viejas porno madurita hombres masturbandose follando videos caseros lesbianas españolas maduras xxxx peludos videos porno zorras profesoras follando trio porno hd porn video porno travestis follando sextube chicas corriendose follando coños peludos desnudos en castellano videos porno gratis abuela xxx tube nekane actriz porno gratis videos porno español parejas follando chicas amater xxx free videos porno gratis bideos xxx españolas maduras sexo gratis maduras trans xxx hd mujeres maduras nikita bellucci vídeo porno videos videos masajes xx porn vids porn mujeres muy guarras chicas guapas follando pornstars hd videos gratis videos porno gratuito porno anal videos manga hentay cumloder español fiesta porno casero maduras lesbiana web cam gratis abuelas porno lesbianas gratis maduras.

con porno eyaculacion femenina rubuas 19 ver videos porn hd ver videos cunlauder los mejores páginas porno grati porno esperanza gomez follar porno gratis en castellano tetas pequeñas xxx brutal anal gordasfollando porno español xxx enana follando gordo follando tetonas latinas culonas maduras amateur pornografia películas porno vidio porno españoles putas videos xxx gold porno brutal virgenes ver peliculas porno gratis gordas enculadas video gratis anal extremo videos pornos ver vídeos porno en vivo video porno gratis videos porno madre porno.

© 2018 Vapaa Homoseksuaali · Crumbs Theme by WPCrumbs